Palkintotuomari, kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mukaan kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehdillä on merkitystä:
”Olen suruissani ja huolestunut aivokunnostamme maga-aikakautena, jossa aivojamme pakkoruokitaan suosion ja kannatuksen perässä kuten hanhia hanhenmaksan vuoksi. Henkinen pikaruokakulttuuri laiskistuttaa ja vetelöittää ajattelun sekä tekee ihmisistä johdateltavia. Möyhö käy tasaveroiseksi tieteen kanssa ja jokaisen huuto yhtä arvokkaaksi punnitun pohdiskelun kanssa. Näin ei tarvitse olla. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehdet ovat aivojemme tarvitsemaa happea. Ne vahvistavat kykyämme kasvaa ihmisinä, oppia, kyseenalaistaa, nauttia haastavista ajatuksista ja elämyksistä. Tarvitsemme niitä nyt enemmän kuin aavistammekaan. Siksi on tärkeää vaatia riittävää taloudellista tukea tälle aivojen surkastumisen vastavoimalle, lukea niitä, lahjoittaa vuosikertoja jouluna ja suositella näitä laatulehtiä töissä ja kavereille. Haastetaan itsemme, ajattele – yritä edes”, hän kannustaa.
Pietikäisen perustelut Särön valinnalle Vuoden laatulehdeksi kuuluvat seuraavasti:
”Lehti täyttää kaikki aistit. Se on visuaalisesti puhutteleva, kuvien rytmi, sisältö ja väriskaalan onnistuneisuus tekevät lukukokemuksesta tyydyttävän. Kielen estetiikka antaa runouden kaltaista mielihyvää sanoista ja ilmaisuista. Sisältö puolestaan antaa ajateltavaa, hieroo älynystyröitä ja auttaa avaamaan uusia näkökulmia asioihin ja todellisuuteen. Harvoin lehti onnistuu täyttämään kaikki esteettiset ja elämykselliset kanavat samanaikaisesti. Eikä sen tarvitsekaan, mutta kunnia sille, joka onnistuu tässä jongleeraustempussa näin hyvin. Dopamiinipläjäyksen voi saada suurempana ja pitkäkestoisempana kuin somefiidien hetkellisistä sähköiskuista.”
Särö kiittää palkinnosta nöyrimmin! Päätoimittaja Mark Mallon kommentoi valintaa:
”Sisällölliseen ja visuaaliseen laatuun panostaminen on ollut kohtapuoliin 20 vuotta täyttävälle Särölle tärkeää alusta pitäen, ja huomionosoitus kannustaa osaltaan jatkamaan samaan suuntaan. Laatupalkinto on kunnianosoitus paitsi lehden sinnikkäälle tekijäkunnalle, myös niille lukuisille kuvataiteilijoille, kriitikoille, esseisteille ja muille kirjoittajille, joiden aistien ja älyn välittäjänä Särö on saanut toimia. Terävään substanssiin perustuva, oikeisto–vasemmisto-linjauksista piittaamaton, kumartelematon ja näkemyksellinen journalismi sekä ideologioista vapaa tiede ja taide ovat elämää ja yhteiskuntaa eheyttäviä arvoja, joita Särö haluaa jatkossakin olla pieneltä osaltaan edistämässä. Estetiikan ja demokratian perusarvoihin kuuluu myös printtimedia, jonka uusi nousu on säröläisten arvion mukaan kohta edessä.”
Kilpailun muiden palkintokategorioiden ja kunniamainintojen voittajat alla – onnittelut kaikille!
- Vuoden laatudigi: Tieteessä tapahtuu
- Yleisöäänestyksen voittaja: Ruumiinkulttuuri
- ”Silmien avaus”: Aikakauskirja Genos
- ”Elämäni rakkaus”: niin&näin
- ”Esteettisin elämys”: Taide
Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jokavuotinen Vuoden laatulehti -palkinto jaettiin nyt 20. kerran. Kilpailu nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä ja muistuttaa niiden merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Palkintotilaisuus pidettiin Helsingin kirjamessuilla Kultti ry:n Kulttilavalla sunnuntaina 26.10.2025.
Loppuun vielä vinkki: Särön neljä uusinta numeroa ovat verkkokaupassamme tarjouksessa lokakuun loppuun asti. Hinnat sisältävät postikulut.

