Veera Antsalo:
The prose poem has an enormous potential to be suggestive in its own way. It can function as an unmetaphorical, hard, objective image. It’s a completely different way of proceeding, a pipeline into the way the brain works when one stops filtering things through consciousness. The prose poem doesn’t need a meaning, a message; it speaks a dream language, a language that wants to slip through language and use it, that wants to make the words into body in a total concretion. I don’t think dreams mean anything; they just are. There’s no reason to translate them into logic.
– Aase Berg
Yksi kirjahyllyni helmistä on Aase Bergin With Deer (Black Ocean 2009). Teos on Johannes Göranssonin kääntämä englanninnos Bergin esikoisrunokokoelmasta Hos rådjur (Bonnier Alba 1997), josta löytyy myös alkuperäiset ruotsinkieliset runot rinnakkain englanninnosten kanssa.
Djupt inne in stenen försöker trilobiterna läkas. Sälformen söker min kropp , liksom suger min cellmassa till sig. Men jag bär flisorna, och den sköra, nästan blå skärvstenen. Smycket bankar mot mitt verkande bröstben. Långt framme ligger Silurhavet spänt och förberett, som om isen i nästa ögonblick skulle kasta sig över det.
Deep inside the stone the trilobites are trying to heal. The seal shape is searching for my body, sort of sucking my cell-mass toward it. But I bear splinters, and the brittle, almost blue shard stone. The jewelry bangs against my aching breast bone. Far ahead, the Silurian Ocean lies tense and ready, as if, at any moment, the ice could bounce on it.
(DJUPT INNE I STENEN/ DEEP INSIDE THE ROCK)
Bergin surrealistinen runous vie primordiaaliseen. Se on silkkaa ruumista, ja ruumiillisuutta. Viettien ja esikielellisen valtakunnassa Berg hämmentää subjektin pohjamudasta. Hänen maisemansa on väkivaltainen ja kauhistuttava, täynnä mykistävää eläimellisyyttä ja käsittämättömyyttä: ”Den perverta naturen pågick alltjämnt.” / ”The perverse nature continued to take place.” Perverssin luonnon viesti on tämä: lihaa, kudoksia, liejua ja elottomiin asioihin kätkettyä tapahtumista. Ehkä tämä on kieltä, jota vaisto puhuu. Se on joka tapauksessa kieltä, joka kykenee alistamaan puhujansa; hänellä ei ole mahdollisuuksia tai edes halua luoda järjestystä.
Useimmiten puhujan subjektiivisuus rajoittuu kivun kokemiseen, pelkkään tunteeseen. Läsnäoleva kauhu on outoa, koska se ei johda reaktioihin, esimerkiksi pakenemiseen kauhean ääreltä. Nämä tapahtumat eivät johda mihinkään, kaikki vuorovaikutussuhteet ovat päämäärättömiä, ainoa suunta on sisäänpäin, kohti subjektin magmaattista ydintä. Ehkä juuri siksi With Deerin kauhu on niin kaunista. Se loistaa koko olemassaolollaan ja siihen on pakko osallistua. Subjekti ja objekti ovat alkukantaisessa eriytymättömyyden tilassa. Niillä on yhteinen pulssi.
Tämänkaltainen analysointi tuntuu tosin vääryydeltä näitä runoja kohtaan. Niitä ei voi kääntää logiikan kielelle, koska Bergin omin sanoin ne ovat kuin unet, ne vain ovat. With Deerin mentaliteetti on alkukantainen, takova, feraali myllerrys.
Vaxflickan släpade sina steg uppför den halvmila Ulvstubacken. I armarna bar hon ett slappt djur, och hon var svårt, skärande blond. Mot moränen och jordbottnarna lyste hon som ett farligt snitt i det annars levrade och bruna.
The wax gril dragged herself up the half mile long Ulvustu Hill. In her arms she carried a limp animal, and she was strangely, jarringly blonde. Against the moraines and ground she glowed like a dangerous cut in the otherwise clotted and brown.
(SNIGELBÖRD/THE SNAIL ANCESTRY)
*
Aase Berg (s.1967) on ruotsalainen runoilija, kääntäjä ja kriitikko, joka oli yksi Surrealisgruppen i Stockholmin perustajajäseniä. Hänen tuotantoonsa kuuluu runokokoelmien lisäksi proosaa ja esseitä. Bergin kirjoja on käännetty englanniksi ja saksaksi. Tammikuussa 2012 hän voitti Aftonbladetin kirjallisuuspalkinnon runokokoelmalla Liknöjd fauna (Albert Bonniers förlag 2011).