Perkeleitä, onko heitä? Irlannin katoliset papit kovilla

Seija Kerttula:
Pari päivää sitten julkistettiin 300-sivuinen raportti katolisten pappien seksuaalisesta väkivallasta Dublinissa – todella pahaa luettavaa peräti 46 papista. Raportista käy ilmi, miten Irlannin katolisen kirkon piispat ovat peitelleet tekoja ja lähettäneet lasten sarjaraiskaajapappeja uusiin seurakuntiin jatkamaan touhujaan. Poliisitkin ovat pelänneet pappeja niin paljon, etteivät ole tutkineet tapauksia. Jälkimmäinen ei tietenkään ole mikään ihme, sillä Christian Brothers -veljet, joilta edellinen skandaali oli peräisin, ovat kouluttaneet lähes kaikki maan pojat. Kirkon edustajien silmitön kunnioitus on siis saatu hyvin perille.

Tästä ja väkivallan käytöstä koulussa keskusteltiin viimeksi kirjoitusryhmässäni. Greg oli kirjoittanut koulutarinan, joka alkoi, että ”jos muistelet koulupäiviä elämäsi parhaana aikana, elämäsi on täytynyt olla aika ankeaa”. Veljet löivät kepillä, jos vaikka vilkaisi seinällä olevaa kelloa, eli satunnaisen väkivallan mahdollisuus oli koko ajan takaraivossa. Greg kertoi aiemmin, että jos pubissa alkaa rupatella jonkun vanhemman miehen kanssa, muutaman tuopin jälkeen puhe kääntyy aina veljiin, ja mies sanoo käsi nyrkissä: ”Jos vain se ja se nyt olisi tässä, kyllä näyttäisin!” Sitten on kuulemma niitä, jotka sanovat, ettei koko juttu ole vaikuttanut heihin mitenkään, mutta joilla on vaikka mitä neurooseja.

Christian Brothers -veljiä koskeva aiempi skandaali käynnisti kesällä keskustelun siitä, pitäisikö maan koululaitos muuttaa. Sehän on ainoana Euroopassa täysin katolisen kirkon hallinnassa, jolle valtio antaa varat tähän toimintaan. Katolisen kirkon valta perheisiin on täällä on ollut muutenkin suurta: avioero ei ollut mahdollista ennen vuotta 1997 ja sen saanti kestää vieläkin viisi vuotta, vain ”luonnollinen ehkäisy” on sallittua, messussa on käytävä. Mutta vaikuttaa siltä, että koululaitoksen saaminen katoliselta kirkolta valtiolle ei ole kovinkaan helppoa.

Tuore raportti sai asianomaisen tukipuhelimen lähes tukkeutumaan, kun sinne soitti kymmenkertainen määrä uhreja, joista monet eivät olleet ennen puhuneet asiasta kenellekään.

Jos aihe yhtään kiinnostaa, BBC World lähetti hienossa Intelligence Squared -sarjassaan http://events.intelligencesquared.com/ kiehtovan keskustelun siitä, onko katolinen kirkko hyvän voima maailmassa. Siitä kannattaa katsoa ainakin Stephen Fryn loistavat lyhyet puheet (kohdissa 21.30 ja 40.30), jotka hyvin valaisevat sitä, miksi katolinen kirkko on tässä kieroutuneessa tilanteessa.

Tosin tyhmäkin näkee, että kyseessä on tietenkin selibaatin mahdoton vaatimus ja se, että kaikki valta kirkossa on ihmisillä, jotka luulevat pystyvänsä kieltämään henkiset ja fyysiset tarpeet itseltään ja muilta. Miten tällaiset edes pystyvät tajuamaan mitään tavallisten ihmisten elämästä? Eipä tosin tajua tavallinen ihminenkään tätä kaikkea. Dublinilaiset olivat järkyttyneitä: ”Ja näille olen paljastanut sisimpäni ripissä! Ja nämä käskivät naimisiin mentyäni noudattaa luonnollista ehkäisyä, mikä aiheutti suurta ahdistusta!”

Edellä mainitun keskustelun katolista kirkkoa puoltavista puheenvuoroista käy valitettavasti hyvin ilmi, ettei kirkko aio edelleenkään joustaa missään – Ratzinger on vain tiukentanut kantoja. Onneksi edes Irlanti on muuttumassa.