Joost Meerloo (1903−1976), alankomaalainen lääkäri ja psykoanalyytikko, joka toimi opettajana Yhdysvalloissa Columbian yliopistossa sekä New York School of Psychiatryssa, kirjoitti vuonna 1956 teoksen The Rape of the Mind. The Psychology of Thought Control, Menticide, and Brainwashing. Sen pontimena olivat Meerloon kokemukset hänen kotimaansa kansallissosialistisen miehityksen vastustamisesta.
Kirja on jaettu neljään osaan, jotka ovat: ”Yksilöllisen alistamisen tekniikat”, ”Joukkojen alistamisen tekniikat”, ”Huomaamaton pakko” sekä ”Puolustautumismahdollisuuksien etsiminen”. Esitän seuraavassa subjektiivisen yhteenvetoni mielestäni keskeisimmistä kohdista.
Yksilöllisen alistamisen tekniikat
Meerloon mukaan totalitaarinen valtio pystyy luomaan olosuhteet, joissa jokainen ihminen hyväksyy jokaisen halutun sisällön. Tällaisiin olosuhteisiin päästään jatkuvalla nöyryyttämisellä sekä psyykkisellä kiduttamisella. Kaikkea tietoa, Meerloon mukaan myös psykologiaa, voidaan käyttää hyvään tai pahaan. Aivopesu on systemaattista indoktrinaatiota, käännyttämistä ja syyllistämistä, joita hyödyntämällä ihmiset ohjataan haluttuun suuntaan, kuten aikanaan tehtiin esimerkiksi kommunistisissa yhteiskunnissa.
Meerloo määrittelee termin ”mielenmurha” (menticide) oman ymmärryksen tappamiseksi: psykologista interventiota ja oikeusjärjestelmän väärinkäyttöä hyödyntävällä organisoidulla järjestelmällä oppositio voidaan pakottaa mukautumaan hallinnon vallan alaisuuteen halutulla tavalla. Opposition jäsenten tunnustuksia käytetään propagandatarkoituksissa kohdistamaan kansaan jatkuvaa henkistä painetta. Tavoitteena on aiheuttaa laajaa hämmennystä, niin ettei kukaan pysty enää erottamaan totuutta valheesta. Aivopestyn henkilön näkemykset ja normit on murennettu, ja siksi hän on paniikkitilassa. Mielenmurhan keskeisin strategia on tuhota kaikki toivo, kaikki ilo tulevasta, kaikki tulevaisuudenusko. Mielenmurhaa edistäviä vaikuttimia voidaan käyttää niin psyyken sisällä kuin sen ulkopuolella.
Joukkotiedotusvälineiden nykyaikaiset mahdollisuudet tuovat koko maailman päivittäin ihmisten omiin olohuoneisiin. Pakopaikat, joihin jatkuvilta psyykeen kohdistuvilta verbaalisilta ja visuaalisilta hyökkäyksiltä voisi tarvittaessa piiloutua, ovat harvassa. Päivittäisen elämän paineet ajavat ihmisiä yhä useammin etsimään helppoa ulospääsyä vastuusta ja täysivaltaisuudesta. Vapaassa yhteiskunnassa elävien vapaiden ihmisten tulisi tunnistaa omaan henkiseen koskemattomuuteensa kohdistuvat hyökkäykset sekä yhtä lailla nähdä, mitkä asiat saavat heidät väistämään demokratian ja täysivaltaisuuden mukanaan tuomia vastuita.
Meerloo katsoo, että yksilöön vaikuttamiseen voidaan soveltaa Pavlovin klassisen ehdollistumisen elementtejä. Kulloistakin narratiivia on vain toistettava riittävän usein yksinkertaisessa muodossa, ja kaikki muut tulkinnat todellisuudesta on tukahdutettava. Tämä käsitys tosin perustuu Meerloon mukaan naiiviin uskomukseen siitä, että kriittiset näkemykset ja kaikki ihmismielessä tapahtuva kriittinen ajattelu olisi tukahdutettavissa pysyvästi. Ihmisen vapaudenkaipuuta ei Meerloon mukaan ole viime kädessä mahdollista tukahduttaa. Se säilyy ja pystyy nousemaan uudelleen pintaan. Tätä on kuitenkin yritetty estää lukuisilla tekniikoilla.
Pavlovin tekemät kokeet osoittivat, että ehdollistaminen toimii parhaiten eristysolosuhteissa, joissa häiritseviä ärsykkeitä on mahdollisimman vähän. Tästä syystä vastustajat pyritään totalitaarisissa järjestelmissä eristämään ja heidän mahdollisuutensa matkustaa vapaasti estetään, jotta psyykkistä ja poliittista kontaminoitumista ei pääse tapahtumaan. Osa Pavlovin eläimistä oppi parhaimmin palkkion avulla, osa sitä kautta, että ne pystyivät välttämään rangaistuksen. Aivopesun suorittajan on siis selvitettävä, kumpaan kategoriaan hänen uhrinsa kuuluu.
Pavlovin kokeista kävi myös ilmi, että pitkästyminen tai liian heikkojen signaalien toistaminen heikensivät ehdollistumista. Tämän vuoksi ehdollistumista tulisi pitää yllä lisäämällä vaihtelevuutta sekä hyödyntämällä pelkoa perustunteena. Meerloon mukaan erityisesti joukkotiedotusvälineet soveltuvat tähän tarkoitukseen hyvin, sillä ne pystyvät iskostamaan ihmisiin valmiiksi määriteltyjä ajattelumalleja. Tähän päästään yhdistämällä päivittäinen propagandamelu voimakkaisiin verbaalisiin vihjeisiin siten, että ihmiset pystyvät identifioitumaan kulloiseenkin ”meluajaan”.
Todellisuutta ei kuvata vääristelemättä ja puolueettomasti, vaan keskeistä on käyttää iskusanoja, stereotyyppejä, tunnuslauseita ja symboleja. Vapaa keskustelu ja vapaa älyllinen ajatustenvaihto estävät ehdollistumisen. Ihminen on saatava tuntemaan kauhua, pelkoa, toivottomuutta ja yksinäisyyttä, ja hänen on koettava olevansa selkä seinää vasten. Yksilöllinen itseilmaisu on kiellettyä, samoin yksityinen kiintymys. Vapaassa keskustelussa tapahtuva rauhanomainen ajatustenvaihto häiritsee ehdollistumista ja on tämän vuoksi niin ikään kiellettyä.
Hämmennykseen ja epäilykseen suhtaudutaan totalitaarisessa valtiossa rikoksina. Kysymyksille avoin mieli on avoin myös poikkeaville mielipiteille. Totalitaarisessa järjestelmässä epäilevä, utelias ja idearikas mieli on tukahdutettava. Totalitaarinen orja saa kuolata vain silloin, kun kello soi. Aidot tunteet, kuten rakkaus ja ilo, voivat rikkoa tällaisen ehdollistumisen.
Joukkojen alistamisen tekniikat
Meerloo esittää, että tietoa psyykkisistä prosesseista käytetään yhteiskunnassa ihmisten suitsimiseen ja ehdollistamiseen sen sijaan, että sitä hyödynnettäisiin heidän sivistämiseensä. Tämä kulttuuri itsessään muokkaa ihmisistä taipuvaisia hyväksymään autoritaarisen elämäntyylin. Meerloosta on hämmentävää huomata, etteivät edes älykkäät ihmiset ajattele selkeästi.
Päivittäisessä elämässä mekaanisesti toistuvia suggestioita on todella vaikea välttää. Silloinkin, kun kriittinen mieli torjuu nämä suggestiot, ne houkuttelevat meitä tekemään asioita, joita järkemme pitää typerinä. Nykyaikaiseen elämään liittyvä koneellistuminen on muuttanut modernin ihmisen käyttäytymistä passiivisempaan ja mukautuvampaan suuntaan. Omien arvokäsitysten merkitys on aiempaa vähäisempi, moderni ihminen ajattelee aiempaa useammin joukkotiedotusvälineiden välittämien arvojen mukaisesti. Tätä kutsutaan ”yleisen mielipiteen hallinnaksi”.
Aivopesu ei ole mahdollista ilman totalitaarista ajattelua. Sopivilla psykologisilla keinoilla voidaan saattaa kokonaisia kansakuntia aivopesun tilaan. Heistä voidaan näin tehdä oman ajattelukykynsä menettäneitä robotteja, ja tästä tulee heille uusi elämisen tapa. Poliittiset näkemykset degeneroituvat ainoastaan propagandatarkoituksia varten keksityiksi järjettömiksi sanallisiksi muotoiluiksi.
Ihmisellä on kahdet kasvot. Yhtäältä hän haluaisi kehittyä kypsemmäksi ja vapaammaksi, ja toisaalta pieni lapsi hänen sisällään kaipaa kokonaisvaltaista turvaa ja vapautta vastuusta. Totalitaarisessa valtiossa epäilyksiä, hämmennystä ja konflikteja ei saa näyttää. Totalitaarisissa johtajissa on havaittavissa ylitsepääsemätön tarve kontrolloida muita ihmisiä ja käyttää rajoittamatonta valtaa, mikä juontaa usein juurensa syvälle iskostuneista pelon, nöyryytyksen ja alempiarvoisuuden tunteista.
Kaikki johtamisen muodot voivat Meerloon mukaan ilman valpasta kontrollia kehittyä vähitellen diktatuuriksi. Korkea asema, suuri valta ja vastuu toisten ihmisten hengestä ja elämästä ovat johtajan psyykelle valtava testi.
Mitä tavalliselle ihmiselle tapahtuu tällaisessa yhteiskunnassa? Totalitaarisen valtion asukkaat eivät kommunikoi toistensa kanssa aidosti. Heidän sisäisen mykkyytensä ja virallisen verbaalisen pommituksen välillä vallitsee voimakas kontrasti. Kansalaiset eivät aisti enää omaa minuuttaan, heillä ei ole enää egoa, ei persoonallisuutta. Kansalainen on vain virallisen sanatulituksen ja henkisen pakottamisen objekti. Rauhallisen yksilöllisen ajattelun ja harkinnan korvaavat joukkohurmos ja joukkofanatismi.
Totalitaarisessa valtiossa yksilö ei voi kehittyä. Kansalaisten suuret massat lilluvat henkilökohtaisessa ja poliittisessa valveunessa. Ei ole vastavuoroista ajatustenvaihtoa, ei keskusteluja, ei huutoa, ei vapautumista emotionaalisista jännitteistä. On vain hiljaisten salaliittolaisten maailma, jossa vallitsee epäluottamus. Kansalaisia valvotaan tauotta. Naapurit, postinkantaja, lapset – kaikki edustavat rankaisevaa valtiota. Järjenkäyttö, valveutuneisuus sekä pyrkimys vapaaseen, tutkivaan ajatteluun ovat totalitaarisen järjestelmän suurimpia vihollisia. Ajattelu on tarpeetonta, vain eliitille kuuluvaa. Ihmisen on luovuttava ainutlaatuisuudestaan ja yksilöllisestä persoonallisuudestaan ja alistuttava integroinnin ja standardisoinnin tasapäistävälle kaavalle.
Meerloo korostaa, että myös niin kutsutuissa vapaissa, demokraattisissa valtioissa voidaan huomaamatta ja tiedostamatta ajautua tällaisiin totalitaarisiin kehityskulkuihin.
Totalitaariset johtohenkilöt hallitsevat pelottelemalla. He pyrkivät saavuttamaan lojaaliutta ennemmin pelon kuin luottamuksen kautta. Totalitaarisen terrorin aikaansaaman paniikin seurauksena ihmiset kokevat joutuvansa eroon toisistaan, ja jokainen tuntee olonsa yksinäiseksi ja pelokkaaksi. Erottaminen tekee yksilöistä kyvyttömiä taistelemaan epäinhimillistä vaikuttamista vastaan.
Totalitaarisen strategian kulmakiviä ovat vihjailut, solvaukset ja tuomitseminen. Jokainen kansalainen on potentiaalinen hallinnon vihollinen. Mutta ennen kaikkea ajattelu itsessään on vihollinen. Läpinäkyvää politiikkaa ei ole, eikä vapaan keskustelun puuttuessa ole todellisia mielipide-erojakaan, vaan ainoastaan pelkoa lietsovaa juonittelua ja tuomitsemista.
Totalitaarinen yhteiskunta tarvitsee ulkoista viholliskuvaa ja peittää samaan aikaan omat epäonnistumisensa. Kaunopuheiset iskusanat, kuten ”historiallinen välttämättömyys”, ohjaavat yksilöä näkemään moraalittoman käytöksen hyveellisenä.
Propagandististen valheiden ja tahallisesti väärien iskusanojen muotoilua kutsutaan ”verbokratiaksi”. George Orwellin romaanista 1984 tutun ”kaksoisajattelun” mukaisesti ilmeiset ristiriitaisuudet hyväksytään mukisematta. Johtajien korvatessa faktat mielikuvituksella ja vääristelyllä ihmiset ohjataan systemaattisesti ja tietoisesti valehtelemaan. Sanat kadottavat ”semanttisessa sumussa” viestinnällisen tarkoituksensa ja laukaisevat sen sijaan yksinomaan pelon ja kauhun tunteita.
Ihmiset eivät enää ponnistele todellisen ymmärryksen eteen, eikä viestien sisältöjen hyviä ja huonoja puolia puntaroida. Ihmiset eivät pyri saavuttamaan todellista ymmärrystä, vaan heille riittää ymmärtämisen illuusio, joka syntyy kuuntelemalla asioiden yksitoikkoista toistamista.
Totalitarististen toimijoiden on lietsottava vihapuhetta saadakseen haluamansa tunteet ihmisjoukoissa pintaan. Yksittäisestä kansalaisesta tulee papukaija, joka toistaa valmiita tunnuslauseita ja propagandistisia iskusanoja ymmärtämättä, mitä ne oikeasti tarkoittavat ja kuka niiden takana on.
Yksittäinen ihminen pelkää annetuista mielipiteistä ja ajattelun tavoista poikkeamista siinä määrin, että rohkenee ilmaista itseään vain sanoilla, jotka hänen diktaattorinsa on hänelle sanellut. Viralliseen sanastoon on uskottava ja sitä on toteltava. Virallisen linjan vastaiset faktat vääristellään ja tukahdutetaan, kaikenlaiset henkisen kompromissin muodot ovat virallisen linjan näkökulmasta petosta. Totuutta ei etsitä, on olemassa vain totalitaaristen dogmien ja kliseiden pakotettua hyväksymistä. Vapaus ja riippumattomuus, kompromissit ja objektiivisuus – kaikki merkitsevät maanpetosta.
Totalitaarisessa valtiossa pelko on hallitsemisen väline, ja vallanpitäjät pyrkivät hyötymään siitä, että kansalaisen pelko elämää kohtaan voi ylittää kuoleman pelon. Elämä tarkoittaa muun muassa aktiivisuutta ja spontaanisuutta, yrityksiä ja erehdyksiä. Elämä tulee aina turvallisuushakuisuutemme väliin. Mukautuminen ja elämisen pelko riistävät vapaalta elämältä sen tehokkaimman aseen taistelussa totalitarismia vastaan. Kun ajatus elämän monimuotoisuudesta ja psyyken kompleksisuudesta ja yksilöllisyydestä hylätään, hyväksytään jäykät dogmit ja totalitaariset asenteet.
Välinpitämättömyydestä ja apatiasta tulee paradoksaalisesti pelon ja paniikin ilmenemismuotoja. Välinpitämättömyys ja apatia ovat myös reaktioita vähitellen mieleen tunkeutuvaan, levottomuutta aiheuttavaan propagandaan ja meihin kaikkiin kohdistuvaan suggestioiden lakkaamattomaan vyöryyn. Joidenkin ihmisten käytös taantuu pelon ja paniikin seurauksena varhaiselle tasolle, ja nämä ihmiset saattavat alkaa käyttäytyä kuin lapset. Osa muuttuu passiivisiksi, osa saa vaikeita pelko-oireita ja toiset taas psykosomaattisia oireita.
Huomaamaton pakko
Totalitaarisessa järjestelmässä on mahdollista synnyttää kollektiivinen harha. Kyse on ainoastaan siitä, miten kollektiivisia tunteita järjestellään ja manipuloidaan. Kun joukko eristetään, vapaata ajattelua ei sallita, ei vapaata ajatustenvaihtoa, ei ulkoapäin tulevaa korjausliikettä. Joukkotiedotusvälineiden kautta ryhmään pystytään päivittäin vaikuttamaan pelolla ja teennäisellä innostuksella. Ihmiset alkavat hyväksyä primitiivisimmätkin ja kohtuuttomimmatkin toimintatavat.
Ulkoiset tapahtumat toimivat usein laukaisevina tekijöinä, jotka päästävät ihmisten hysterian ja harhaluulot valloilleen. Kollektiivinen hulluus oikeuttaa yksilön tukahdutetun henkilökohtaisen hulluuden. Huolella istutettuja harhakuvitelmia on vaikea muuttaa. Argumenteilla ei ole enää arvoa, koska kypsymätön ajattelu on saanut yliotteen. Samalla unohdetaan, että vähemmistön näkemykset, olivat ne hyväksyttäviä tai eivät, ovat yksi tapa suojella meitä mukautuvan enemmistöajattelun hiipivältä valtaanpääsyltä.
Siksi ihmistä on vapaassa, demokraattisessa yhteiskunnassa kannustettava uteliaisuuteen ja tiedonhaluun. Häntä on tuettava siten, ettei hän pelkää itsenäistä ajattelua, aitoutta eikä tärkeinä pitämiensä asioiden puolustamista.
Selitysharhalla – eli tarpeella selittää ja tulkita kaikki jonkin yksinkertaisen ideologian pohjalta – on Meerloon mukaan voimakas yhteys pakkoa hyödyntävään yhteiskuntajärjestelmään. Tietylle asiaintilalle annetaan ainoastaan yksi kiveen hakattu tulkinta, eikä muita hyväksytä. Tämä ilmenee voimakkaana tarpeena selittää kaikki, todellisesta ymmärryksestä riippumatta. Tästä syystä ihmisiä tulisi demokraattisessa yhteiskunnassa aina kannustaa henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen itsekritiikkiin. Yksimielisyys siitä, mistä olemme eri mieltä, on ensimmäinen askel todelliseen ymmärrykseen.
Aikana, jona ihmisten välinen kilpailu on lisääntynyt ja vallanpitäjät ovat riippuvaisia äänestäjämassoista, joissakin henkilöissä saattaa puhjeta psykoosia muistuttavia oireita, kun he tulevat valituiksi merkittävään valtiolliseen asemaan. Hallintokoneistoon kuuluminen voi herättää joissakin viranhaltijoissa vaarallisen houkutuksen vapauttaa pitkään tukahdutettuna ollut kaikkivoipaisuuden tunne. Valta voi siis vaikuttaa voimakkaasti kehoon ja mieleen silloin, kun johtajiemme tulisi olla terveimmillään ja vakaimmillaan. Voidaan olettaa, että tapa, jolla johtohenkilöt valitaan, vaikuttaa tähän patologiaan. On nähtävissä, että idealististen latteuksien alle kätkeytyy vilpillisiä ehdotuksia, ja että olemme taipuvaisia hyväksymään tämän rakenteen poliittisten strategioiden ja diplomatian kuluneena pelinä. Siksi onkin syytä edelleen pohtia, mikä merkitys psykopaattisilla elementeillä on joidenkin johtajien kohdalla.
Mukautumattomuus ja mielipide-erot ovat suurin rikos järjestelmää vastaan, ja totalitaarisilla ajattelijoilla on taipumusta kuvata poikkeavat näkemykset tarkoituksellisena petturuutena. Toisinajattelija on totalitaarisen valtion näkökulmasta henkilö, joka uskoo vain omiin oikeuksiinsa ja suhtautuu yhteisön toiveisiin halveksivasti.
Jos emme ymmärrä jonkin ongelman tai argumentin vaikutuksia, olemme taipuvaisia myöntymään valtaa pitävän näkemyksen kannalle. Se, miten helposti ihmiset ovat lahjottavissa, on yhä edelleen yksi vakavimmista psykologisista ja moraalisista ongelmistamme. Sisäinen hämmennys voi tehdä meistä vastaanottavaisia mille tahansa ulkoa tulevalle painokkaalle ohjeelle, riippumatta siitä, kuinka järjetön tai virheellinen tuo ohje on.
Poikkeavan ajattelun vainoaminen ja jonkin annetun tunnuslauseen mukaisen lojaaliuden vaatimus saavat aikaan haluttomuutta argumentoida ja taivutella muita muuttamaan kantaansa. Totuutta voi lähestyä monella tapaa, ja totuus ja tie sitä kohti on mahdollista löytää ainoastaan erilaisten mielipiteiden yhteentörmäyksessä. Demokratia tarkoittaa mukautumattomuutta, myös silloin, kun arvostelemme toinen toistemme näkemyksiä. Näkemyksethän ovat – koska olemme ihmisiä – aina epätäydellisiä.
Puolustusmahdollisuuksien etsiminen
Riippuvuutta ja kontrollia korostava koulutustapa vetoaa opiskelijoihin moraalisesti rangaistuksen ja syyllisyyden kautta sekä antaa mekaanisille taidoille ylisuuren painoarvon tietovisan kaltaisilla kyselyillä. Koulutustapa tuottaa mukautumisen mallin, jota voidaan hyödyntää totalitaarisissa järjestelmissä. Jatkuviin kokeisiin perustuva järjestelmä pakottaa koululaiset ja opiskelijat automaattiseen ajatteluun. Tällaisen sijaan demokraattisessa järjestelmässä tulisi tukea vapaata, kokeilevaa ja luovaa ajattelua, sillä ilman sitä oppilaat ja opiskelijat eivät opi ajattelemaan itse.
Meerloo erottaa toisistaan ”kvantillektuellin” (quantellectual) ja ”kvintillektuellin” (quintellectual). Kvantillektuellit pyrkivät keräämään mahdollisimman suuren määrän tietoa ja ovat helposti ehdollistettavissa, eikä heistä siksi tule hyviä demokraattisen yhteiskunnan kansalaisia. Kvintillektuellien kohdalla älykkyys on osa persoonallisuutta: faktoja ei vain kuluteta passiivisesti, vaan ne punnitaan ja tarkastetaan. Koulutusinstituutioiden tulisi kannustaa ihmisiä kekseliäisyyteen ja omatoimiseen aktiivisuuteen.
Psykologian todellisena päämääränä tulisi olla ihmisten vapauttaminen heidän sisäisistä jännitteistään auttamalla heitä ymmärtämään, mikä näitä jännitteitä aiheuttaa. Psykologian tulisi vapauttaa ihmisen mieli riippuvuudesta kypsymättömään ajatteluun, jotta jokainen voisi löytää oman potentiaalinsa. Usein ihmiset ovat kuitenkin valmiita luopumaan vapaudestaan tavoitellessaan joko johtajiensa holhoavaa tukea tai sellaisia poliittisia tai taloudellisia ideologioita, jotka ovat todellisuudessa torjuttuja parentaalisia kuvia.
Demokratia ohjaa yhteisön selviämään virheistään ilman pelottelua. Demokratia hyvittää tekemänsä virheet, kun taas totalitarismi pitää itseään erehtymättömänä. Demokratia tarkoittaa oikeutta kehittää itse itseään sen sijaan, että yksilö alistuisi jonkun toisen kehittämistoimille. Demokratia edellyttää jäseniltään laajaa henkistä aktiivisuutta.
Kaikki omat ominaisuutemme ja johtajiemme ominaisuudet, joissa on viitteitä passiivisesta alistamisesta, vaarantavat demokraattiset vapaudet. Ihmisille tulisi taata oikeus olla mukautumatta sekä oikeus puolustaa itseään psykologisilta hyökkäyksiltä ja interventioilta, jotka ilmenevät turmelevana joukkopropagandana, totalitaarisena painostuksena sekä henkisenä kidutuksena. Pelko ja hysteria tukevat totalitarismia: tästä ilmiöstä tarvitsisimme täsmällisen analyysin.
Demokratia merkitsee ihmisarvon ensisijaisuutta sekä oikeutta ajatella itse, oikeutta omiin mielipiteisiin ja edelleen oikeutta nimenomaisesti esittää omat mielipiteensä ja suojella itseään psyykeen tunkeutumiselta ja psyykkiseltä pakottamiselta. Kritiikin ja harhaoppisuuden sietäminen kuuluu vapauteen.
Demokraattisessa hallinnossa ne, jotka on valittu vastuullisiin tehtäviin, vaativat itsensä kontrollointia ja rajoittamista tiedostaen, että kukaan ei ole virheetön.
Kirjallisuuslähteet: Meerloo, Joost (2015). The Rape of the Mind. The Psychology of Thought Control, Menticide, and Brainwashing. Mansfield Centre, MT: Martino Publishing.
Luonnontieteiden tohtori Oliver Hirsch toimii talouspsykologian professorina soveltavien tieteiden korkeakoulussa, erikoisaloinaan perusteet ja menetelmät (tietojenkäsittely ja tilastointi, tutkimusmenetelmät, biopsykologia).