Tue riippumatonta kulttuurijournalismia! Särön numero Alakulo (nro 40–41), josta tämäkin teksti löytyy, on myynnissä verkkokaupassa 17 euron hintaan (sis. postikulut). Voit myös maksaa verkkolehden vapaaehtoisen lukumaksun (2,50 euroa).
Asioiden lykkääminen ja vetkuttelu nähdään tehokkuutta arvostavassa yhteiskunnassa pelkästään haitallisina ilmiöinä, joita käsitellään pääosin torjunnan kautta. ”Näin otat niskalenkin vitkastelusta!” ”Neljä keinoa lopettaa asioiden lykkääminen!” ”Prokrastinaatio kuriin!” julistavat iltapäivälehdet, selfhelp-kirjat ja verkkosivut. Tai sitten aihetta käsitellään humoristisesti: kolumnisti tai toimittaja tapaa aloittaa tekstinsä tunnustamalla prokrastinoineensa prokrastinaatiota käsittelevän tekstin kirjoittamista, mutta oppineensa paremmille tavoille.
Keväällä 2017 prokrastinoin erään tekstin kirjoittamista ja päädyin keskustelemaan somessa prokrastinaatiosta kahden muun kirjailijan kanssa. Jonna Pulkkinen ja Katri Rauanjoki prokrastinoivat omaa kirjoittamistaan samalla hetkellä kuin minä. Vitsailimme ajatuksella kirjoittaa kirja prokrastinaatiosta prokrastinoidaksemme silloin käynnissä olevia tekstiprojektejamme. Vitsailusta tuli totta, kun tajusimme, kuinka yleistä kirjoittamisen lykkääminen on. Vetkutteluun liittyy ahdistusta ja syyllisyyden tunteita, mutta toisaalta tunnistimme kaikki tilanteen, jossa vetkuttelun jälkeen putki aukeaa, tekstiä alkaakin tulla, asiat jäsentyvät ja selvenevät siitä huolimatta, että vetkutellessaan ei oikeastaan olisi ollut tehnyt muuta kuin rypenyt itseinhossa. Vaikutti siltä, että vetkuttelu liittyy olennaisena osana luovaan prosessiin.
Yhteisen vetkuttelun tuloksena syntyi kolmisin kirjoitettu kirja Kotvimisen vallankumous (Karisto 2018), jota varten haastattelimme 24:ää eri alojen asiantuntijaa ja luovan työn tekijää yliopistoprofessoreista käsikirjoittajiin ja teatteriohjaajista viestintäalan ammattilaisiin. Halusimme tietää, millaisia tunteita vetkutteluun liittyy, miten luovan työn tekijät käyttävät sitä hyväkseen ja mitä hyötyä ja haittaa siitä voi olla luovalle prosessille. Tavoitteena oli tarkastella prokrastinaatiota tietoisen myönteisestä näkökulmasta vastapainoksi sille, että aihetta käsitellään yleensä pelkästään kielteisesti. Viittaan tässä tekstissä haastateltaviin vain heidän ammattinimikkeillään sen vuoksi, että nimiä on sovittu käytettävän vain kirjassa.
Vetkuttelu kuuluu työhön
Kirjoittamiseen kuuluu väistämättä vaikeita tunteita, ahdistusta, tylsyyttä, epävarmuutta. Kielteiset tunteet tiivistyvät usein kirjoittamisen aloittamisen vaikeuteen. Ihmisestä riippuen kirjoittaminen voi lykkääntyä tai jopa kokonaan estyä. On kuitenkin selvää, että asioiden lykkäämisestä ja vetkuttelusta on myös hyötyä. Erityisesti luovassa työssä merkittävä osa ajatusprosessista voi tapahtua silloin, kun näennäisesti ei näytä tapahtuvan yhtään mitään.
Toisaalta osa asioista, joita lykätään, on sellaisia, joihin oikeastaan ei kannattaisikaan haaskata aikaansa. Eräs suomalaisella yliopistolla työskennellyt henkilö esimerkiksi lykkäsi hallinnollisen raportin kirjoittamista niin pitkään, että raporttia vaatinut hallinnollinen instanssi lakkasi kokonaan olemasta. Raportti oli lähtökohtaisestikin pelkkä byrokraattinen ele sen sijaan, että sen avulla olisi siirretty tietoa, eikä raportin tekemisen lykkäämisestä koitunut siten syyllisyyttä kummempaa haittaa.
Asioiden lykkääminen on myös priorisointia, sen tunnistamista, mikä on kulloisellakin hetkellä oikeasti tärkeää ja mikä merkityksetöntä. Luovan prosessin intensiivisimmässä vaiheessa arvojärjestys muuttuu: tekemättä jäävät todennäköisesti ne asiat, joilla ei ole prosessille merkitystä ja jotka eivät suoraan vaikuta arkeen. Palautuspullot voi jättää viemättä kauppaan ilman, että siitä on sen suurempaa haittaa, ja sen tekstin, jolla ei ole kiire, voi jättää tekemättä, kunnes joku sitä erikseen pyytää.
Myönteiselle vetkuttelulle ei kuitenkaan ole aiemmin ollut suomen kielessä sopivaa sanaa, ja niinpä ilmiökin on jäänyt usein tunnistamattomaksi. Kokeneet kirjoittajat ja luovan työn tekijät tietävät ilmiön, mutta sitä kuvataan haperoin termein: haahuiluna, joutilaisuutena, mietiskelynä. Sanaan kotviminen tiivistimme vetkuttelun merkityssisällön, mutta suljimme siitä kielteiset mielleyhtymät tietoisesti ulos. Sanan käyttö on minun ja kirjailijatoverieni yritys uudella tavalla ymmärtää kirjoittamiseen liittyvää ahdistusta ja lykkäämistä.
Kotviminen on itä- ja pohjoismurteissa käytetty sana, jonka käyttö on vähentynyt siirryttäessä maatalousyhteiskunnasta monielinkeinoiseen yhteiskuntaan. Maataloudessa kotvimisella viitattiin työn tietoiseen tauottamiseen ja seisottamiseen. Kotviminen kuuluu työprosessiin olennaisena osana. Kyse ei ole työtä häiritsevästä ilmiöstä, josta olisi päästävä eroon, vaan se on myös työtä. Esimerkiksi kaadettua puutavaraa on kotvitettava, eli sen on annettava levätä ja kuivua, ennen kuin sitä käytetään rakentamiseen. Kalastuksessa kotvittiin silloin, kun heittonuotan käytöstä pidettiin taukoa ja odotettiin kalojen palaavan apajalle. Nuottaa ei kannata heittää apajaan koko ajan, koska se karkottaa kalat. Välillä pitää kotvia, sytyttää tulet, juoda kahvia, ottaa tirsat.
Kalastuksessa kotviminen oli konkreettista, mutta apajan rauhoittamisen metafora toimii myös luovaan työhön. Kirjalliseen tai taiteelliseen apajaan ei kannata heittää nuottaa koko ajan, vaan välillä on kotvittava. Kirjoitustyötä varten kerättyä aineistoa on hyvä kotvittaa kuin kaadettua puutavaraa ennen kuin sitä aletaan työstää.
Prokrastinaatio voi ahdistaa
Lykkääminen ja vetkuttelu aiheuttivat haastateltaville merkittävää ahdistusta, mutta suurin osa tunnisti myös vetkuttelun hyödyllisyyden ja sen, miten eri tehtäviä lykätään eri tavoin. Nuortenkirjailija kertoi kirjoittavansa romaaniensa ensimmäiset versiot nopeasti ja innostuksen vallassa, mutta vihaavansa käsikirjoitusten editointia. Hän lykkäsi editointia parhaimmillaan jopa pari viikkoa, mutta hoiti apuraharaportointeja ja veroasioitaan editointia lykätessään. Kotvimisen myönteisenä seurauksena oli se, että byrokratiaa vaativat asiat tulivat hoidetuiksi. Toisaalta sama kirjailija kertoi lykkäävänsä siivoamista loputtomiin. Hän oli luvannut somessa nuorille lukijoilleen tekevänsä kotonaan suursiivouksen heti, kun seuraava kirja on valmis – mutta lupauksestaan huolimatta kotvineensa siivoamista aloittamalla jälleen uuden kirjan kirjoittamisen. Veroasioiden hoito ja jopa editointi ohittivat miellyttävyydessä aina siivoamisen, jonka moni saattaa tunnistaa kirjoittamisen välttelyssä käytettävänä sijaistoimintona. Siivoamisen välttely toimi inspiraationa kirjoittamiselle.
Runoilija puolestaan sanoi välttelevänsä kirjoittamista ahdistuneena tuntikausia päivittäin ja kirjoittavansa lopulta varsin vähän aikaa suhteessa siihen, kuinka kauan hän lopulta istuu tietokoneensa ääressä. Runoilijan mukaan vetkuttelu ei niinkään ollut poissa kirjoittamisesta vaan vapaa-ajasta: hän ei odottanut voivansa tuottaa enemmän runoja, vaan olisi halunnut käyttää aikansa koneella vetkuttelun sijaan esimerkiksi puutarhanhoitoon tai elokuvissa käymiseen. Siinä missä nuortenkirjailija sai tehtyä muita töitä editoimisen sijaan, runoilijalle prokrastinaatio näyttäytyi hyödyttömänä ja ahdistuksentäyteisenä. Hän ei kuitenkaan voinut antaa itsensä tehdä puutarhatöitä tai katsoa elokuvia niinä aikoina, jotka hän oli varannut kirjoittamiselle. Lopulta hän kuitenkin yleensä sai kirjoitettua tuntikausien vetkuttelun jälkeen, mutta kotviminen teki kirjoittamisesta lähtökohtaisesti ahdistavaa.
Vaikutti siltä, että monille haastateltaville pakkotilanteiden välttely oli kuitenkin lopulta hedelmällistä. Nuortenkirjailijan koko ura oli tavallaan kotvimisen seurausta, sillä ensimmäisen teoksensa hän kirjoitti vältellessään yliopisto-opintojaan. Kirjoittaminen tuotti suurempaa mielihyvää kuin tilastotieteen opiskelu, ja samaa mielihyvää seuraten hän on kirjoittanut puolisen tusinaa kirjaa.
Runoilija puolestaan kertoi tilanteesta, jossa hän oli saanut apurahan tietyn teemaisen runokokoelman kirjoittamista varten. Saatu apuraha kuitenkin aiheutti valtavan paineen: runoista oli tultava hyviä, koska runoilijaan oli luotettu apurahalautakunnassa. Runojen kirjoittaminen kokoelmaa varten kävi mahdottomaksi, ja sijaistoimintona runoilija kirjoitteli jotain aivan muuta. Lopputuloksena oli julkaistu runokokoelma, joka ei vastannut apurahasuunnitelmaa, sekä syyllisyys suunnitelman noudattamatta jättämisestä. Apurahan myöntäjää ei kuitenkaan kiinnostanut se, noudattiko kirjoitettu kokoelma suunnitelmaa vai ei, vaan tärkeämpää oli se, että kokoelma oli ylipäätään syntynyt.
Nuortenkirjailija sanoi tulleensa siihen tulokseen, että kirjoittamiseen liittyvä vastenmielisyys ja aloittamisen vaikeus yksinkertaisesti kuuluvat ammattikirjailijan työhön. Uransa alkuvaiheissa hän oli kokenut, ettei ole ”oikea kirjailija”, jos lykkää ja välttelee kirjoittamista. Vuosien myötä hän oli kuitenkin ymmärtänyt, että kirjoittamisen välttely ei välttämättä olekaan huono tapa ja huonoa kirjailijuutta, vaan olennainen osa kirjoittamisen prosessia. Ammatillisuutta on myös se, että ymmärtää kirjallisen prosessin luonteen omalla kohdallaan ja osaa käsitellä siihen liittyviä kielteisiä tunteita. Vetkuttelun ja välttelyn nimeäminen kotvimiseksi kielteisten termien sijaan on yksi keino hallita ja ymmärtää näitä tunteita.
Joutilaisuus ratkaisee ongelmat
Aivotutkimus osoittaa, että ajatus jatkuvasta tehokkuudesta on harhaa, ja että aivot tarvitsevat taukoja. Joskus vetkuttelu ilmaiseekin tauon tarvetta: jos on juuri saanut jonkin projektin päätökseen, uuden projektin aloittaminen voi tuntua vaikealta yksinkertaisesti siitä syystä, että aivot eivät ole vielä saaneet palautua. Palautumista tarvitaan päivittäin.
Haastateltu teatteri-ilmaisun ohjaaja kertoi, että suuren produktion aikana voi välillä tuntua siltä, että mikään ei koskaan valmistu, ja että elämä on pelkkää proggisstressiä loputtomiin. Tällaisissa tilanteissa ohjaaja kertoi tarttuvansa johonkin pieneen tavoitteeseen, kuten farkkujen paikkaamiseen. Suuri projekti tuntuu palkitsevalta vasta valmistuttuaan, mutta pienten sivutehtävien valmistuminen purkaa suureen projektiin liittyvää stressiä. Toisaalta suuri projekti ei välttämättä palkitse yhtä paljon kuin siihen on uhrattu aikaa: viime kädessä suurin palkinto voi olla projektista eroon pääseminen.
Luova ajattelu edellyttää joutilaisuutta. Aivotutkija Katri Saarikivi käyttää sanaa joutokäyntiverkosto kuvaamaan aivojen hermoverkostoa, joka aktivoituu silloin, kun ihmisen tekeminen ei ole tavoitteellista. Aivot eivät tällöin ole yhtään vähemmän aktiiviset kuin silloin, kun ihminen keskittyy johonkin tekemiseen. Aktiivuus on vain toisenlaista. Kognitiotutkija Benjamin Baird tutkimusryhmineen on tutkimuksessaan osoittanut, että luovien ratkaisujen löytäminen edellyttää joutilaisuutta. Tietoinen keskittyminen ongelman ratkaisemiseen voikin haitata ratkaisun löytymistä. Tutkimusasetelmassa luovia ratkaisuja löydettiin levon ja tauon jälkeen, mutta myös silloin, kun ongelmaan keskittymisen sijaan tehtiin jotain vähemmän vaativaa.
Keskittyneen tekemisen lomaan aivot tarvitsevat ei-keskittyneitä taukoja: netin selaamista, kotiaskareita, ympäriinsä käveleskelyä. TV-sarjan käsikirjoittajana työskentelevä haastateltava kertoi lähtevänsä kävelylle silloin, kun tekstissä on ratkaisematon ongelma. Hänen mukaansa ongelmaa ei saa katsoa suoraan eikä oikeastaan edes sivusilmällä. On huijattava itsensä kiinnostumaan vähäksi aikaa jostain muusta kuin käsillä olevasta käsikirjoituksesta, vaikka sitten sähkökaapeista ja katuvieren roskista. Päivittäissarjan käsikirjoittaminen on niin hektistä, että tuntikausien vetkuttelu tietokoneen ääressä on ajallisesti mahdotonta. Jos kirjoittaminen ei etene, koneen äärestä on siksi noustava vähäksi aikaa pois ja tehtävä jotain muuta. Toisaalta käsikirjoitustiimissä seinä voi tulla vastaan yhteisesti, jolloin yhteinen käsikirjoitukseen liittymätön jutustelu, läpänheitto ja kahvinjuonti nykivät juoniongelmia auki. Käsikirjoittajan käyttämiä keinoja voikin nimittää vetkuttelun sijasta ammatilliseksi kotvimiseksi.
Osa haastateltavista kertoi oppineensa rytmittämään työtään tavalla, jota ulkopuolinen voisi pitää asioiden lykkäämisenä. Pitkän uran tehnyt yliopistoprofessori kertoi, että toimistossa istuminen on oman tutkimuksen kannalta hyödytöntä pilkkimiseen tai hiihtämiseen verrattuna: parhaat oivallukset eivät synny yliopistolla vaan metsässä. Toinen yliopistolainen kertoi kirjoittavansa vain kotonaan, ja kirjoituspäivinä nukkuvansa pitkään, vievänsä koiran rauhalliselle lenkille ja lukevansa kaikki lehdet ennen kuin edes lähestyy tietokonettaan. Hän vertasi kirjoittamiseen valmistautumista uimahyppyyn valmistautumiseen: hän tekee verryttelyliikkeitä ennen kuin hyppää tekstiinsä sisään. Parinkymmenen vuoden kirjoittamisuran aikana hän on oppinut luottamaan siihen, että osuu veden pintaan oikeassa asennossa.
Kotviminen tekee hyvää
Joskus asioiden lykkääminen on toki oire jostain muusta kuin työprosessin vaiheesta tai siinä olevasta ongelmasta. Vetkuttelu voi kieliä esimerkiksi työuupumuksesta tai diagnosoimattomaksi jääneestä neuropsykiatrisesta häiriöstä. Haastattelimme tanssinopettajaa, joka oli saanut keskittymishäiriödiagnoosin vasta aikuisiällä. Diagnoosin avulla hän oli oppinut ymmärtämään omaa toimintaansa ja varaamaan sekä työtehtäviin että palautumiseen enemmän aikaa kuin aiemmin. Kirjoittamisen vaikeutuminen puolestaan voi olla merkki siitä, että työtä on liikaa, jolloin olisi nimenomaan parempi olla vähän aikaa kokonaan kirjoittamatta kuin puskea väkisin kohti burn outia.
Kirjoittamisen lykkäämiseen olisikin hyvä suhtautua syyllistymisen sijaan myötätuntoisesti. Kirjoittaminen vaatii ajatteluprosesseja, jotka eivät jäsenny yhtä kauniisti ja suoraviivaisesti kuin apurahahakemukset tai haaveet antavat ymmärtää. Osa ajattelusta tapahtuu keskittymisestä syrjässä, niinä hetkinä, kun uhkaavasta deadlinesta huolimatta huolletaan viherkasveja, luetaan satunnaisia tekstejä, pelataan tietokonepelejä – tai kirjoitetaan jotain aivan muuta kuin sitä, mitä oikeastaan pitäisi.
On tärkeää ymmärtää, että ilman taukoja mikään työ ei valmistu, ei teksti eikä remontti. Kotviminen sijoittuu näihin taukoihin. Kirjoittaminen on yksinäistä työtä, ja usein varsinkin vapaalla kirjoittajalla on kiusaus vääntää tekstiä eteenpäin silloinkin, kun teksti ei etene ja kun kirjoittamisen sijasta päätyy hyppimään uutisotsikoista toiseen tai pelaamaan tetristä. Ajatusten harhailu ja työn vaivalloinen eteneminen ovat usein merkkejä siitä, että kirjoittaja on tauon tai jopa loman tarpeessa. Tauon tarpeen tunnistaminen on välttämätön osa kirjoittajan ammattitaitoa.
Piditkö artikkelista? Maksa halutessasi vapaaehtoinen lukumaksu (2,50) täällä.