Särötiedote:
Julkaiseminen on yksi aforismin lajin suurimmista ongelmista. Aforismeja julkaistaan vähän, ja kokoelman saaminen kustannettavaksi on haastavaa. On kuitenkin tärkeää, että uusia, laadukkaita aforismikokoelmia julkaistaan, jotta lajin kehittyminen on mahdollista.
Tänä vuonna Paimion Aforismipäivien työpaja laajenee kahden viikonlopun mittaiseksi kokonaisuudeksi ja keskittyy aforismikokoelman kirjoittamiseen ja julkaisuun liittyviin kysymyksiin.
12.–14.3.2010 käynnistyy käsikirjoitustyöpaja, johon valitaan kymmenen aforistikkoa työstämään kokoelmaansa julkaisukuntoon. Työpajan ohjaajina toimivat Suomen Aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Sami Feiring sekä vuonna 2008 Sitruunalumilyhtyjä-aforismikokoelman julkaissut Tiina Lehikoinen. Työpajassa käydään läpi aforismikokoelman rakentamista ja syvennytään pienryhmissä osallistujien omien käsikirjoitusten kommentointiin. Työpaja järjestetään Turussa Kirjan talolla.
Maaliskuun työpajaviikonlopun jälkeen oman aforismikokoelman työstäminen jatkuu. Huhti- ja toukokuun aikana työpajaan osallistuneet ovat yhteydessä ohjaajaansa ja keskustelevat työnsä etenemisestä joko internetin ja puhelimen välityksellä tai henkilökohtaisissa tapaamisissa. Käsikirjoitustyöpaja vaatii siis osallistujalta pitkäjänteistä työskentelyä, mutta tarjoaa hienon mahdollisuuden oman käsikirjoituksen ohjattuun työstämiseen.
Käsikirjoitustyöpaja päättyy 17.6.2010 Paimion jokavuotisten Aforismipäivien yhteydessä. Tällöin osallistujat saavat ohjaajiltaan loppupalautteen käsikirjoituksestaan. Päätöstapaaminen järjestetään Varsinais-Suomen Kansanopistolla Paimiossa, missä työpajalaiset voivat myös osallistua yhteiseen illanviettoon.
Julkaisutyöpaja alkaa torstaina 17.6.2010 ja päättyy lauantaina 19.6.2010. Työpajassa kirjallisuuden ammattilaiset kertovat aforismien kustantamiseen liittyvistä käytännön asioista. On suositeltavaa, että käsikirjoituspajan osallistujat jatkavat myös kesäkuun työpajaan. Myös muut kuin käsikirjoitustyöpajan osanottajat voivat tulla mukaan julkaisutyöpajaan.
Paimion Aforismipäivät järjestetään kesällä 2010 seitsemättä kertaa. Tapahtumaan on perinteisesti kuulunut vuotuisen työpajan lisäksi myös oheisohjelmaa ja yleisötapahtumia. Tänäkin vuonna aforismityöpajan yhteydessä luvassa on yhteisiä illanviettoja ja puhujavieraita. Aforismipäivät huipentuvat lauantaina 19.6. aforistikoiden ja runoilijoiden yhteisesiintymiseen Paimion keskustassa järjestettävillä Viva Vista -kaupunkifestivaaleilla.
Hae mukaan käsikirjoitustyöpajaan lähettämällä 22.1.2010 mennessä aforismikäsikirjoituksesi tai aforismisikermiä tai -sarjoja paperimuodossa osoitteeseen Varsinais-Suomen Kansanopisto, Vistantie 37, 21530 Paimio. Kuoreen tunnus “Aforismityöpaja”. Käsikirjoitusten pituus 20–50 sivua, yhdellä sivulla 1–5 aforismia. Työpajaan valituille ilmoitetaan helmikuun puoliväliin mennessä.
Tiedustelut käsikirjoitustyöpajasta: Tommi Parkko ()
Ilmoittaudu jo mukaan julkaisutyöpajaan ottamalla yhteyttä Varsinais-Suomen Kansanopistolle, 02-477 900 tai .