Mark Mallon:
1990-luku, Turku ja Helsinki: mielettömästi uusia pieniä kustantamoita.
Kymmenen, viisitoista vuotta sitten varsinkin Turussa ja Helsingissä elettiin pienkustantamoiden perustamisbuumia. Ensimmäisten uusien joukossa oli turkulais-helsinkiläinen Nihil Interit, joka oli silloin kaiketi Suomen ainoa sataprosenttinen runokustantamo. Sitten syntyivät Sammakko ja Savukeidas, molemmat Turkuun.
Lähipiiristäni muistan Porvooseen 1990-luvun lopussa perustetun Porvoon Julmapainon, ja 2000-luvun alkupuolella Helsinkiin perustetun Absurdian. Absurdian juuret lonkeroituvat sinne minne Särönkin juuret, Porvoon Taidetehtaalle ja Peilikuva-lehteen.
Absurdia puhisee edelleen, Julmapainon tarina lienee lopussa. Porvoossa nähtiin hetken myös Humart-niminen pikkuinen kustantamo, joka tosin taisi lopettaa toimintansa julkaistuaan perustajansa esikoisrunokokoelman.
Noihin aikoihin Helsingin ja Turun kirjamessut vilisivät solkenaan uusien kustantamoiden tuoreita toimitusjohtajia. Kuvaavaa oli, että Nihil Interitin perustaja Tommi Parkko sanoi minulle kerran Katajanokan Wanhan Sataman kirjamessuilla, että nykypäivänä et ole mies etkä mikään, jos sinulla ei ole omaa kustantamoa.
Moni kustantaja jäi henkiin, moni kaatui. Havaintojen perusteella voin todeta, että ne kustantajat, joilla oli ammattitaitoa toimitustyöhön, silmää laadukkaille käsikirjoituksille, kykyä tehdä tai teettää kunnon ulkoasua, ja ennen kaikkea valmiuksia markkinointityöhön, ovat selviytyjiä. Laiskat ja itsekkäät (lue: perustajiensa teksteihin julkaisemiseen erikoistuneet) “kustantamot” katosivat, ja niiden katoamista tuskin moni on jäänyt suremaan.
Aivan oma lukunsa ovat rahastamiseen erikoistuneet ja toimitustyötä karttavat, “kirjailijoita” suoltavat “palvelukustantamot” — niitä on kadonnut, mutta uusiakin on ilmestynyt. Varokaa niitä!
Kustannusmaailman uusia, varmoja tuulia edustavat kirjallisuuden ammattilaisten perustamat nk. tarvekustantamot, joista mainittakoon Leevi Lehdon vuonna 2007 luoma ntamo. Ammattimaisuus ja laatu takaavat sen, että ystäviä riittää, ja markkinointi hoituu netin verkostojen kautta.
2009: Hamina mukaan pienkustantamokartalle.
Kaakkoinen Suomi on pitkään ollut kustantamoiden perustamisalueen valkoista vyöhykettä — mieleeni ei ole jäänyt yksikään vakavasti otettava yritys. Entäs muiden mieleen?
Yhtäkkiä tämän syksyn pimeydestä pulpahtaa haminalainen Idiootti. Idiootin perustaja Tuukka Sandström ilmoittaa tiedotteissaan avoimesti, että kustantamon ensimmäinen teos on perustajansa itsensä kirjoittama. Hyvä niin, avoimuus kertoo siitä, että Sandström tiedostaa linjansa riskit. Saatuani ensijulkaisun, helsinkiläiseen taksimaailmaan sijoittuvan kirjan Taksipuhetta käsiini, ilahduin: ulkoasu toimii. Ja lukemisen perusteella saatoin todeta, että myös toimitustyö on kohdallaan, vaikka kirjailija olikin itsensä toimittaja — tähänkin liittyy riskinsä, minkä on voinut huomata isojenkin talojen valikoimista. Viime viikkojen mediaa seuratessa tajusin, että Idiootilla myös markkinointi on kohdallaan. Tälle nostan erityisen mielelläni hattua.
Merkit viittaavat siihen, että Sanströmillä voi muutaman vuoden sisällä olla useampikin onnekas kirjailija tallissaan.
Veikkaan, että Haminassa on äskettäin tapahtunut perustavanlaatuinen kirjallisuuskentän uudisraivaus. Alla Idiootin Särölle lähettämä tiedote:
Idiootti, uusi kaunokirjallisuuden kustantaja. Käsikirjoituksia haussa.
Tuukka Sandström on perustanut Haminaan uuden kustantamon, jonka nimi on Idiootti. Kustantamon ensimmäinen julkaisu on Sandströmin oma esikoisteos Taksipuhetta. Kyse ei ole kuitenkaan perinteisestä omakustantamisesta, sillä tulevan talven aikana Idiootti julkaisee myös muiden kirjoittamia teoksia.
Idiootin ensisijaisena tarkoituksena on täyttää Kotkan-Haminan alueelta puuttuvan paikallisen pienkustantamon tarvetta. Kustannusohjelmaan mahtuu kuitenkin myös muualta Suomesta tulevien kirjoittajien tekstejä. Keväällä 2010 julkaistaan esimerkiksi vuoden 2008 Poetry Slam -voittajan, tamperelaisen Kari Rainerannan sekä kotkalaisen Kari Armisen esikoisrunokokoelmat.
Idiootti pyrkii julkaisemaan vuosittain 6-10 teosta. Kustannuslinjan pääpaino tulee olemaan kotimaisessa proosassa ja runoudessa, mutta myös joitakin käännösnimekkeitä on tulossa ohjelmaan. Varsinaista tietokirjallisuutta Idiootti ei julkaise. Lisätietoa saa kustantamon kotisivuilta.
Lähettäkäähän, hyvät kirjoittajat, varsinkin te jotka asutte kaakkoisessa Suomessa, Porvoo mukaan lukien, Idiootille käsikirjoituksianne. Mutta ei raakileita, vaan työstettyjä ja ulkopuolisten, mielellään ammattilaisten hyväksymiä versioita. Näin säästätte tuoretta kustantamoa ylirasittumiselta. Käsikirjoitusten lähettämiseen liittyviä ohjeita löytyy täältä.