Mitä konkari saa nanowrimosta?

Anne Leinonen:

National Novel Writing Month eli NaNoWriMo on kuukausi, jonka aikana on haasteena kirjoittaa 50 000 sanaa pitkä romaani. Tavoite on suomalaiselle melko kunnianhimoinen ja haasteellinen, sillä tempaus on lähtöisin Yhdysvalloista, ja englannin kielessä moinen sanamäärä ei ole artikkelien ja prepositioiden vuoksi niin iso urakka kuin mitä se on suomalaisille. Tekstin laadulla ei ole väliä, vaan tavoitteena on voittaa valkean paperin kammo ja saada aikaiseksi kokonainen tarina (tai silppua, jota kehtaa kutsua romaaniksi). Jokainen kilpailee itseään vastaan, muut kanssakärsijät ovat toki mukana kollektiivisessa yrityksessä. Joillekin osallistujilleen nano on ensimmäinen yritys saada oma romaani aikaiseksi, toiset ovat jääneet koukkuun ja tehneet tätä jo vuosia.

Mitä sitten useita romaaneja tehnyt konkari voi saada tällaisesta tempauksesta? Kuulostaahan se nyt vähintään harrastajamaiselta nakuttaa sanoja sanojen vuoksi paperille, ja laadusta välittämättä. Eikö kirjaa saisi muutenkin tehdyksi kuin kollektiivisen kirjoituskuukauden avulla?

Ei ole menetelmää karvoihin katsomista. Ylipäänsä en usko siihen, että mikään menetelmä on toista parempi tai ylhäisempi: jokainen keksii itselleen sopivimmat tavat kirjoittaa ja vaikka se tarkoittaisi päällään seisomista ja jodlaamista samaan aikaan kun tekstiä naputellaan varpailla, se on sallittua. Pääasia, että tekstiä syntyy, ja vielä parempaa, jos se on myös kirjoittajaa itseään tyydyttävää. Ehkä pienen hassuttelun merkeissä myös kirjoittamiseen saa lisää iloa ja potkua.

Nanoilu on hyvä tapa kehittää omia luutuneita tapoja tehdä tekstiä. Normaalisti minulla menee puolesta vuodesta kahteen vuoteen, joskus pidempäänkin kässärin ekan version syntymiseen. Nyt tavoitteena on tehdä sama kuukaudessa, lauseiden nivelet natisten ja sanakihti selkää painaen. Nyt kisan puoleen väliin mennessä on tavoite aikataulussa ja kasassa 83 liuskaa romaanin raakatekstiä.

Nopea massan tuottaminen myös kertoo omasta kirjoittajaminästä paljon. Huomaan esimerkiksi omat maneerini ja ongelmani selkeästi (henkilökuvaukset ontuvat), vahvuudet taas auttavat nopeatahtisessa kirjoittajantyössä eteenpäin (dialogia syntyy, samoin tilannekuvauksia). Kaltaiselleni epäsäännölliselle kirjoittajalle säännöllinen jokaöinen pyhittäytyminen tekstin ääreen on itse asiassa luksusta. Voisin ehkä kuvitella tekeväni tätä toisenkin kuukauden. Ehkä…

Osallistuin tai pikemminkin yritin osallistua tähän tempaukseen jo vuonna 2003, mutta silloin en ollut tehnyt minkäänlaista etukäteissuunnitelmaa. Nyt valmistelin juonirungon, henkilöhahmojen luonnehdinnat sekä maailman kuvauksen ennakkoon. Sen avulla pääsin hyvään vauhtiin, ja vaikka matkan varrella on tullut mutkia matkaan, on 1667:n sanan (noin seitsemän liuskaa tekstiä) päivässä tuottaminen sujunut toistaiseksi hyvin. Vaikka sanamäärä ei tulisi täyteen, olen tyytyväinen mihin tahansa tekstimassaan, josta voin jatkossa työstää eheän romaanin.

NaNoWriMo on tyypillinen nettisukupolven tapa tehdä asioita. Siinä on interaktiivisuutta (mahdollisuus tilittää tekemisiään keskustelupalstalla), tässä hetkessä elämistä (sanamääriä käydään päivittämässä sivuille aina kun siltä tuntuu) ja yhteisöllisyyttä (monet muut rämpivät samaan aikaan samassa suossa, kisataan jopa muiden alueiden yhteissanamäärää vastaan, tavataan kahviloissa ja kirjoitetaan yhdessä). NaNoWriMo on yksi hyvä esimerkki siitä, että kirjoittaminen saa yhä uudenlaisia muotoja, ja että se voi olla ryppyotsaisen taiteellisen päkistämisen lisäksi tai sijaan hauska tapa viettää aikaansa. Miksi ei ammattilainenkin voisi kuoria tarjolla olevista menetelmistä hyviä puolia ja vaikka hyödyntää marraskuuta kirjoittamisen kuukautena? Moni kollega näin jo tekeekin, ja ehkä ensi vuonna joukko on taas suurempi.

NaNoWriMo:n viralliset sivut: http://www.nanowrimo.org/

Omat kommenttini prosessin etenemisestä: http://fi.wordpress.com/tag/nanowrimo-kirjoittaminen/