Ilkeä Guru kopeloi — joogakurssilla

Jotta Särön rakkaat lukijat vakuuttuisivat siitä, että tuleva numero tosiaan on tulossa, lienee syytä hieman irrotella sen nahasta paloja jo ennen teurastusta, tai suomeksi sanottuna: heittää tiisereitä kehiin.

Naiseus, seksuaalisuus ja henkistyminen – tai ”henkistyminen” — valottuvat Maria Peuran artikkelissa ”Nainen, saastainen” seuraavanlaisesti:

”Ihanteena on seksuaalienergiansa hallitseva nainen, jonka kuukautiset ovat vaikkapa taolaisten harjoitusten seurauksena loppuneet. Traagista on, kun tällainen pitkälle kehittynyt henkisen tien kulkija haluaakin tulla raskaaksi, mutta munasarjojen toiminta ei palauttavista harjoituksista huolimatta suostu elpymään. Myös anoreksia nervosa voi pitkälle kehittyessään aiheuttaa hedelmättömyyttä. Henkistä kilvoittelua ja itsetuhoisuutta ei aina pysty erottamaan toisistaan.”

”Vastenmielistä oli huomata, että myös joogamaailma kaikessa terveellisyydessään kätkee lohkoihinsa vallan sokaisemia, jopa psykopaateiksi luokiteltavissa olevia opettajia. Moni henkinen opettaja painottaa egosta luopumisen tärkeyttä.”

“Jos kriittisyyden on tarkoitus häipyä oletetun egon mukana eikä opettaja siedä itseensä tai edustamaansa oppiin kohdistuvia epäilyjä, kannattaa rullata joogamatto ja pakata meditaatiojakkara ja painella pihalle. Ketään ei ole niin helppo käyttää hyväksi kuin gurulleen antautunutta, egostaan luopunutta ihmistä.”

Yllä olevien lainausten lisäksi artikkelin alku- ja loppuosan sekä keskikohdan ytimen saa lukea Säröstä reilun kuukauden kuluttua.