Ulla Ora:
Rakkausrunojen kirjoittaminen on järjetöntä, ja niitä minun on vain täytynyt kirjoittaa reilut kaksi vuotta. Päivästä toiseen pyöritän mielessäni Romeoa ja Juliaa sekä Hamletia ja Ofeliaa, ja ties mitä puhki kulutettuja rakkaustarinoita.
Oli hyvä, kun imettäjä ei kertonut Julialle, että Romeo oli muhinoinut Rosalinan kanssa odottaessaan Juliaa. Jos Julia olisi tiennyt sen, hän olisi varmasti tappanut itsensä aiemmin.
Ofelia sen sijaan ei kestänyt odotusta. Hamlet on pässi, kosto isänmurhasta oli tärkeämpi kuin rakastettu, joka kelluu nyt turhaan lähteessä. Arthur Rimbaud ymmärsi runossaan Ofelian mielestäni paljon paremmin kuin Shakespeare:
Sulit ratsumieheen kuin lumi tuuleen: näkysi kuristivat sanasi, hullu Ofelia – ja kauhea Ikuisuus syöksyi sinisiin silmiisi!
On pakko mainita vielä pienestä merenneidosta, jonka rakastama prinssi nai toisen naisen ja pieni merenneito katseli häitä pilven reunalta, eikä halunnut kostaa. Sadut ovat aivan mahdottomia, kun niihin alkaa uskoa.
André Bretonin teos Nadja liittyy tärkeisiin rakkaustarinoihini. Siinä toteen perustuvassa tarinassa Breton kohtaa Nadjan sattumalta kadulla. Surrealistinen rakkaus päätyy siihen, että Nadja joutuu mielisairaalaan. Rakkaus on hulluutta, todistaa Breton myös hiljakkoin suomennetussa teoksessa Hullu Rakkaus.
Mitä tässä muuta voi kuin kirjoittaa omaa hulluuttaan, ettei käy niin kuin päähenkilölle Eeva-Liisa Mannerin näytelmässä Poltettu Oranssi. Tyttö kertoi haluavansa naimisiin psykiatrinsa kanssa, minkä jälkeen suhde tärkeimpään ihmiseen katkesi.
Mitä tässä muuta voi kuin kirjoittaa omaa hulluuttaan, ettei käy niin kuin päähenkilölle Eeva-Liisa Mannerin näytelmässä Poltettu Oranssi. Tyttö kertoi haluavansa naimisiin psykiatrinsa kanssa, minkä jälkeen suhde tärkeimpään ihmiseen katkesi.
Miksiköhän tämän halusin kirjoittaa? Ainakin siksi, että en suosittele rakkausrunojen kirjoittamista kenellekään.