Lause, jota tulemme vielä häpeämään

Risto Niemi-Pynttäri

”Niin maailma pelastuu”.

Tuon iskulauseen, tai oikeastaan mainoslauseen ja fraasin avulla on
tähän kevääseen asti markkinoitu pieniä ekologisia tekoja.
”Lajittele jätteesi niin maailma pelastuu.” Ympäristötietoutta on
näin markkinoitu suurelle kuluttajakunnalle – sen hinnaksi taitaa
paljastua, että tietoisuus todellisesta maailmasta on peittynyt.

”… niin maailma pelastuu” mainoslauseessa oli hyväntuulisuutta,
positiivista asennetta ja uskoa omaan vaikuttamiseen. Mutta
mainoslauseiden tavoin se on vain luomassa mielikuvaa, todellisen
maailman suhteen se kuulostaa lapselliselta.

Saattaa olla, että juuri tuota lausetta tulemme vielä häpeämään, koska
se on estänyt meitä tunnistamasta todellista maailmaa. Viimeistään tänä keväänä on paljastunut se, että tuolla lausahduksella ei ollut suhdetta todelliseen maailmaan. Sen avulla markkinoitiin vain pieniä tekoja, joiden avulla jokainen saattoi vaivattomasti puhdistaa omantuntonsa.

Maitotölkin kierrättäminen on lisääntynyt. Mutta se on pietä verrattuna siihen kuinka ihmisten tunne oman pienen maailman hallinnasta on lisääntynyt – ja samalla suuremmat kysymykset ovat unohtuneet. Toisin sanoen tuo lause pienensi maailmaa, ja samalla se vesitti ympäristöpolitiikkaa.

Valtava öljylautta on nyt Meksikonlahdella koska öljynporausyhtiöihin on luotettu liikaa, poliittinen painostus on ollut riittämätöntä. Voiko
tällaista tapahtumaa sanoa ”onnettomuudeksi” jos siitä on varoitettu
ja väitetty jopa todennäköiseksi? Ja tämä on vain uusin esimerkki.

Nyt saamme olla huolissamme siitä, että mistä päin sattuu tuulemaan ja
millainen sää sattuu olemaan öljylautan levitessä. Aivan kuin luonto
tekisi pilkkaa ihmisistä, joiden suhde todelliseen maailmaan oli jäänyt
hävettävällä tavalla Teräsmies –sarjakuvien tasolle. Sieltä
supersankareiden seikkailuistahan tuo ”maailma pelastuu” -lause on
peräisin.

Supersankareihin eläytyminen palvelee ”kaikkivoipaisuusfantasioita”
jossa maailma pelastetaan nyrkin iskulla. Tällaisen fantasian
yhdistämisen ekologisiin kysymyksiin on paljastunut hävettäväksi.

-aina on tilaa vielä sivupalkissa
VERKKOPROOSA
https://ristoniemi.wordpress.com