Tue riippumatonta kulttuurijournalismia! Särön numero Toisinajattelu (nro 58-59), josta tämäkin teksti löytyy, on myynnissä verkkokaupassa 18 euron hintaan (sis. postikulut). Voit myös maksaa verkkolehden vapaaehtoisen lukumaksun (2,50 euroa).
Särö: Mistä Łódźin elokuvakoulu sai alkunsa?
Marcin Malatyński: Olosuhteet elokuvakoulun perustamiselle olivat toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina kaikkea muuta kuin otolliset. Jos sopii, taustoitan koulun historiaa aikaan, jona Puolaa itsenäisenä valtiona ei vielä ollut olemassa.
Enemmistö kansasta oli 1800-luvulla köyhiä maanviljelijöitä, jotka joutuivat työskentelemään orjuuden kaltaisissa olosuhteissa: työviikot olivat seitsenpäiväisiä, ja esimerkiksi naimisiinmenolle oli saatava erikseen lupa. Yläluokka omisti käytännössä koko maan, keskiluokka oli pieni ja luova luokka muutti Pariisiin. Koulutusta oli tarjolla vain harvoille. Vielä 1900-luvun alussa, jolloin Puola itsenäistyi, puolalaiset olivatkin Euroopan vähiten koulutettuja kansoja.
Vuonna 1939 Varsovaan perustettiin elokuvakoulu, mutta sen tarina jäi lyhyeksi, kun sota alkoi.
Toisessa maailmansodassa saksalaiset tappoivat suuren osan Puolan jo ennestään pienestä keskiluokasta. Esimerkiksi Krakovan yliopistossa he surmasivat yli sata professoria ja opettajaa, uskontoon katsomatta. Sodan jälkeen neuvostosotilaat jatkoivat samaa. Molempien intresseissä oli hävittää Puolan koulutettu älymystö.
Kun kuudesosa kansasta oli tuhottu ja monet Puolan kaupungit olivat raunioina, koitti kommunismin aika. Kommunismihallinnon lupaukset kaikkia koskevasta terveydenhuollosta ja koulutuksesta toivat köyhälle kansanosalle toivoa, koska he halusivat lapsilleen paremman elintason kuin itselleen.
S: Elokuvakoulun perustaminen raunioituneeseen maahan kuulostaa utopialta. Oliko Puolassa tuolloin ylipäänsä voimissaan olevaa elokuvakulttuuria?
MM: Oli, mutta kulttuuri oli tuolloin hyvin kaupallista, kuten Hollywoodissa. Elokuvaa ei pidetty taiteena, eikä esimerkiksi muissa länsimaissa ja Venäjällä kukoistanutta avantgarde-elokuvaa tehty Puolassa lainkaan.
Elokuvakriitikko ja ohjaaja Jerzy Toeplitz ja muutama muu elokuvakoulun perustamista ajanut vasemmistolainen kulttuuriaktiivi olivat selvinneet sodasta ja asettuneet Łódźiin. He uskoivat koulutukseen, elokuvaan ja siihen, että elokuva on taidetta. He näkivät, että paras tapa nostaa elokuva-ala jaloilleen ja tehdä elokuvasta taidemuoto oli kouluttaa uusia elokuvantekijöitä.
Kuinka siis vakuuttaa uusi kommunistihallitus siitä, että Puola tarvitsi juuri sillä hetkellä elokuvakoulua? Aktiivien lobbaustyö kesti vuosia. Luovina ihmisinä he keksivät lopulta vetää hallitusta oikeasta narusta: he vetosivat siihen, että Moskovankin elokuvakoulu oli Neuvostoliitolle elintärkeä ja tuottanut esimerkiksi kansainvälistä menestystä niittäneen Sergei Eisensteinin. Lopulta hallinto myöntyi ajatukseen, että kommunistinen maa tarvitsi elokuva-alan oppilaitosta saadakseen propagandamateriaalia ja positiivista mainetta.
Koulun perustajilla oli mielessään tietenkin aivan toisenlaiset aikeet, mutta he pystyivät luovimaan hallinnon tavoitteiden ja omien taiteellisten tavoitteidensa välissä.
S: Miksi koulu perustettiin vuonna 1948 juuri Łódźiin?
MM: Varsova oli pommitettu hajalle, ja siihen aikaan keskusteltiin jopa mahdollisuudesta, että kaupunkia ei jälleenrakennettaisi ollenkaan. Toinen mahdollinen sijainti uudelle koululle oli Krakova, joka tunnettiin intellektuaalien ja taiteilijoiden kaupunkina. Kommunistihallinnolle se oli kuitenkin epämieluisa vaihtoehto, sillä se koki älymystön ja elokuvan yhdistelmän liian suureksi uhaksi järjestelmälle.
Łódź puolestaan tunnettiin punaisena teollisuuskaupunkina. Hallituksen silmissä se oli ihanteellinen sijainti tuleville elokuvantekijöille, jotka saisivat järjestelmälle suopeita vaikutteita työläisistä ja tehtaista.
Koulun ensimmäiset vuodet olivat vaikeita. Stalinismin vuosina 1953–1956 kansa oli ahtaalla, ja monet väärinajattelijat joutuivat vankilaan tai Siperiaan. Opiskelijat, kuten Andrzej Wajda (1926–2016), tekivät siihen aikaan propagandaelokuvia, sillä vaihtoehtoja ei ollut. Wajda ei tietenkään ollut siitä ylpeä.
Stalinismin aika loppui Nikita Hruštšovin valtaantuloon vuonna 1956. Łódźin elokuvakoulun taiteellinen vapaus lisääntyi, ja sen ovet avattiin myös ulkomaisille opiskelijoille.
S: Onko koulu yhä avoin kaikille?
MM: Łódźin elokuvakoulu on perustamisestaan asti ollut opiskelijoille ilmainen ja kaikille avoin oppilaitos – vain EU:n ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden on maksettava lukukausimaksu – ja kaikki taustasta riippumatta voivat pyrkiä kouluun. Toki pääsyvaatimukset ovat olleet aina korkeita.
Jokaisella linjalla on pieni kiintiö ulkomaalaisille opiskelijoille. Koska opetus on kokonaan puolaksi, heidän on opiskeltava ensin puolan kieltä, elleivät he osaa sitä ennestään esimerkiksi sukulaisuussuhteiden ansiosta. He viettävät niin sanotun nollavuoden elokuvakoulussa opiskellen puolaa intensiivisesti päivittäin, tutustuen samalla koulun käytäntöihin ja muihin opiskelijoihin.
Koulussa on neljä suuntautumisvaihtoehtoa: elokuva, televisio, valokuvaus ja näytteleminen. Opintolinjat ovat elokuvaohjaaminen, valokuvauksen ohjaaminen, animaatio, valokuvaus, käsikirjoittaminen, editointi, tuottaminen ja näytteleminen. Uusimpana linjana on äänitekniikka. Jokaiselle linjalle valitaan keskimäärin kymmenen opiskelijaa.
Viime vuosina hakijoita on ollut kaikkiaan noin 260, eli yhtä opiskelupaikkaa kohti on noin 30 hakijaa.
S: Määrä kuulostaa suhteellisen pieneltä, kun ottaa huomioon, että elokuvakoulu on maailmanlaajuisesti tunnettu ja maineikas. Mistä tämä johtuu?
MM: Verrattuna 1970–60-lukuihin, jolloin hakijoita oli vuosittain yli tuhat, nykyinen hakijamäärä on tosiaankin pieni. Viime vuosina määrä on kuitenkin taas lisääntynyt.
Ohjaajan sosiaalinen status ei ole samanlainen kuin esimerkiksi 1990-luvulla, jolloin elokuvaohjaajat olivat Puolassa ihailtuja roolimalleja. Nykyään kunnianhimoiset ja arvostusta janoavat nuoret päätyvät pikemminkin influenssereiksi, juristeiksi tai IT-alalle. Tämä on ymmärrettävää, sillä monille katsojille elokuvan näyttelijät ovat tärkeämpiä kuin ohjaaja. Ohjaajan työn arvostuksen vähenemisen syynä voi olla sekin, että suosituilla televisiosarjoilla ei nykyään enää ole vain yhtä ohjaajaa, vaan jokaisella jaksolla on omansa.
Elokuvakoulun työläs valintakoe saattaa säikäyttää osan potentiaalisista hakijoista. Esimerkiksi ohjaajalinjalle hakevien on toimitettava ennakkotehtävänä viisikohtainen työportfolio. Jatkoon päässeet osallistuvat viisivaiheiseen valintakokeeseen, joka sisältää tehtäviä ja haastatteluja.
S: Millaisia hakijat ovat?
MM: Vuosittain ehkä 80 prosenttia heistä on juuri lukiosta päässeitä ylioppilaita. On toki hyvä, että elokuva-ala kiinnostaa nuoria. Olemme saaneet valittua joka vuosi erinomaisia opiskelijoita, mutta toivoisimme monipuolisempaa ja laajempaa jakaumaa, josta tehdä valinnat. Ihanteellista olisi, jos opiskelijoilla olisi jo ennestään jonkinlaista koulutusta, kulttuurista tietämystä, elämänkokemusta ja sen tuomaa näkemystä.
Linjamme on erittäin avoin ja yhdenvertainen: haluamme antaa mahdollisuuden koulutukseen myös hakijoille, jotka eivät tule koulutetuista, taiteellisista tai akateemisista perheistä.
S: Tämä on hyvä periaate – onhan elokuvien yleisökin monimuotoista.
MM: Łódźin elokuvakoulua on kommunismin ajoista lähtien ajateltu jonkinlaisena eliittikouluna, mutta maine ei vastaa totuutta. Olemme toki Euroopan parhaita elokuvakouluja, ja pyrimme pitämään tason korkealla monimuotoisen opiskelijakaartin ja taiteellisesti suuntautuneiden opettajien avulla.
Houkuttelemme kouluun aktiivisesti, esimerkiksi pienemmissä kaupungeissa järjestettävien workshopien avulla, sellaisia tavallisista perheistä lähtöisin olevia nuoria, jotka eivät aluksi välttämättä usko omiin mahdollisuuksiinsa elokuva-alalla, mutta joilla on näkemystä ja annettavaa. Tärkeintä on, että heillä on intohimoa elokuvaa kohtaan.
On ristiriitaista, että nyt, kun elämme vapaassa, liberaalissa maailmassa, kuka tahansa voi ilmaista itseään haluamallaan tavalla, mutta koska meillä on taipumus vetäytyä samanmielisten kuplaan, ilmaisu on vaarassa yhdenmukaistua. Sisäpiirimäisyys ei tee hyvää elokuva-alalle. Kannustamme opiskelijoita astumaan ulos kuplasta, tarttumaan vaikeisiin, polarisoiviin aiheisiin ja keskustelemaan muunlaisten ihmisten kanssa kuin he itse ovat.
On koko maan ongelma, että monet vasemmistolaiset pitävät itseään parempina kuin konservatiivisesti ja oikeistolaisesti ajatteleva väki. Se rapauttaa yhteiskunnallista luottamusta. Sanon tämän itsekin vasemmistolaisena.
S: Millaisia nuoria elokuva-ala nykyään kiinnostaa, ellei statuksen perään haikailevia?
MM: Łódźiin hakeutuu nuoria, jotka uskovat elokuvaan hyvin vahvasti taiteena. Kannustamme heitä taiteentekoon ja keskustelemme paljon arvoista.
Päästessään koulusta työelämään opiskelijat havahtuvat siihen, että elokuva-ala on kylmä ja kapitalistinen. Heidän on toisinaan vaikea löytää sieltä paikkaansa. Oli elokuva taiteellisesti korkeatasoinen tai ei, se on tuote, jonka on tuotettava voittoa. Totta kai elokuvantekijätkin haluavat, että elokuva löytää yleisönsä ja saa paljon katsojia, mutta alalla onnistumista mitataan katsojien määrän sijaan rahassa. Tässä on yhteensovittamista. Millaisia elokuvia valmistuneet ohjaajat ja käsikirjoittajat tulevat tekemään, ja kenelle?
Toisinaan kouluun kantautuu elokuva-alalta viestiä, että teemme vaikeita taide-elokuvia, joita kukaan ei halua katsoa, ja että meidän pitäisi olla suvaitsevaisempia viihteen suhteen. Olemme tässä asiassa kuitenkin konservatiivisia. Viihteellä on luonnollisesti paikkansa, mutta taide-elokuvia on voitava tehdä.
S: Entä onko yleisö yhä kiinnostunut taide-elokuvista?
MM: Emme voi vaikuttaa yleisöön, voimme vain kouluttaa ihmisiä. Taide-elokuvilla on toki yhä yleisönsä. Elokuva-alaa koskeva ongelma yleisellä tasolla on, että ihmiset eivät nykyään halua nähdä paljonkaan vaivaa päästäkseen taidekokemusten äärelle tai käyttää aikaa teoksen sisäistämiseen.
Kuten tiedämme, älypuhelimet hajottavat keskittymiskykymme. Olemme nenä kiinni somekanavissa ja uutisissa. Meitä pommitetaan houkutuksilla ja virikkeillä. Kapitalistinen, hullu maailma viestii meille jatkuvasti: sinun ei tarvitse tehdä mitään. Olet onnellinen sohvalla TV:n ääressä. Voit ostaa verkosta uudet kengät, ja tulet vielä onnellisemmaksi.
Jos ihmiset haluavat mennä elokuviin, heidän on selvitettävä elokuvateatterin osoite, ohjelmisto ja aikataulut, on ostettava liput ja ehkä pysäköitävä auto. Elokuvissa käynti vie vähintään kolme tuntia elämästämme. Se on ihmisille monesti liikaa. Sanon suoraan: kännykät tekevät ihmisistä laiskoja.
S: Ja laiskuus tekee ihmisistä tyhmiä.
MM: Kaikkien suurten uskontojen viisaat kirjat varoittavat laiskuudesta. Kristinuskossa se on yksi kymmenestä kuolemansynnistä. Elämässä pitää nähdä vaivaa. On taisteltava asioiden, rakkauden ja muiden ihmisten eteen. Jos annamme periksi paholaiselle, elämästä häviävät merkitykset.
S: Kertoisitko tarkemmin opetuksenne sisällöistä ja periaatteista?
MM: Koulutus on neljän lukuvuoden mittainen. Opiskelijat saavat sekä teoriaopetusta että ohjausta käytännön työskentelyyn, joka on lyhytelokuvien tekemistä.
Otan esimerkiksi ohjaajalinjan. Jokainen opiskelija ohjaa kunakin lukuvuonna yhden fiktio- ja yhden dokumenttielokuvan. Elokuvia kuvataan oikealle 35 mm:n filmille, mutta myös digitaaliseen muotoon. Koulu tarjoaa kuvauskaluston, tilat ja jälkituotannon. Kuvaajille annetaan aluksi vain filmikamerat, ja ottojen määrä on tiukasti rajattu. Siten opiskelijat oppivat keskittymään kuvaamiseen paremmin verrattuna siihen, että he tekisivät rajattomasti ottoja digikameralla. Työn jäljestä tulee parempaa.
Ainutlaatuista Łódźissa on, että opiskelijat saavat koululta käteistä rahaa elokuviensa tekemiseen.
Ensimmäisenä vuonna kuvauspäiviä on neljä, ja esimerkiksi leikkaamiselle ja editoinnille määrätään tietty aika. Ensimmäisen vuoden opiskelijoille annettava budjetti on 10 000 zlotya (noin 2 350 euroa). Seuraavina vuosina kuvauspäiviä on hieman enemmän, ja budjetti on aina hieman suurempi. Neljäntenä vuonna jokainen saa käyttöönsä noin 60 000 zlotya (14 100 euroa). Opiskelijat maksavat saamastaan budjetista elokuvan kaikki tuotantokulut: näyttelijät, lokaatiot, kuljetukset ja niin edelleen.
Opettajat toimivat opiskelijoiden elokuvaprojektien taiteellisina valvojina. Opettajamme ovat elokuva-alalla aktiivisesti työskenteleviä ammattilaisia, joilla on pedagoginen pätevyys.
Łódźin elokuvakouluun sopivat opettajiksi älykkäät ihmiset, jotka uskovat elokuvan maailmaaparantavaan voimaan ja taidekoulutuksen hyödyllisyyteen. Monet heistä ovat elokuvakoulun omia kasvatteja, ja siksi sitoutuneita koulun toimintaan ja arvoihin. Opettajien palkat ovat hyvin maltillisia, joten kukaan heistä ei tee työtään pelkästään rahan vuoksi.
Koulun opiskelijat ovat usein opettajiensa tulevia kollegoita elokuva-alalla. Joissakin kouluissa tämä olisi ongelma, sillä elokuva-alan kilpailu on kovaa. Koen itse hyötyväni opetuksesta opettajana monin tavoin: tapaan paljon kiinnostavia ihmisiä erilaisista taustoista, ja pysyn ajan tasalla uusista ilmiöistä.
S: Millainen merkitys kirjallisuudella on koulun opetuksessa?
MM: Kirjallisuus on elokuvan kivijalka. Tarinankerronta ja hahmojen luominen ovat romaaneissa ja elokuvissa hyvin lähellä toisiaan. Vastaukset elämän suuriin kysymyksiin löytyvät mielestäni kirjallisuudesta ja journalismista.
Elokuvakouluun hakijoiden pitää lukea muutamia kirjoja valintakoetta varten. Kannustamme opiskelijoita lukemaan klassista kirjallisuutta ja nykykirjallisuutta, mutta myös reportaaseja ja artikkeleita. On hyvä, jos he ovat jo lukioikäisinä lukeneet paljon, sillä se on voimakkaan omaksumisen ja vaikutteiden keräämisen aikaa. Kun he saavat lukemalla tietoa ajankohtaisista ilmiöistä ja maailmasta, heidän oma näkökulmansa ja ajattelunsa kypsyvät. Niitä tarvitaan elokuvan tekemiseen.
Kun nuoret löytävät oman, persoonallisen näkökulmansa ja ilmaisevat sitä elokuvissaan, me vanhemmatkin voimme oppia ymmärtämään maailmaa paremmin.
S: Elokuvantekijät tarvitsevat kykyä nähdä tapahtumat mielessään kuvina, kuten kirjaa lukiessa tapahtuu.
MM: Jokainen kirjan lukija kuvittelee tapahtumat päässään yksilöllisellä tavalla. Jokainen elokuvan katsoja puolestaan näkee yhden tulkinnan kirjallisuudesta – eli käsikirjoituksesta.
Opiskelijoille opetetaan koulussa perusasioita dialogista, editoinnista, leikkaamisesta, asetelmasta ja niin edelleen, ja näitä taitoja voi soveltaa monin tavoin. Ohjaajalta vaadittavaa kykyä luoda omia visioita sen sijaan on miltei mahdotonta opettaa.
Tietenkin myös elokuvan katsoja tulkitsee näkemäänsä yksilöllisesti, esimerkiksi pienistä eleistä ja katseista: yksi katsoja ymmärtää, että tietynlainen katse tarkoittaa tiettyä asiaa, ja toinen katsoja tulkitsee tilanteen eri tavalla. Oikeaa vastausta ei välttämättä ole. Dialogi voi olla katsojan mielestä erityisen kiinnostavaa silloin, kun hän oivaltaa, että henkilö sanoo yhtä ja tarkoittaa toista. Tai että tiettyä asiaa ei lausuta ääneen, vaan se ikään kuin leijuu hahmojen välissä.
Toisten ohjaajien elokuvissa hahmot puhuvat jatkuvasti, kun taas toiset tekevät vähemmän dialogia. Molemmat tavat voivat olla yhtä kiinnostavia. Esimerkiksi Andrei Tarkovski, jota voisi kutsua elokuvarunoilijaksi, tiesi, miten kuvat voi muuntaa taide-elämyksiksi vähin sanoin.
S: Onko Łódźin elokuvakoulun taloudellinen tilanne nykyään parempi kuin esimerkiksi kommunismin aikaan, jolloin elokuvaa arvostettiin kenties enemmän?
MM: Saamme rahoitusta Puolan valtiolta. Nykyinen hallitus ei kuitenkaan ole kovin innostunut rahoittamaan koulua, vaan meidän pitäisi kuulemma tulla toimeen kaupallisin ehdoin.
Pyrimme hankkimaan myös muuta rahoitusta, esimerkiksi Euroopan Unionilta. Kirjoitimme vastikään erästä Erasmus-hakemusta varten työsuunnitelman, minkä jälkeen meidän oli palkattava ulkopuolinen henkilö kääntämään hakemus byrokraattiselle kielelle, jotta hakemus menisi läpi EU:ssa. Työläs, byrokraattinen prosessi tuntui resurssien hukkaamiselta.
Kommunismin aikana hallitusta ei voinut kritisoida avoimesti ja elokuvia kiellettiin – mutta niitä silti tehtiin. Ristiriitaista kyllä, elokuvantekijät joutuivat tuolloin kohtaamaan vähemmän byrokratiaa kuin nyt.
Łódźin elokuvakoulusta valmistuneet ohjaajat eivät kommunistihallinnon aikaan ryhtyneet ensi töikseen laatimaan hakemuksia. Valtion elokuvainstituutti kutsui heidät tapaamiseen kertomaan ideoistaan. Valtion kolmen hengen tuotantoryhmään kuuluivat taiteellinen ohjaaja, tuottava ohjaaja ja kirjallinen ohjaaja. Kyseinen kolmikko käytännössä päätti, mitkä elokuvat pääsevät tuotantoon. Valtion instituutti rahoitti elokuvien tuotannon, myös ohjaajien palkat. Periaate oli yksinkertainen, vaikka ei toki yhtä demokraattinen ja avoin kuin nykyään.
Elokuville on onneksi yhä saatavilla julkista rahaa; on vain tehtävä hakemuksia ja huomioitava, että rahoitus painottuu tiettyihin, rahoittajien suosimiin teemoihin.
S: Raha on kulttuurialalla vaikea puheenaihe.
MM: Keskustelin vastikään puolalaisten elokuvantekijöiden järjestön puheenjohtajan kanssa siitä, miten ministeriöitä tulisi lähestyä. Ilmapiiri on sellainen, että kulttuuriministeriön sijaan meidän on puhuttava valtiovarainministerille – eikä sisältöjen tai merkitysten kautta, vaan lukujen kautta. On painotettava sitä, miten paljon elokuva-ala tuottaa Puolan valtiolle. Päättäjät on saatava ymmärtämään, että yksi elokuvakentälle sijoitettu zloty tuottaa Puolan talouteen kolme zlotya verojen muodossa, kun elokuvantekijät ja yleisö käyttävät rahaa hotelleihin ja ravintoloihin Puolassa. Myös ulkomaiset tuotannot tuovat rahaa maahan.
Euroopassa, länsimaisen kulttuurin kehdossa, taiteesta on nykyään puhuttava siitä näkökulmasta, kuinka paljon rahaa se tuottaa. Päättäjille taiteella ei ole muuta merkitystä. Sitä osataan mitata vain luvuin.
Me Łódźissa jatkamme taistelua elokuvataiteen itseisarvon puolesta.
Haastattelumatka toteutettiin SKR:n liikkuvuustuella.
Piditkö artikkelista? Maksa halutessasi vapaaehtoinen lukumaksu (2,50) täällä.