Rakas Tšekki-numeron lukija,

”Tšekkoslovakia oli taloudellinen, teollinen ja kulttuurinen menestys. Se oli hyvin puolustettu ja rauhanomainen valtio. Tšekkoslovakia oli luultavasti parhaita demokraattisia valtioita ylipäänsä, ja sen perustaja, Tomáš Garrigue Masaryk, oli Winston Churchilliin ja Abraham Lincolniin verrattavissa oleva avoimen yhteiskunnan pioneeri”, julisti filosofi Karl Popper (1902–1994) luennollaan Kaarlen yliopiston lääketieteen laitoksella Prahassa 1994. Hän totesi lisäksi: ”Tšekkoslovakian valtio oli Masarykin viisauden, avoimuuden, rohkeuden ja totuuteen pyrkimisen tulosta.”

[dropcap]M[/dropcap]äärissä, nykyisessä Itä-Tšekissä syntynyt Tomáš Garrigue Masaryk (1850–1937) oli kirjailija, filosofi ja poliitikko, joka itse luonnehti ajatteluaan kriittiseksi realismiksi. Hänen päämääränsä oli irrottaa Itävalta-Unkarin hallinnosta alue, joka nykyään noudattaa suurin piirtein Tšekin ja Slovakian rajoja.

Romaanien, näytelmien ja runojen lukeminen ja niistä vaimonsa Charlotte Garriguen kanssa keskusteleminen muodostivat pohjan Masarykin ihmis- ja maailmankuvalle. Masaryk piti pianonsoittoa konservatoriossa opiskellutta ja matematiikkaa harrastanutta hugenottitaustaista vaimoaan itseään älykkäämpänä ja otti tämän sukunimen toiseksi etunimekseen.

Vuonna 1917 Masaryk eli maanpaossa Lontoossa kotinaan vuokrahuone, josta käsin hän valmisteli Tšekkoslovakian perustamista Edvard Benešin ja Milan Rastislav Štefánikin kanssa. Nämä puolestaan asuivat tuolloin Pariisissa. Masaryk ei paennut yksinäisyyttään ja rahattomuuttaan alkoholiin, vaan lohdutti itseään lukemalla vaimonsa lempikirjallisuutta, Charlotte Brontëa.

Tšekkoslovakian tuleva presidentti Tomáš Garrigue Masaryk on sanonut vaimonsa olleen valtion perustamisvaiheen aikaisia tärkeimpiä neuvonantajiaan.

Masarykin poliittisen uran iskulauseita oli muiden muassa ”Jeesus – ei Caesar!” Keskusteluissa kirjailija Karel Čapekin kanssa Masaryk kuulosti toisinaan melkein hipiltä: ”Rakkaus, rakkaus yli kaiken!”

Masarykin valtio toimi: se perustettiin sotaa käymättä, ja koulutustaso nousi. Hän toteutti ajatusta siitä, että koulutus on demokratian perusta, myös käytännössä.

Vuonna 1930 lukutaitoisten osuus Tšekkoslovakiassa oli 96 prosenttia. Masaryk valittiin uudelleen presidentiksi vuosina 1920, 1927 ja 1934.

Slovakian ja Tšekin tiet erosivat 1992, mutta rauhanomaisesti.

Masarykilla oli toki vihamiehiäkin: natsit ja kommunistit eivät sulattaneet häntä, kuten ei myöskään Tšekin vapaan markkinatalouden puuhamies, vuodesta 1992 pääministerinä ja vuosina 2003–2013 presidenttinä toiminut Václav Klaus, joka kutsui edesmennyttä Masarykia provinssipoliitikoksi. (Klausia ei pidä sekoittaa absurdin teatterin edustajaan ja presidentti Václav Haveliin, josta enemmän tässä Särössä.)

Mitä Karl Popper tarkoitti sillä, että sanoi Masarykin pyrkivän totuuteen? 1800-luvun loppupuolella Tšekin kansallisaatteen tiukan linjan edustajilla oli käsissään keskiaikaisia kirjoituksia, jotka heidän mukaansa todistivat tšekkiläisten oikeuden itsenäiseen valtioon. Masaryk selvitti kirjoitusten taustoja ja julisti ne väärennöksiksi. ”Valtiota ei perusteta valheelle”, hän sanoi.

Puolue, jonka avainhahmo ja yksi perustajista Masaryk oli, kantoi nimeä Realistit.

*

Mutta realismi ei ole sitä, miltä asiat ensi silmäyksellä vaikuttavat. Itävalta-Unkarissa vuonna 1890 syntynyt taidemaalari Jan Zrzavý kulki vallitsevien impressionististen virtausten aikoina omaa tietään.

Pakenevien hetkien kuvaaminen impressionistien tapaan on kuivaa, autiota realismia – näin taiteilijaa siteeraa Dalibor Plichta teoksessaan Malíř Jan Zrzavý. Vallankumous impressionismia vastaan oli taistelua optista riippuvuutta vastaan: taiteilijan sisäinen maailma – tai pikemminkin sisäisen maailman ja realismin suhde – astuu esiin. Uuden ajan taiteilija näki ilmiöissä niiden olennaisen ja toistaiseksi nimeämättömän puolen, niiden sielun. Tämä luomisen menetelmän uudistus kuvataiteissa ei toteutunut missään niin nopeasti kuin Böömissä; missään sitä ei tunnustettu selkeämmin.

Jan Zrzavýn tie taiteilijaksi oli erikoinen: hänellä todettiin lapsena vakava munuaissairaus. Kun pojan taipumus kuvien tekemiseen tuli ilmi, hänen vanhempansa päättivät, etteivät pakota tätä pois taiteilijan uralta järjelliseen ammattiin – koska elinaikaa ei pojalla kuitenkaan juuri enää olisi.

Zrzavý oli 17-vuotias siirtyessään impressionismista uusille, sisäisten näkymien alueille, kuten fauvismiin ja kubismiin. Hänen esikuviaan kirjallisesta maailmasta oli muun muassa runoilija, henkisten maisemien kuvailija William Blake. Zrzavý kuoli 87-vuotiaana vuonna 1977.

Käsillä olevassa Särössä kirjallisuuskriitikko ja kirjallisuustutkija ihmettelevät nykykirjailijoiden taipumusta omien arkisten ongelmiensa kuvailemiseen. Onko kirjailijoiden katse jumiutunut ulkoisen ja sisäisen maailman rajapintaan, omaan sosiaaliseen rooliin?

Zrzavý kuvaili näkyviä asioita näkymättömän logiikalla, ja niin teki myös prahalainen kirjailija Franz Kafka.

Mikä on se näkymätön? Entä mikä on se olennainen, jonka Tomáš Garrigue Masaryk näki kirjallisuudessa? Rakkaus?

Eräänlaista toisenlaista näkymättömyyttä sinussa tutkii muuten muuan Jaroslav Flegr.


Pääkirjoitus on julkaistu joulukuussa 2018 ilmestyneessä Särön numerossa Rakas Tšekki / Milé Česko (35-36).