Tue riippumatonta kulttuurijournalismia! Särön numero Hyvät aikeet (nro 52–53) on myynnissä verkkokaupassa 17 euron hintaan (ei postikuluja).
Yhdysvaltalaisella moraalifilosofilla Susan Neimanilla oli ongelma. Hän halusi kirjoittaa kriittisen kirjan vasemmistolaisesta identiteettipolitiikasta, mutta empi woke-sanan käyttöä. Woke on Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön käsite, joka tarkoittaa poliittisesti valveutunutta henkilöä, joka tiedostaa rasismin, syrjinnän ja muun yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden. Sittemmin konservatiiviset ja liberaalit oikeistolaiset ovat alkaneet käyttää woke-sanaa halventavassa mielessä. Tästä on seurannut se, että woken edustajat ovat hylänneet termin, koska se on heidän mielestään saastunut. Parempaakaan termiä ei ole silti välttämättä löytynyt niille, jotka haluavat käsitellä ilmiötä.
Neiman julkaisi keväällä 2023 teoksen Left Is Not Woke. Se perustuu hänen Cambridgen yliopistossa edellisvuonna pitämäänsä luentoon. Aiemmin Neiman on kirjoittanut muun muassa pahan käsitteestä modernissa ajattelussa sekä saksalaisten onnistuneesta tilinteosta natsimenneisyytensä kanssa. Hän on asunut pitkään Saksassa ja johtaa nykyään Potsdamissa sijaitsevaa ajatushautomo Einstein Forumia.
Neiman rakentaa argumenttinsa sen varaan, ettei woke ole pohjimmiltaan vasemmistolaista, vaikka esittää olevansa. Woke on feikkivasemmistolaisuutta. Omien pronominien vaihtaminen voi tuntua itsestä radikaalilta teolta. Laajemmassa katsannossa se kuitenkin osoittaa, miten vaikeata on muuttaa isomman mittaluokan asioita. Woke on Neimanille lähempänä itseilmaisua kuin poliittista muutosliikettä.
Neiman on itse sosialisti, eli hänen kritiikkinsä tulee vasemmiston sisältä. Vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa ovat kritisoineet muutkin vasemmistolaiset ajattelijat, kuten Slavoj Žižek, Jodi Dean, Wendy Brown ja Mark Fisher. Heidän kritiikkinsä keskeisin ajatus kuuluu, että vasemmistolaisessa identiteettipolitiikassa aliarvioidaan materiaalisia, taloudellisia ja luokkaan sidottuja näkökohtia. Huomio kiinnittyy liikaa yksilöiden ja ryhmien kulttuurisiin identiteetteihin. Poliittisesti identiteetteihin keskittyvä taso on vähemmän perustava kuin luokka- ja talouskeskeinen taso, vasemmistolaiset kriitikot sanovat.
Neimanin woke-kritiikki sen sijaan ei lähde talous- tai luokkakeskeiseltä pohjalta, vaan valistuksen periaatteista: edistysuskosta sekä universalismista.
Uudet tribalistit
Wokessa ollaan periaatteessa edistyksellisiä, käytännössä ei niinkään. Kansakuntia vaaditaan kohtaamaan rikollinen historiansa, mutta historiallisia edistysaskeleita ei tunnisteta. Jos uskotaan, että edistytään tulevaisuudessa, pitää uskoa myös menneisyydessä tapahtuneeseen edistykseen, Neiman kirjoittaa.
Hän ottaa esimerkiksi sen, miten Abraham Lincolnia on viime aikoina kohdeltu. Presidentti lopetti orjuuden, mikä oli omana aikanaan todella radikaalia. Kaikille tämä ei kuitenkaan riitä. Vuonna 2020 sosiaalihistorioitsija Lenore Bennett Jr. kirjoitti Lincolnista kirjan, jossa väitti, että Lincoln oli itse rasisti. Tämä kertoo Neimanin mielestä siitä moraalisen puhtauden mahdottomasta vaatimuksesta, jota wokessa viljellään. Historiallisiltakin hahmoilta vaaditaan modernin ajan herkkyyttä epäkohdille. Lincolnin olisi pitänyt toimia kuten Martin Luther King tai Black Lives Matter -liike, Neiman ironisoi.
Ehkä keskeisin valistuksen periaate Neimanille on universalismi. Universalistisen näkemyksen mukaan Walesin hiilikaivostyöläiset, Espanjan sisällissodan tasavaltalaiset sekä Etelä-Afrikan vapaustaistelijat käyvät kaikki samaa kamppailua. Universalisteja yhdistää toisiinsa vakaumus, ei ihonväri, sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen.
Ovatko universalistit toisilleen woke-terminologian mukaisia liittolaisia? Neimanin mukaan eivät. Liittolainen on vähemmistön edustajan tukihenkilö, eli hierarkkisesti alempana. Tällainen asetelma tuhoaa keskinäisen solidaarisuuden.
Woke saa käyttövoimansa edistyksellisistä emootioista, mutta päätyy taantumuksellisiin ideoihin, Neiman toteaa. Hän tarkoittaa taantumuksellisuudella muun muassa heimoajattelua, joka on vastakkaista universalismille. Heimoajattelussa yksilö määritellään yhteisön kautta: yksilö edustaa heimoidentiteettiä, oli kyse sitten etnisestä, seksuaalisesta tai sukupuolisesta identiteettistä. Se, että vasemmistolaisista tulee tribalisteja, on Neimanille traagista, koska kansalaisoikeus- ja antikolonialistiset liikkeet vastustivat juuri heimoajattelua.
Esitän woke-tribalismista yhden konkreettisen suomalaisen esimerkin: keiden tarinoita fiktiossa kerrotaan -diskurssi. Nykyään kuulee toistuvasti toiveen, miten pitäisi kertoa enemmän vähemmistön tarinoita.
Koreografi Sonya Lindfors toi Noir-teoksessaan mustien suomalaisten tarinoita näyttämölle. Hän kertoo Ylen Kulttuuricocktail Livessä: ”Me haluttiin tehdä esitys suomalaisesta mustuudesta, jotta me saataisiin kertoa oma tarinamme. (…) Tehdä mustuudesta sellaisia tarinoita, jotka eivät ole stereotyyppisiä.” Näyttelijäopiskelija Esme Kaislakari puhuu Ylen artikkelissa rodullistettujen tarinoista. ”Transihmisten tarinoita on vuosikymmeniä kertoneet kaikki muut kuin me itse. Se loppuu nyt”, toimittaja ja LGBT-vaikuttaja Mona Bling puolestaan sanoo STT:n uutisessa.
Toimittaja Aleksis Salusjärvi miettii Ylen Kulttuuricocktailissa: ”Se, kuinka näkyvässä roolissa erilaiset vähemmistöt ovat, määrittää sitä, kenen tarinoita kerrotaan ja julkaistaan.” LHBTIQA+ -verkkolehti Kehrääjässä kysytään, kuka saa kertoa vähemmistöjen tarinoita. Sateenkaarikirjailija Dess Terentjeva vastaa: ”Yksi iso syy, miksi halusin kirjailijaksi, oli päästä kertomaan marginalisoitujen ihmisten tarinoita.”
Mustien suomalaisten, rodullistettujen, transihmisten, vähemmistöjen ja marginalisoitujen tarinat: heimoajattelua puhtaimmillaan.
Asiassa on monta ongelmaa. Ensinnäkin ihmisiä arvioidaan ensisijaisesti heimon jäseninä. Toisekseen heimolla oletetaan olevan kollektiivisia tarinoita. Kolmanneksi tarinoista puhutaan todellisten ihmisten todellisina kokemuksina. Tutkija ja kriitikko Ville Hämäläinen on ihmetellyt löysää tarinapuhetta: ”Fiktio kertoo kuvitteellisten ihmisten tarinoita. Jos romaanin päähenkilö kuuluu etniseen, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön, ei tarina ole kenenkään todellisen, näihin vähemmistöihin kuuluvan tarina.” Miten fiktiossa voidaan siis kertoa todellisten ihmisten tarinoita?
Uhriuden olympialaisissa
Jokaisella on useita identiteettejä. Wokessa keskitytään kuitenkin vain niihin identiteetteihin, jotka ovat marginaalisimpia ja siten potentiaalisesti traumatisoituvimpia: rotuun, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Politiikka ja moraali perustetaan näiden varaan.
Left Is Not Woke -teoksen oivaltavimmat huomiot käsittelevät uhrin, kivun ja trauman perustavaa merkitystä wokessa.
1900-luvun jälkipuoliskolla alettiin oikaista vanhoja vääryyksiä oikeudenmukaisuuden nimissä. Uhreista tuli historian subjekteja sankareiden rinnalle. Tätä voi pitää moraalisena edistyksenä. Neiman ei kuitenkaan näe mitään edistyksellistä siinä, että uhritarinoita palvotaan ja pyhitetään.
Uhrius ja kivun kokeminen olivat joskus asioita, joiden yläpuolelle haluttiin nousta. Nykyään ne ovat arvoja sinänsä. Kaikkein autenttisimpina uhreina pidetään niitä, joita sorretaan rodun, sukupuolen ja seksuaalisuuden perusteella. Uhriuden olympialaiset ovat saavuttaneet kansainväliset mittasuhteet, Neiman kirjoittaa.
Kärsimys ei ole kuitenkaan hyve, se ei luo mitään hyvää. Neiman siteeraa itävaltalaista, Auschwitzista selviytynyttä esseistiä Jean Amérya: ”Uhriudessa ei ole sinänsä mitään kunniallista. Selviytyjät eivät viisastuneet tuhoamisleireillä, tulleet syvällisemmiksi, paremmiksi ihmisiksi tai eettisesti kypsemmiksi.” Neiman lainaa myös filosofi Olúfẹ́mi O. Táíwòa. Hänen mielestään trauma voi parhaimmillaan muodostaa yhteyksiä yksilöiden välille, mutta se ei anna yksilölle erikoisoikeutta puhua tai päättää ryhmän puolesta. Ei ole olemassa mitään vähemmistöjen kollektiivista traumatarinaa.
Huonosti valmisteltu hyökkäys
Miten Neiman onnistuu kirjassaan?
Hän esittää paljon varteenotettavia ajatuksia ja kirjoittaa sujuvasti. Hyökkäys wokea kohtaan olisi pitänyt kuitenkin valmistella paljon paremmin. Vastustaja pitäisi aina identifioida tekstissä kunnollisin esimerkein ja lainauksin. Nyt niitä ei ole lainkaan. Neimanin vastustajan on helppo tarttua tällaiseen puutteeseen.
Ehkä vielä suurempi ongelma on se, että 156-sivuisessa teoksessa wokesta puhutaan lopulta aika vähän. Neiman keskittyy niin paljon valistukseen, että woke jää sen jalkoihin. Kirja näyttääkin enemmän valistusajattelun puolustukselta kuin woken vastustukselta.
Kirjan todellisia vihollisia eivät ole niinkään woken edustajat kuin valistuksen vaikutusvaltaiset kriitikot. Neimanin hampaissa ovat erityisesti ehkä 1900-luvun keskeisin yhteiskuntatieteilijä Michel Foucault sekä mahdollisesti vuosisadan tärkein politiikan teoreetikko Carl Schmitt. Molemmat torjuvat Neimanin mukaan idean universaalista ihmisyydestä ja osoittavat syvää epäluuloa edistyksen ajatusta kohtaan. Neiman pitää Foucault’a nihilistinä, joka ei anna vastarinnalle mitään todellista mahdollisuutta. Hän on Neimanin silmissä taantumuksellinen, joka ei oikeasti usko vapautumiseen. Schmitt taas oli antiliberaali, fasisti ja natsipuolueen jäsen – mikä näyttää olevan Neimanille jo riittävä syy sivuuttaa ajattelija kokonaan.
Neimania harmittaa se, että molemmilla ajattelijoilla on ollut vasemmistolaisiin kuitenkin niin suuri vaikutus. Pitää paikkansa, että Foucault ja Schmitt suhtautuvat skeptisesti valistuksen ideaaleihin. Sen ei pitäisi silti olla Neimanille syy ohittaa heidän poleemisia ajatuksiaan vallasta ja politiikasta. Ainakaan Neimanin ei pitäisi kytkeä yhteen wokea, Foucault’a ja natsismia – kuten hän kirjassaan tekee. Moraalifilosofin uskottavuuspisteet laskevat.
Lähteet:
- Bjuström, Eelis: ”Meillä on tuhansia toistoja siitä, että mustat ihmiset ovat vaarallisia”. Yle, 2020.
- Boudry, Maarten: Left is Not Woke: An Interview with Susan Neiman. Quillette, 2023.
- Hämäläinen, Ville: Tarinatalouden taistelukentällä. Kiiltomato 22.12.2020.
- Kuka on ”sateenkaarikirjailija”? Haastattelussa 9 suomalaista kirjailijaa. Kehrääjä, 2021.
- Kelly, Greg & Bender, Annie: Why socialist Susan Neiman says ‘woke-ism’ is not leftist. CBC Radio, 2023.
- Miksi ”kuka saa esittää ketä” ei ole se tärkein kysymys. Kulttuuricocktail Live, 2022.
- Kuttner, Robert: A Conversation With Susan Neiman About Left and Woke. The American Prospect, 2023.
- Neiman, Susan: Left is Not Woke. Polity Press, 2023.
- Salusjärvi, Aleksis: Huonosti pöllivä jää kiinni, taitava kirjailija varastaa tyylillä. Kulttuuricocktail, 2018.
- Mona Bling rikkoo uraauurtavassa kirjassaan myyttejä transihmisistä ja modernisoi aikamme naiskuvaa. STT Info, 2022.
Korjaus 4.9.2024 klo 23.07: ingressin lause “Filosofi Susan Neimanin mielestä vasemmistolainen identiteettipolitiikka ei pohjimmiltaan ole vasemmistolaista, sillä se sivuuttaa luokkasidonnaiset ja materiaaliset tekijät…” muutettiin muotoon “Filosofi Susan Neimanin mielestä vasemmistolainen identiteettipolitiikka ei pohjimmiltaan ole vasemmistolaista, sillä se sivuuttaa valistuksen periaatteet…”.