Tuukka Hämäläinen:
Kirjoittaja on suivaantunut ”korkeakirjallisuuden” korostamiseen ja koulujärjestelmän pakkopullaan.
Mitä me luemme? Suomalaiset lukevat Finlandia-voittajia ja kirjoja, jotka saavat Hesarissa paljon huomiota. Jotkut valitsevat kirjoja tekijän tai tyylilajin perusteella, vaikka dekkareita, mutta silloinkaan lukuvalinta ei välttämättä heijastele omia mieltymyksiä.
Monet tuppaavat valittamaan kuinka lukeminen on työlästä ja joskus otetaan vaikka kesälomalle tavoitteeksi ”lukea yksi kirja”. Ryhdyin tältä pohjalta mietiskelemään, miksi lukeminen otetaan niin vakavasti ja miksi sitä ei jakseta tehdä.
Palataan peruskouluun ja lukioon: Lukulistalla Tuntematon sotilas, Seitsemän veljestä, joku pätkä Shakespearea yläasteella, vaikkei oppilaalla ole mitään kapasiteettia tajuta mikä siinä lässytyksessä on olevinaan niin hienoa. Muistiini on painunut ala-asteelta sellainen kokemus, että jouduimme koko luokka syystä tai toisesta lukemaan Britta-Lisa Joutsenen nuortenkirjan Saaressa kasvaa omenapuu. Silloin vielä tunnollisena oppilaana luin hammasta purren koko teoksen vaikka se ei kiinnostanut pätkääkään, eikä siinä muistini mukaan tapahtunut yhtään mitään. Silloin muistan ensikertaa ajatelleeni, etten aio enää lukea kuin itseäni kiinnostavia kirjoja.
Tässä se pointti kai hiljalleen lähestyy. En usko, että ihmiset lukevat todella itseään kiinnostavia kirjoja. Luemme kirjoja aivan liikaa sillä mentaliteetillä, että ”tätä on kehuttu”, ”tästähän kaikki puhuu”, ”tämä voitti sen-ja-sen palkinnon” tai ”tämähän on klassikko”! En tarkoita tässä nyt sylkeä klassikoiden tai palkittujen päälle, niistä varmasti osa ansaitseekin saamansa tunnustuksen. Itse opiskelen sivuaineena yleistä kirjallisuustiedettä ja olen joutunut sen tiimoilta kahlaamaan läpi melkoisia järkäleitä. Kyllä se vaan on niin, että Vergiliuksen Aeneis on melkoista tervaa, jos ei erityisesti ole runomitasta tai eeppisistä sankaritaruista kiinnostunut. (Vergilius halusi muuten kuollessaan kirjansa poltettavan.)
Katsomme elokuvia paljon löyhemmin juuri sen mukaan mikä meitä sattuu kiinnostamaan. Ei kai kukaan nyt mene katsomaan Lars von Trierin Anti-Christia, vaikka se onkin kehuttu ja palkittu, jos kokee aihepiirin vastenmieliseksi tai typeräksi. Itse en kuolemaksenikaan menisi katsomaan vaikkapa suomalaisia romanttisia komedioita – hyvä jumala kun ei jaksa kiinnostaa!
Kyllä, tämä on palopuhe. Lukekaa mitä haluatte! Ja vain sellaista mikä kiinnostaa! Siis sinua, ei naapurin Pekkaa tai Hesarin kriitikkoa! Ja kun joku suosittelee kirjaa, kysykää reilusti millainen se on.
Hyvää kesää!