Meri meissä

Anni Kohvakka

Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin kirjoittama Meri. Neljä lyyristä esseetä vuodelta 2012 on kaunis ja harmoninen pieni esseekokoelma – omaperäisyydessään kuin meren huuhtoma kuulas helmi viime aikoina ilmestyneiden kirjojen joukossa.

Asko Sahlbergin suomentama kokoelma koostuu neljästä lyyrisestä esseestä, jotka ovat Katastrofi, Pinnan alla, Labyrintti ja Yksinäisyys. Jokaista yhdistää meren teeman lisäksi melankolian tunnelma.

Anni Kohvakka:

Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin kirjoittama Meri. Neljä lyyristä esseetä vuodelta 2012 on kaunis ja harmoninen pieni esseekokoelma – omaperäisyydessään kuin meren huuhtoma kuulas helmi viime aikoina ilmestyneiden kirjojen joukossa.

Asko Sahlbergin suomentama kokoelma koostuu neljästä lyyrisestä esseestä, jotka ovat Katastrofi, Pinnan alla, Labyrintti ja Yksinäisyys. Jokaista yhdistää meren teeman lisäksi melankolian tunnelma.

Katastrofin alussa esitetään kiehtova ajatus siitä, että jos esi-isämme olisivat tienneet vesimassojen peittävän 70,8 prosenttia maapallosta, olisivat he nimenneet maapallomme Valtamereksi, sillä siellähän me elämme: meressä, meren ympäröimänä.

Ensimmäisessä esseessä kohdataan pelon ja uhkan tuntemattomia tunteita monesta näkökulmasta. Minkälainen valta merellä on esimerkiksi purjehtijalle? Minkälainen valtava valta meren kiehtovuudessa voikaan olla miehelle, joka on onnellinen vain purjehtiessaan? Entä miksi Liv-tyttö halua kadota laivan kanssa kauas aavalle merelle, selviytyykö hän tuosta tahdostaan? Mitä on mereen lankeaminen, hukkuminen?

Pinnan alla -esseen kertomuksissa sukelletaan aaltojen alaiseen maailmaan: merellisiin mytologioihin, uponneiden laivojen hautausmaille ja Itämeren syvimpään kohtaan meteoriitin upottamaan Landsortin syvänteeseen 459 metriin. Esseessä kerrotaan myös Itämeren kuumeesta, joka aiheutuu saasteiden ajautumisesta mereen. Saasteet aiheuttavat luonnollisten kuolleiden kohtien suurentumista entisestään, ja Itämeren kuolema on jatkuva uhkakuva.

Labyrintti pohtii saarien ja saaristojen merkitystä. Saaristot autioituvat ja vain saaristoissa aina eläneet tuntuvat tietävän, miten saarilla kuuluu elää meren kanssa. Satunnainen mereen tottuman kulkija voi eksyä saarien labyrinttimaisiin kulkureitteihin, kuten esseessä kerrotaan, kuinka epätoivoiset pakolaiset usein eksyvät pakoreiteillään väärille saarille.

Yksinäisyys -esseen myötä esseekokoelma soljuu päätökseensä ja pohtii aluksi ihmisen liikettä ja vapautta – millaisen vapauden merkityksiä meri ihmisille tarjoaa? Vedessä uiminen symboloi vapautta olla rauhassa itsensä kanssa.

Lopulta Yksinäisyys kurottautuu mereen itseensä ja sen loppumiseen. Miten meri tulee tulevaisuudessa loppumaan? Kuihtuuko se? Miten meri lakkaa astronomien ennusteen mukaan, kun aurinko päätyy vanhuudessaan ”punaisen jättiläisen” tilaan ja katoaa avaruuteen niin, että maapallo muuttuu jääksi. Säilyykö meri silloinkin jään muodossaan?

Apokalyptinen loppu päättyy tieteen ennustuksiin maapallomme tulevaisuudesta 3 000 tai 10 000 miljoonan vuoden päähän, mutta päällimmäisenä esseekokoelmasta jää mieleen meren merkitys ihmiselle: se on Valtameri, jossa kulttuuri, taide, tiede ja tunteet aaltoilevat jatkuvana kiertokulkuna.

Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri. Neljä lyyristä esseetä. Kustannusosakeyhtiö Teos. Helsinki. 170s. 2012.