Seija Kerttula:
Olen viime aikoina lukenut iltalukemiseksi englantilaisen Tony Parkerin kirjaa Russian Voices. Parker oli suullista historiaa dokumentoiva kirjailija, joka kirjoitti myös näytelmiä.
Vuonna 1923 syntynyt Parker kieltäytyi toisen maailmansodan aikana aseista joutuen sodan ajaksi kaivokseen töihin ja kampanjoi myöhemmin kuolemanrangaistuksen poistamisen puolesta. Viimeinen kuolemantuomiohan toimeenpantiin Englannissa niinkin myöhään kuin vuonna 1969 ja Pohjois-Irlannissa vuonna 1973. Itse asiassa se olisi Isossa-Britanniassa ollut lain mukaan mahdollinen vuoteen 1998 asti. Kampanjan yhteydessä Parker kiinnostui rikollisista ja muista marginaalikansalaisista, joita hän alkoi haastatella kirjoihinsa antaen heidän kertoa tarinansa niitä moralisoimatta. Hän dokumentoi lähinnä brittiläistä ja amerikkalaista maailmaa.
Vuonna 1990 eli Neuvostoliiton viimeisinä hetkinä Parker vietti kuitenkin kuukausia Moskovassa haastatellen 141:ä eri ammatteja ja elämänkohtaloita edustavaa henkilöä. Haastattelut, jotka tapahtuivat joko suoraan englanniksi tai tulkin välityksellä, ovat enintään muutaman sivun pituisia. Tarinat alkavat henkilön olemuksen lyhyellä ulkoisella luonnehdinnalla, jota seuraa tämän oma kertomus. Ihmiset kertovat Parkerille yllättävän henkilökohtaisia ja arkaluonteisiakin asioita, joista he olisivat vielä vähän aikaa sitten menettäneet työpaikkansa. Monelle mahdollisuus elämäntarinan tai itseä koskettavien asioiden kertomiseen oli jo sinänsä harvinainen elämys.
Välillä tuntuu, että elämä on loppujen lopuksi hyvin samanlaista eri puolilla maailmaa olosuhteista riippumatta – perustetaan perhe, valitaan ammatti tai päädytään siihen – välillä taas törmää johonkin hätkähdyttävään asiaan, kuten siihen, miten venäläiset naiset kävivät yleensä abortin läpi 5–7 kertaa elämänsä aikana tai miten Stalinin puhdistukset hajottivat lopullisesti perheen, jonka jäsenten oli sanouduttava irti epäsuosioon joutuneesta.
Ylipäänsä arvokasta on ihmisten pään sisään pääsy ja eräänlainen elämänviisaus kokemusten tuloksena, vaikka moni haastateltava on nuori. Mitä liikkuu Tšernobylistä selvinneen mielessä? Entä putkimiehen, Afganistan-veteraanin, kauneuskuningattaren, poliisin tai šakkimestarin? Ammattien moninaisuus tuo esiin myös muita kiinnostavia tietoja. Mikä esimerkiksi on valkoisen ja mustan munkin ero? Valkoinen voi olla naimisissa. Olinkin aina ihmetellyt Tšehovin novellin nimeä “Musta munkki”.
Kirja, jonka saa käytettynä Englannin pennyllä Amazonista, tarjoaa harvinaisen ikkunan historiallisen murroskauden venäläiseen psyykeen ja maailmaan, josta tiedämme itse asiassa varsin vähän, vaikka kyseessä on naapurimaa.