Päätoimittajan Berliini-seikkailut, osa yksi.
Terveisiä jälleen Berliinistä, jossa allekirjoittanut viettää tällä kertaa erään mystisen Särö-projektin parissa peräti kaksi viikkoa.
Tänään, maksettuani Weddingin Lidlin kassalla aamiaisostokseni, joka sisälsi jogurttia, banaania, hunajaa, täysjyväleipää, tomaattia, kurkkua, goudajuustoa, salamiviipaleita, viinirypäleitä, parmankinkkua, kivennäisvettä, omenamehua, kevyt- ja täysmaitoa, tonnikalaa, suolapähkinöitä, pistaasipähkinöitä, vain osan mainitakseni, alkoi yhtäkkiä sataa. Myymälän vartija katseli ikkunasta ulos, pyöritti päätään (edestakaisin), ja alkoi puhua takanaan istuvalle myyjälle, tuskin kuultavasti ja itkuisin silmin, välillä vaimeaan nauruun purskahtaen. Mistäkö hän puhui, en tiedä, koska sade raivosi ikkunaan kuin hullu. Kaivoin kassistani omenan ja söin sen ennen kuin uskaltauduin Lidlistä ulos.
Päästyäni kotiin (lainakotiin) huomasin unohtaneeni ostaa kahvin. Onneksi en ole mikään kahvifetisisti, muuten olisin raivonnut kuin hullu: helvetisti ruokaa, ei yhtään piristettä. Mieleeni muistui eräs Hytönen-niminen taidemaalari, joka kertoi kerran, että eräällä Berliinin näyttelymatkalla hän nautii aamiaiseksi aina vain puuroa kuunnellen samalla Nina Hagenia. Kun laittoi soittimeen Nina Hagenia (hanat kaakkoon), kahvia ei kuulemma enää tehnyt mieli. Eräs hänen hullu taiteilijakaverinsa tosin kuulemma sekä kuunteli Hagenia että joi kahvia.
Aamiaisen jälkeen lähdin kävelemään kohti Gesundbrunnenin S-Bahn-asemaa ja matkustin Friedrichstrasselle. Siellä söin berliiniläisen kansallisherkun, Döner-kebabin, ja kun kohtapuolin tuli tarve poiketa kirjakaupassa, päätin poiketa viereisessä Dussman-nimisessä kirjakaupassa.
Jatkoin matkaani Unter Den Linden -bulevardille, jonka lehmusten alla tuli tarve poiketa vessassa, ja kuinkas sattuikaan, juuri sopivassa kohdassa, sadan metrin päässä, sijaitsi yliopiston kirjasto, jonka vessaa tiesin saavan käyttää ilmaiseksi. Sitä paitsi vessan oven vierässä sijaitsee capuccino-automaatti, tai sijaitsi ainakin viime kesänä. Joten kävipäs jälleen hyvä tuuri, ajattelin. Ensin kirjakauppa, sitten vessa!
Kuinkas ollakaan, kirjasto julkisivu osoittautui rakennustelineiden peittämäksi. Niin, tarkoittavatko telineet, että kirjastoa tai edes kirjaston vessaa ei saisi käyttää? Mistäs tietää, jos ei kokeile, ajattelin ujuttautuessa pressujen läpi sisäpihalle, jossa kohtasin katseellani kyltin, jossa sanottiin selvällä saksan kielellä: “Kirjasto on remontista huolimatta käytettävissänne, tervetuloa!” Intuitoni siis toimii. Eikös niin, että jumalan kissa on olemassa, jos siihen uskoo?
Suuntasin aution pihan läpi kohti kirjaston ovea. Ovessa oli kyltti, joka oli edellistä paljon pienempi, ja siinä luki: “Vaikka kirjasto on remontista huolimatta yleisön käytettävissä, kirjasto on valitettavasti tänä torstaina, kolmantena syyskuuta 2009, suljettu rakennusmiesten koulutuspäivän vuoksi”. (Sana “rakennusmiesten” oli yliviivattu, aivan oikein).
Kömmin pressujen läpi takaisin kadulle ja päätin toimia normaalien ihmisten tavoin ja käydä läheisessä kahvilassa espressolla. Vähitellen aurinko alkoi paistaa, ja illaksi kääntynyt päivä oli yhtäkkiä lämmin, ja taivas kokonaan pilvetön.
(Terveisin Mark. Psst: Jos sopii, jatkan Berliinin päiväkirjaani myös täällä blogissa, enkä pelkästään salaisesti omassa päiväkirjassani. Ehkä minulle tai teille vähitellen alkaa valjeta, mitä täällä oikein teen.)