Pyhä Patrick vaikuttaa tähän juttuun kahdella tasolla

Seija Kerttula:

Keskiviikkona on irlantilaisten kansallispyhimyksen Pyhän Patrickin päivä. Kaupoissa myydään vihreää krääsää ja kaupungeissa on paraateja, minkä perinteen irlantilaiset kehittivät Amerikassa, josta se rantautui tännekin. Patrickin perinne elää eri muodoissa. Poliisiauto on Amerikassa ”paddywagon” – yleisen käsityksen mukaan humalaisten irlantilaisasiakkaiden mukaan. Ainakin joka kolmannen irlantilaismiehen nimi tuntuu olevan Patrick eli Paddy. Pieni tietoisku siis siitä ensimmäisestä.

Patrick syntyi kultalusikka suussa kolmannen vuosisadan lopulla Britanniaan, joka kuului tuolloin Rooman valtakuntaan. Mukava elämä kuitenkin päättyi, kun irlantilaiset orjakauppiaat, jotka kaappasivat ihmisiä myydäkseen heidät orjiksi Irlannissa, ryöstivät hänet 16-vuotiaana.

Rooma ei ollut onnistunut valtaamaan Irlantia sen kallioisten rantojen vuoksi, eikä kukaan ollut selvinnyt sieltä takaisin Britanniaan. Irlantia hallitsivat useat väkivaltaiset kuninkaat, jotka lujittivat valtaansa keräämällä päitä – sielun uskottiin olevan päässä (aika edistyksellinen ajatus itse asiassa). Patrick oli maassa orjana vuosikausia ja selvisi rankasta elämästä vain turvautumalla kristinuskoon. Lopulta hän pääsi pakenemaan ja sai maan halki tarvottuaan ihmeen kaupalla kyydin laivasta. Normaalisti karanneet orjat tapettiin armotta.

Patrickin paluuta juhlittiin, mutta elämä Britanniassa ei kuitenkaan tuntunut entiseltä. Patrick sai näyn, jonka mukaan hänen oli vielä palattava takaisin orjuutensa maahan. Tätä varten hän kouluttautui papiksi ja pääsi piispaksikin. Rooma päästi hänet lopulta vastahakoisesti Irlantiin, jossa hän halusi käännyttää koko sen kansan (valitettavasti hän keksi tämän mullistavan idean). Hän onnistuikin tässä iirin kielen taidollaan ja liittämällä kristinuskon ovelasti pakanallisiin näkemyksiin, kuten kastamisen kelttiläiseen käsitykseen joesta paikkana tämän ja toisen maailman välillä. Lisäksi hän opetti irlantilaiset lukemaan.

Patrickin kuoltua Rooman valtakuntakin romahti ja seurasi pimeä keskiaika. Irlannista tuli kuitenkin tästä erillinen eurooppalaisen tiedon keskus. Tuhannet tulivat opiskelemaan Irlantiin, jonne myös pelastettiin antiikin tekstejä barbaareilta. Munkit kopioivat ja kuvittivat eurooppalaisia klassikkoja. Irlantilaiset kehittivät monia kirjoittamiseen liittyviä asioita, joita tänään pidämme itsestäänselvyytenä: sanojen erottamisen toisistaan, isot ja pienet kirjaimet sekä kappalejaot.

Perimätiedon mukaan Patrickin ansioksi lasketaan, että hän karkotti käärmeet Irlannista. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Irlannissa ei ole koskaan ollut käärmeitä. En ole myöskään varma uskonnon tuomisen saldosta. Mutta ehkä häntä voi kuitenkin kiittää välillisestä vaikutuksesta länsimaiseen kirjoittamiseen. TÄTÄOLISIAIKAHANKALALUKEA.