Särö Open Mic vierailee Kouvolan Myllykoskella la 18.5.2024

Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan tunnelmallisessa Kirjahallissa pidettävän tilaisuuden aluksi esiintyy sarjakuvataiteilijana tunnettu runoilija ja muusikko Milla Paloniemi, jonka jälkeen lava on vapaa kaikille halukkaille esiintyjille. Paikan päälle on edestakainen bussikuljetus Porvoosta.

Toukokuun open mic -runoklubin tapahtumapaikka on vaihtunut ennakkoon ilmoitetusta: Porvoon sijaan tapahtuma järjestetään Kouvolan Myllykoskella, kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan Kirjahallissa – hallin seinät on vuorattu kirjoilla, joita saa poimia vapaasti mukaansa. Porvoolaisten ei tarvitse silti hätääntyä muutoksesta, sillä paikan päälle järjestetään edullinen (10 €) edestakainen bussikuljetus Porvoosta (ks. aikataulu alta).

Olet tervetullut esittämään omia runojasi yleisölle viiden minuutin ajaksi haluamallasi kielellä, tai vain nauttimaan muiden esityksistä. Ilmoittaudu esiintyjäksi lähettämällä sähköpostia otsikolla SÄRÖ OPEN MIC osoitteeseen . Kerro samalla esiintymisnimesi. Voit osallistua myös ilman ennakkoilmoittautumista, mikäli esitysvuoroja on illalla vielä jäljellä.

Illan aluksi lavalle nousee kouvolalaistunut sarjakuvataiteilija ja lavarunoilija Milla Paloniemi. Paloniemi on vuosien varrella tullut yleisölle tutuksi ensisijaisesti sarjakuvataiteilijana (Kiroileva siili, omaelämäkerralliset sarjakuvat) ja yhä useammin myös muusikkona sekä lavarunoilijana.

Tilaisuudessa on myynnissä virvokkeita, alkoholijuomia ja pientä suolaista. Illan juontaa tuttuun tapaan helsinkiläinen runoilija, spoken word -artisti, DJ ja kulttuurituottaja Harri Hertell.

Bussikuljetus:

Edestakainen matkalippu (10 €) ostetaan bussiin noustessa rahastajalta. Maksutapoina toimivat kortti ja käteinen. Aikataulu on seuraava:

17.15 lähtö Porvoosta (Rauhankadun turistipysäkki)
18.30 saapuminen Myllykoskelle
19.00 tilaisuus alkaa
22.30 lähtö Myllykoskelta
23.45 saapuminen Porvooseen (Rauhankatu)

Helsingin suuntaan palaaville tiedoksi, että seuraava bussiyhteys Helsinkiin lähtee Porvoosta klo 00.05 laiturilta 1.

Tervetuloa!

Aika: lauantai 18.5.2024 klo 19.00–22.00.
Paikka: Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa, Myllykoskentie 17, 46800 Myllykoski.
Vapaa pääsy. Vapaaehtoinen pääsymaksu (kortti, käteinen, MobilePay).

Tapahtuman Facebook-sivu.

Tukijat: Kymenlaakson rahasto, Taiteen edistämiskeskus.

Milla Paloniemi. Kuva: Rami Marjamäki.
Särö Open Mic -juliste: Pertti Jarla ja Milla Paloniemi.