Särö ry julkaisi esikoiskirjansa Säröttärenä

Nyt on pienen juhlan paikka: Säröttären esikoisteos, Koronan kääntöpuoli, on onnellisesti ilmestynyt painosta ja on jo löytänyt tiensä ensimmäisiin kirjakauppoihin, kuten Rosebudin Citycenterin myymälään Helsingissä. Kohta kirja on myös ennakkotilaajien käsissä.

Muita uutisia: Särö selvittää mahdollisuuksia kirjoittajakoulutuksen uudelleenkäynnistämiseksi Oriveden Opiston entisiin tiloihin, nykyiseen Oriveden Kampukseen. Hankkeen etenemisestä tiedotetaan kevään 2022 aikana.

Särön aktiivitoimijat Venla Saalo ja Mark Mallon muuttavat kesällä Saksasta takaisin kotimaahansa Suomeen, tarkemmin sanottuna Särön synnyinsijoille Porvooseen. Kenties tämä johtaa tulevaisuudessa hieman säännöllisempiin, pienimuotoisiin, matalakynnyksisiin runo- ja muihin kirjallisuustapahtumiin esimerkiksi Porvoossa ja Helsingissä.

Ideoita koskien tapahtumia, mutta myös kirjoittajakoulutusta, otetaan mielellään vastaan. Toimintamme jälleen laajentuessa yhdistyksessä saattaa löytyä paikka uudelle aktiiviselle kirjallisuussielulle. Kokemus käytännönläheisestä työstä on eduksi, mutta rakastava ja tarkka suhde kirjallisuuteen ja taiteeseen on välttämättömyys. Hyvää kesää Särön ystäville!