Teemu Helle
Tunnelma
Oopperatalon sateesta ja kosteudesta tummentuneet seinät, pressuilla ja vanerilla peitetyt ikkunat ja aukiolle jäänyt sekalainen roska ja suoranainen jäte olivat vielä harmaassa aamussa kuin toisesta maailmasta, jonka ei halunnut uskoa olevan totta.
Maailma Tapani Lehtisen elämässä. Ilmastonmuutoksen kourissa Helsinki on muuttunut lähes jätemaaksi, jättiläismäiseksi kaatopaikaksi, jossa vielä hengissä olevat elämät vaeltavat ja pyrkivät pysymään hengissä, koska muutakaan ei ole. Jotkut käyvät töissä, mutta yhä enemmän raha on karannut pohjoiseen turvaan, hylättyjen tai vallattujen kerrostalojen kupeesta. Rauhattomuus on levinnyt lähiöistä kaikkialle, eikä missään ole enää turvallista.
Tapani Lehtisen maailma on Antti Tuomaisen kirjassa Parantaja (Helsinki-kirjat 2010). Mutta mikä parasta (tai pelottavinta) Parantajassa, Tapani Lehtisen maailmassa on aineksia tähänkin elämään, Parantajan ulkopuolelle.
Vaikka yhteiskunnallisuus on suomalaisissakin rikosromaaneissa melko yleistä, tuo Antti Tuomainen mielestäni täysin omanlaisensa mausteen siihen soppaan. Hän käy rohkeasti kiinni haasteeseen, antaa kulkijalle ikään kuin jo nähdyn uhkakuvan tulevaisuudesta ja kävelyttää hänet siihen, liki lohduttomaan maisemaan, silti herkuttelematta liiaksi eli liioittelematta.
Vastapäisen talon syysmyrskyssä revennyt katto oli edelleen korjaamatta ja ylimmän kerroksen asunnot olivat pimeinä. Sama olisi pian edessä myös meillä ja tuhansissa muissa taloissa. Niitä ei ollut aikoinaan suunniteltu jatkuviin myrskytuuliin ja puolen vuoden sadekausiin. Ja siinä vaiheessa kun ymmärrettiin, että tuulet ja sateet olivat tulleet jäädäkseen, oli liian myöhäistä. Kenelläkään ei ollut rahaa tai kiinnostusta kunnostaa taloja, joissa asuminen oli sähkö- ja vesikatkojen takia epämukavaa ja kohta kai mahdotonta.
Parantaja ei juonellisesti ole kummoinen rikosromaani. Toisaalta, onko väliä sillä mikä ei ole juurikaan olennaista: Parantajan ansiot ovat muualla. Tarkoitan Tuomaisen kykyä luoda rikosromaaniinsa sellainen maailma, ettei lukijan hätkähdyttämiseen tai pelotteluun tarvita edes rikosta.