Jatketaan keväästä ja kulttuurista, ei pintaa syvemmältä vaan rehellisen pinnallisesti.
Kevät kompuroi taas keskuuteemme. Talven olemattomaksi jääneen lumipeitteen vuoksi koiranpaskasesongista muodostui tänä vuonna normaalia vaisumpi. Talven väistyessä kun ei mitään keskustelua ja kuohuntaa virittelevää uutta materiaalia katujen varsilta ja leikkipuistoista paljastunut. Harmi.
Onneksi näinä päivinä palannevat kuitenkin tappajapolkupyörät suurin joukoin ahdistelemaan viattomia huuhailijoita ja muita teillä laahustavia. Silloin lehtien yleisönosastot täyttyvät ensin jalkaisin liikkuvien paheksuvista tekstareista. Pian alkavat sitten pyöräilijätkin puolustautua — yhtä tuohduksissaan, tietty. Ja kaiken aikaa kaupunkiluonnossa jokainen väistelee toisiaan sattumanvaraisesti milloin miltäkin puolelta, henkensä kaupalla, vuoroin säikähtyneenä, vuoroin raivoissaan.
Ihan vinkkinä ihmiset: tarkistakaapa jostakin, mitä eroa niillä kolmella sinivalkoisella liikennemerkillä on, niillä joihin on piirretty käveleviä ihmisiä ja polkupyöriä, merkeillä numerot 423, 424 ja 425. Ja mitä ne oikeasti tarkoittavat. Sillä kyllä niillä kaikilla on eri merkitys: eivät erot pelkästään visuaalisia ole. Eikä merkkejä ole kylvetty kadunkulmiin mitenkään randomina. Vaikka oli Porvoossa vielä parisen vuotta sitten yksi tienpätkä, jonka molemmissa päissä oli eri merkit…
PS. Viime viikolla Särön toimituksen tavoitti suruviesti Ranskanmaalta: lehdessämme viime syksynä (Särö 2-3/2007) esitelty elokuvaohjaaja, ranskalaisen elokuvan suuri uudistaja Kamil Lusene on poistunut keskuudestamme, 61. syntymäpäivänään kolmantena maaliskuuta. Toimitukseen osoitettu pullopostiviesti oli lyhyt: Il est morte de l’amour. Vahvistamattomien tietojen mukaan Lusenen viimeiseksi jääneen elokuvan Nainen joka rakastui tanssivaan käärmeeseen (La femme qui est tombée amoureuse d’un serpent dansant, 2007) Suomen-ensi-ilta on alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 9.5.
Terveisin Erakko