Kokoelman ulkopuolelle jääneitä runoja ja novelleja voi vastedes julkaista Särössä — ehkä jopa kuvituksen kera.
Säröläisten päihin putkahtaa silloin tällöin uusia ideoita, joista viimeisin on sellainen, että Säröön lanseerataan uusi osasto, jossa etabloituneet, siis ikään kuin ammattirunoilijat ja -novellistit voivat julkaista niitä tuotoksiaan, jotka eivät mahdu kokoelmaan, jota he parhaillaan ovat kustantamolla julkaisemassa, tai jonka he ovat jo julkaisseet.
Ainahan voi käydä niin, ja niin käykin, että mestarillisesta loistostaan huolimatta jotkin tarina tai lyyrinen lutkautus ei mahdu kokonaisuuteen. Kirjailijan mieleen kehkeytyy arvatenkin syvää surua ja kaihomieltä, kun yksinäiset mutta kauniit jälkeläiset, joita myös tuotoksiksi kutsutaan, joudutaan hylkäämään laiturille.
Mutta säröläisten valppauden ansiosta lasten ei enää tarvitse hypätä laiturilta järveen, tai tapauksesta riippuen kiskoille. Syksystä lähtien meillä on osasto, jonka nimi voisi vaikkapa olla ”tämä runo ei mahtunut kirjaan”, tai ”kokoelmani musta novellilammas”. Tai keksiiköhän joku jotain parempaa?
Nämä hyvät, mutta kirjaan sopimattomat runot ja novellit voidaan Särössä parhaimmillaan julkaista visuaalisesti komeissa puitteissa — mikäli saan AD-kuvittajamme mukaan tähän projektiin, josta hän ei edes vielä tiedä. Idea kun oli runovastaavamme Markku Aallon ja allekirjoittaneen, eikä Sanna Saastamoinen nykyään enää siedä uusia ideoita.
Mutta mitä tapahtuu, jos kokoelman ulkopuolelle on jäänyt useampikin kaunokirjallinen kaunohippunen, eikä niitä kaikkia voi ottaa edes Säröön? No, nämä ikään kuin jämien jämät julkaistaan tietenkin Särön blogissa! Ja kuten tulette huomaamaan, eivät ne mitään jämiä olekaan, vaan kukkulan laella yksinään soinnukkaasti humisevia ja maisemansa syvimpiä kaukaisuuksia koristavia mitä jylhempiä honkia tahi, tapauksesta riippuen, mitä sulosointuisempia käppyräkoivuja.
Piakkoin blogiimme ilmestyy, yllätys yllätys, itsensä runovastaava Markku Aallon esikoiskokoelmasta Hajoamisen syyt sivuun jääneen sikermän runo. (Mark)