Tue riippumatonta kulttuurijournalismia! Särön numero Toisinajattelu (nro 58-59), josta tämäkin teksti löytyy, on myynnissä verkkokaupassa 18 euron hintaan (sis. postikulut). Voit myös maksaa verkkolehden vapaaehtoisen lukumaksun (2,50 euroa).
Mä haluun kiihdyttää, sua viihdyttää. – Kikka
Usko tulevaisuuteen on tällä hetkellä heikoissa kantimissa. Utopioista ei kuule puhuttavan enää missään. Suurista kriiseistä on tullut normaalitiloja, eikä kukaan voi kiistää sen suurimman kriisin, ilmastonmuutoksen, pimentämää horisonttia.
Tulevaisuuspessimismille on olemassa vitaali vastaliike: akselerationismi, kiihdytysajattelu. Siinä ei ahdista tulevaisuus, vaan nykyisyys. Siksi akselerationistit haluavat ampaista kohti horisonttia, jossa asiat voivat olla toisin. On suuri mahdollisuus, että ajetaan 200 kilometrin tuntivauhdilla pimeässä päin seinää, mutta ehkä matka on sen arvoista.
Kiihdytysajattelu on filosofis-poliittinen teoria, jonka mukaan vallitsevia yhteiskunnallisia järjestelmiä pitää horjuttaa vauhdittamalla järjestelmien sisäisiä kehityskulkuja. Pitää vain löytää oikeat aseet kumouksellisen muutoksen tekemiseen.
Kriittisen teorian professori Benjamin Noys popularisoi akselerationismi-termin vuonna 2010 teoksessaan The Persistence of the Negative. Hän kuvasi ilmiön alkusysäystä myös kirjassaan Malign Velocities. Accelerationism and Capitalism (2014).
Poliittisesti kiihdytysajattelu jakaantuu oikeaan ja vasempaan.
Viime vuosina eniten huomioita on saanut militantti äärioikeistolainen versio: valkoisen ylivallan kannattajat. He pyrkivät häiritsemään yhteiskunnallista vakautta lietsomalla väestöryhmien välisiä jännitteitä. Tämän version alullepanijana pidetään amerikkalaista uusnatsia James Masonia ja hänen vuonna 1992 ilmestynyttä Siege-kirjaansa. Esseeteoksessa kannustetaan rotusotaan ja terrorismiin, joiden toivotaan johtavan vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen romahtamiseen.
Suomessa paljastui vuonna 2021 viiden uusnatsin ryhmä, joka edusti poliisin mukaan äärioikeistolaista akselerationismia ja apokalyptista satanismia. Kankaanpäässä Satakunnassa vaikuttaneelta miesjoukolta löydettiin ampuma-aseita, dynamiittia ja ammoniumnitraattia sisältävää lannoitetta. Miehet suunnittelivat muun muassa terrori-iskua Niinisalon vastaanottokeskukseen.
Ylöjärveläinen M.A. Meretvuo kirjoitti radikaalioikeistolaiseen Sarastus-verkkolehteen vuosina 2022–2024 useita artikkeleita akselerationismista. Sarastukseen kytköksissä oleva Kiuas-kustantamo julkaisi vuonna 2024 Meretvuon tietokirjan Kaaoksen reunalla. Akselerationismi ja sivilisaation kiihtyvät kehityskulut.
Turvallisuusasiantuntijana toiminut Meretvuo tuomittiin vuonna 2025 ehdolliseen vankeuteen seitsemästä laittomasta uhkauksesta. Hän oli lähetellyt vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n puoluetoimistoille kirjeissä valepommeja. Meretvuon mukaan kyse oli hänen kirjoittamansa autofiktiivisen jännitysnovellin mainostempusta.
Kankaanpään porukka saattaa olla vaarallinen vastaanottokeskuksille, mutta yhteiskunnalliseen kumoukseen paukkuja on niukasti. Meretvuo taas on köyhän miehen ylöjärveläinen versio Theodore Kaczynskista, Unabomberista. Yhteiskunta tuskin vielä horjahtelee hänen toimestaan.
Eräs manifesti
Akselerationismin käsite on kuitenkin syntynyt vasemmistolaisessa viitekehyksessä.
Yksi kiihdytysajattelun alkuperä voidaan jäljittää Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistiseen manifestiin (1848). Siinä analysoidaan poliittista porvaristoa, joka repi rikki feodaaliajan monenkirjavat siteet. Manifestin kuuluisan lainauksen mukaan porvaristo sai aikaan sen, että ”kaikki tiukkaan piintyneet suhteet ja niihin liittyvät vanhastaan arvossa pidetyt käsitykset ja näkemykset hajoavat, kaikki vasta muodostuneet vanhenevat ehtimättä luutua. Kaikki säätyperäinen ja pysyväinen haihtuu utuna ilmaan, kaikki pyhä häväistään”.
Porvaristo ”hukutti hurskaan haaveellisuuden, ritarillisen innostuksen ja poroporvarillisen kaihomielen pyhät kyynelvirrat itsekkään laskelmoinnin jääkylmään veteen”. Niin ikään porvaristo ”repi perhesuhteelta sen liikuttavan sentimentaalisen hunnun ja pelkisti sen puhtaaksi rahasuhteeksi”. Kuten näkyy, retorisesti Kommunistinen manifesti on edelleen laatutavaraa.
Porvaristo sai poliittisen vallan ja kapitalismi näki päivänvalon. Feodalismista oli päästy eroon, mutta tuotantovälineet ja omaisuus keskitettiin silti harvoille. Maaseutu alistettiin kaupunkien herruuteen. Kapitalismi synnytti modernin työväestön, proletariaatin luokan, jota riistettiin eri tavoin.
Kun olosuhteisiinsa tyytymätön proletariaatti kasvaa, porvariston ja proletariaatin välinen vihamielisyys lisääntyy, Marx ja Engels teoretisoivat. Seuraa luokkataistelu ja vallankumous, porvariston valta kukistetaan. Tämän jälkeen siirrytään hegeliläistä dialektista historiakäsitystä soveltaen sosialismiin ja lopulta kommunismiin. Sosialismista ja kommunismista on seurannut tietenkin kaikenlaista ikävää, mutta manifestin kapitalismianalyysi on edelleen teräksestä valettu.
Kiihdytysajattelun kannalta olennaista on, että kapitalismi itse luo olosuhteet konflikteille ja ristiriidoille, jotka jouduttavat sen romahtamista. Kapitalismi kiihdyttää itse itseään kohti loppuaan. Noys muotoilee asian niin, että kiihdytysajattelu etenee kriisien kautta: asioiden täytyy huonontua ennen kuin ne voivat parantua. Onko kapitalismi huonontunut kuitenkaan tarpeeksi? Mitä todelliseen yhteiskunnalliseen muutokseen vielä tarvitaan?
Ranskalainen yhteys
Marxin ja Engelsin kapitalismianalyysi ja -kritiikki jättivät vahvat jäljet 1960–1970-lukujen ranskalaiseen filosofiaan.
Ranskalaiset näkivät saksalaisten vanavedessä kapitalismin kumouksellisen puolen. Kapitalismi tuhosi vanhoja suhteita ja loi uusia tarpeita, joihin itse vastasi tuottamalla liukuhihnalla tavaroita, palveluita, mitä vain. Kapitalistinen tuotantokone on ollut ennennäkemättömän tehokas.
Ranskalaiset ymmärsivät, ettei järjestelmää voinut vastustaa rajoituksilla. Siinä missä Marx ja Engels uskoivat kapitalismin ennen pitkää syövän itsensä, ranskalaiset halusivat vauhdittaa prosessia.
Kiihdytysajattelun kannalta keskeisiä ranskalaisfilosofeja olivat parivaljakko Gilles Deleuze ja Félix Guattari, Jean-Franqois Lyotard sekä Jean Baudrillard.
Deleuzen ja Guattarin mielestä kapitalismi tuotti ja ohjasi kollektiivisia haluja, jotka eivät liikkuneet kuitenkaan tarpeeksi vapaasti. Haluvirrat piti päästää murtautumaan sosiaalisten, kielellisten, psyykkisten ja käsitteellisten rajojen yli.
Lyotardinkin mielestä kapitalismissa virtasi viettienergioita ja haluja. Kapitalismissa oli kumouksellisuutta, kuten Marx ja Engelskin esittivät, mutta sitä piti vielä voimistaa.
Baudrillardin mukaan kuluttamisen järjestelmä tuotti tavaroita, mutta ennen kaikkea abstraktin merkkien ja mielikuvien systeemin. Se ohjasi massojen haluja ja kulutustottumuksia. Mielikuvituksella oli rajansa, kuluttamisella ei. Mistä vain saattoi tulla kuluttamisen kohde. Toisaalta ultranopeat ja pitkälle kehittyneet teknologiat sekä mediat ovat kiihdyttäneet ja sumentaneet todellisuutta. Kiihtymistä ei voi hillitä.
Kukaan neljästä ei uskonut kapitalismin jälkeiseen utopiaan, sosialismiin tai kommunismiin. He eivät siis olleet puhtaasti marxilaisia. Neuvostotyyliseen sosialismiin he suhtautuivat jyrkän kielteisesti.
Ranskalaiset olivat aluksi toiveikkaita radikaalien yhteiskunnallisten mullistusten suhteen. Heihin, kuten moneen muuhunkin, vaikuttivat toukokuun 1968 tapahtumat. Opiskelijat vaativat tuolloin yliopistoihin uudistuksia. Vaatimukset eskaloituivat opiskelijoiden ja työläisten yhteisiksi mielenosoituksiksi. Mielenilmaukset suuntautuivat myös Vietnamin sotaa, imperialismia ja kapitalismia vastaan. Radikaali opiskelijaliike levisi Ranskasta kaikkialle Eurooppaan, Suomeenkin. Halut ja viettienergiat virtasivat ennennäkemättömällä voimalla.
Vallankumousliekki paloi kuitenkin nopeasti loppuun. Huomattiin, ettei kapitalismia kaadetakaan niin vain. Kapitalismi oli ovelampaa: se kykeni sulauttamaan itseensä juuri niitä piirteitä, joiden nimissä kapitalismia vastustettiin. Tämä oli yksi esimerkki kapitalismin kumouksellisuudesta.
Ranskalaiset sosiologit Luc Boltanski ja Eve Chiapello määrittelevät vuonna 1999 kirjassaan Le Nouvel Esprit du Capitalisme uuden kapitalismin hengen. Se omaksui 1960- ja 1970-lukujen vasemmistolaiset vaatimukset henkilökohtaisesta autonomiasta, seksuaalisesta vapaudesta, yksilöllisestä itseilmaisusta, luovuudesta ja rajojen ylityksestä. Vasemmistolaiset oli ryöstetty.
Mikä loppujen lopuksi oli ranskalaisfilosofien anti varsinaiselle kiihdytysajattelulle?
Heidän teoksistaan ei löydy suoria viittauksia akselerationismiin. Heille ei ollut myöskään lainkaan selvää, mitä kiihdytys tarkkaan ottaen tarkoittaa, miten se toteutetaan ja minkälainen todellisuus kapitalismin jälkeen odottaa.
Sama epämääräisyys vaivaa oikeastaan koko vasemmistolaista kiihdytysajattelua. Filosofi Steven Shaviro yrittää hahmottaa asiaa kirjassaan No Speed Limit. Three Essays on Accelerationism. Kapitalismin kiihdyttäminen tarkoittaa vasemmistolaisille kapitalismin ”loppuun kuluttamista”, jonka jälkeen avautuu tie ”kapitalismin tuolle puolen”.
Nyt on kysyttävä, että miten kapitalismi kulutetaan loppuun. Ja mitä kapitalismin tuolla puolen on, jos katastrofaaliset puolensa näyttänyttä sosialismia ei lasketa enää mukaan? Tietävätkö vasemmistoakselerationistit itsekään?
Yritetään vielä. Poliittisen teorian tutkija Alex Williams ja digitaalisen talouden tutkija Nick Srnicek julkaisivat vuonna 2013 vasemmistolaisen kiihdytysajattelun arkkitekstin nimeltään Accelerate: Manifesto for an Accelerationist Politics, jossa ylistetään kapitalistista teknologiaa. Se pitäisi mukaan kuitenkin valjastaa yhteiseen käyttöön, tehdä teknologiasta tasa-arvon ja emansipaation väline. Automaatiota, jonka on pelätty vievän ihmisten työpaikat, ei pidä vastustaa, vaan päinvastoin kannustaa, koska se vapauttaa ihmiset työnteosta. Eli kapitalismia tulee käyttää omien vasemmistolaisten tarkoitusperien hyväksi.
Williamsin ja Srnicekin manifestissa kapitalismista halutaan tehdä ihmisille oikeudenmukaisempaa. Kapitalismia ei tarvitse kaataa, vaan parantaa. Mielestäni tällöin jäädään kuitenkin kapitalismin rajojen sisälle. Tämä tuo mieleen amerikkalaisen marxilaisen filosofin Fredric Jamesonin kuuluisan lausahduksen, että on helpompaa kuvitella maailman kuin kapitalismin loppu.
Kaksi vuotta manifestinsa julkaisun jälkeen Williams ja Srnicek kirjoittivat teoksen Inventing the Future: Postcapitalism and a World Without Work. Siinä he jatkokehittelivät teesejään, mutta termi akseleraatio oli pudotettu pois pakista. Käsitettä ei ollut kuulemma enää mielekästä käyttää, koska se oli alkanut elää omaa elämäänsä.
Tuhon jano
Poliittisessa kiihdytysajattelussa voidaan erottaa vielä yksi merkittävä juonne: uusliberalistinen.
Sen tunnetuimpana edustajana ja itse asiassa koko akselerationismin käsitteen pioneerina voi pitää brittifilosofi Nick Landia.
Land puhui kiihdytysajattelusta jo 1990-luvun puolivälissä Warwickin yliopistossa Englannissa. Siellä hän johti kulttuuriteoreetikkojen kollektiivia nimeltä The Cybernetic Culture Research Unit, jossa yhdisteltiin jälkistrukturalismia, kyberpunkia, ravekulttuuria ja goottikauhua. Kollektiivissa kehiteltiin ajatuksia ihmisen jälkeisestä ajasta, mikä on nykyään muodikasta.
Land korosti akselerationismissaan kapitalismin tuhoavaa puolta, mutta ei pitänyt sitä ongelmana, vaan päinvastoin riemuitsi asiantilasta. Tuhokapitalismi tarkoitti täydellistä vapautta. Siinä missä marxilaiset tuomitsivat kapitalismin epäinhimillisenä ja perinteiset kapitalismin puolustajat kiistivät syytökset, Land ylisti kapitalismia juuri sen kylmäverisyyden takia.
Landin teesejä ruokki 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vaikuttanut taloustieteilijä Joseph Schumpeter, joka tunnetaan luovan tuhon ajatuksestaan. Luova tuho on hyvästä, koska se pitää yllä kapitalismin elinvoimaisuutta kilpailun kautta. Tuho on taloudellisesti ”järkevää” ja ”hyödyllistä”. Alun perin luovan tuhon käsite tulee kuitenkin Marxilta. Schumpeter olikin Steven Shaviron mielestä ainoa merkittävä kapitalismia puolustava oikeistolainen taloustieteilijä, joka oikeasti vaivautui lukemaan Marxia.
Luovan tuhon ajatusta pidetään peruskivenä uusliberalismille, jota ovat toteuttaneet niin Margaret Thatcher kuin Deng Xiaoping sekä heidän lukemattomat seuraajansa. Mitään erityisen radikaalia Landin kiihdytysajattelussa ei siis ole.
Schumpeter oli kuitenkin Landia kriittisempi kapitalismia kohtaan. Itävaltalaisajattelija näki myös luovan tuhon huonot seuraukset: kun kapitalismi menestyy, syntyy institutionaalisia rakenteita, jotka kuihduttavat innovatiivista yrittäjyyttä. Erityisesti suuryritykset tukahduttavat kilpailua ja kekseliäisyyttä. Nykyään Schumpeter tuomitsisi Googlen, Applen, Metan, Amazonin ja Microsoftin kaltaiset jättiyritykset.
Land jätti yliopistomaailman vuonna 1998, jäi koukkuun amfetamiiniin, koki hermoromahduksen ja katosi Kiinaan. Hän ilmaantui myöhemmin julkisuuteen jyrkän oikeistolaisena hahmona. Nykyään hän on osa taantumuksellista Dark Enlightenment -liikettä, joka tunnetaan demokratianvastaisuudestaan. Liike elättelee muun muassa ajatusta autoritaarisista kapitalistisista kaupunkivaltioista. Liikkeessä vaikuttaa äärioikeistolainen bloggari Curtis Yarvin, joka on puolestaan lietsonut Yhdysvaltojen varapresidentin J. D. Vancen ajattelua.
Johtavatko jäljet Donald Trumpin hallinnon toimintaan? Trumpin hallinnon ja muiden laitaoikeistolaisten valtionjohtajien politiikassa näyttää tosiaan olevan akselerationistisia elementtejä: luovutaan vanhoista säännöistä ja luodaan tyhjästä uusia, horjutetaan yhteiskuntarauhaa, lietsotaan vihaa. Aivan kuin pyrittäisiin tietoisesti luomaan kaaosta. Kun katsoo nykyistä maailmanpolitiikkaa, akselerationismista näyttää ainakin joiltakin osin tulleen vastaavanlainen normaalitila kuin megakriiseistä.
Filosofi Slavoj Žižek kritisoi Against Progress -teoksessaan landilaista kiihdytysajattelua. Kritiikin lähtökohtana on Landin vuonna 1992 ilmestynyt teos The Thirst for Annihilation: Georges Bataille and Virulent Nihilism. Kirjassa Land arvostaa tuhlaavia, väkivaltaisia impulsseja, jotka johtavat kaaokseen ja tuhoon. Tuhoa suorastaan janotaan.
Kiihdytysajattelu näyttää olevan sukua freudilaiselle kuolemanvietille, mutta Žižekin mukaan tämä on harhakäsitys. Freudin kuolemanvietissä ei ole päämäärää, vaan loppua lykätään loputtomiin. Landilainen akseleraatio taas on naiivia teleologiaa: kiihdytys tulee jossain päättymään täydelliseen tuhoon. Se, että loppu ei heti tulisikaan, on tuhoakselerationisteille kauhistus. Voikin kysyä, miksi loppuun täytyy päästä niin pian. Ovatko landilaiset akselerationistit hieman kiihtyneessä tilassa?
Näyttää siltä, että landilainen äärilibertaristinen akseleraatio tähtää suoraan raunioihin pysähtymättä välipysäkeille. Noysin mielestä landilainen kiihdytysajattelu on apokalyptinen fantasia, unelma tai painajainen maailmasta, josta on ”puhdistettu” suurin osa ihmisistä. Ihmiskuntaa supistetaan niin, että jäljelle jää vain pieni selviytyjien joukko. Tuomiopäivän akselerationistit uskonevat itse kuuluvansa siihen porukkaan. Raunioissa haahuilu tuntuu heistä varmaankin turvalliselta.
Kiihdyttäjillä on kova vauhti päällä, mutta minne he ajavat? Sillä ei näytä olevan merkitystä. Kumouksellinen kiihdyttäminen on akselerationisteille itseisarvoista, Noys kirjoittaa. Sekasorron jälkeistä tulevaisuuden näkymää teoriasta ei löydy.
Tosin akselerationisteilla ei näytä olevan selvää käsitystä siitäkään, mitä maailmalla nyt jo tapahtuu: stadion palaa ja peli jatkuu. Miksi siis kiihdyttää erikseen tulevaisuuteen, jossa stadion palaa ja peli jatkuu?
Energianlähde
Poliittisena projektina akselerationismi ei toimi, mutta ehkä esteettisesti.
Noys kuvailee italialaisia futuristeja, jotka ylistivät nopeuden kulttia. Filippo Tommaso Marinetti kirjoitti vuonna 1909 Futuristisessa manifestissaan: ”Me väitämme, että maailman kauneutta on rikastuttanut uusi kauneuden muoto: nopeuden kauneus. Kilpa-auto, jonka konepelti kiiltää suurista putkista kuin räjähtävää henkeä puhaltava käärme… karjuva auto, joka näyttää kulkevan rypäleammusten päällä – se on kauniimpi kuin Samothraken Nike.”
Toinen saman aikakauden italialainen kulttuurivaikuttaja, runoilija ja aristokraatti Gabriele D’Annunzio intoili koneellistetusta sodankäynnistä. Hän asui Gardajärven rannalla, jossa piti Motoscafo armato silurante -torjuntavenettä, SVA-5-lentokonetta sekä Puglia-sotalaivaa. Ne olivat nopeuskoneita, jotka ruumiillistavat kiihdytyksen ja sodan estetiikkaa.
Kun futuristinen ja fasistinen sotaa ihannoiva akselerationismi viedään loogiseen päätepisteeseen, ollaan landilaisessa tuhoakseleraatiossa. Sen kuvana on raunioestetiikka, jota voi ihastella dystooppisissa, Lopullisen Sodan jälkeisissä elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Akselerationistista estetiikkaa on nähty kyborgeissa, jotka yhdistävät ihmisen ja koneen, sekä ”dollifikaatiossa”, joissa ihminen ja nukke risteävät. Kummassakin tapauksessa liikutaan ihmisen jälkeisessä ympäristössä. Akselerationistista estetiikkaa on löydetty algoritmien visualisoinneista, toimintahäiriöihin ja bugeihin perustuvasta glitch-taiteesta sekä tekoälyllä tehdystä taiteesta. Kaikissa tapauksissa ylitetään totuttuja rajoja teknologisessa kehyksessä.
Akselerationistinen estetiikka on siis aika rajattua.
Ilmiöllä on kuitenkin painoa affektiivisella tasolla. Akselerationismista voi saada intensiivistä nautintoa, jossa mielihyvä sekoittuu kipuun. Psykoanalyytikko Jacques Lacan kutsuu tätä ylenpalttista, hyötyperiaatetta karttavaa nautinnon muotoa liikanautinnoksi. Liikanautinto vie samaan aikaan tappiotunnelmiin ja virkistää.
Akselerationismia on arvosteltu siitä, että siinä teoria viedään liian pitkälle, jolloin ajaudutaan abstraktiin spekulaatioon. Akselerationismin ytimessä on Noysin mukaan kuitenkin juuri liian pitkälle meneminen. Sen voima nousee liiallisuudesta, liian kovista kierroksista. Jätetään sisarukset Maltti ja Tolkku niille, jotka eivät pääse koskaan vauhtiin.
Akselerationismi voi jäädä etäiseksi, mutta kiihdyttämisen ajatuksessa itsessään on paljonkin ideaa, se on jopa välttämätöntä.
Kiihdyttäminen on energianlähde, joka käynnistää toimintaa. Kiihdyttämisessä taistellaan lamaannusta vastaan, se auttaa nousemaan ylös. Se kasvattaa elinvoimaa, asiat näyttävät yhtäkkiä sujuvan, moni asia onkin mahdollista.
Sitä paitsi kiihtyneessä tilassa oleva ihminen tai ihmisjoukko on yleensä viihdyttävää seurattavaa. Ainakin jotain tapahtuu.
Lähteet
- Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. Suom. Juha Koivisto, Markku Mäki & Timo Uusitupa. Vastapaino, 2016.
- Noys, Benjamin: Malign Velocities. Accelerationism and Capitalism. Zero Books, 2014.
- Reinboth, Susanna & Jääskeläinen, Petri: Valepommimies. Helsingin Sanomat, 2025.
- Shaviro, Steven: No Speed Limit. Three Essays on Accelerationism. University Of Minnesota Press, 2015.
- Žižek, Slavoj: Against Progress. Bloomsbury, 2014.
- Williams, Alex & Srnicek, Nick: Accelerate: Manifesto for an Accelerationist Politics. Teoksessa Joshua Johnson (toim.) Dark Trajectories: Politics of the Outside. Name Publications, 2013.
Piditkö artikkelista? Maksa halutessasi vapaaehtoinen lukumaksu (2,50) täällä.