Perjantai-illan (24.4.2009) Särö-klubin Poetry Slam ylitti odotukseni: esiintyjät, jotka poikkeuksetta olivat nuori miehiä, olivat poikkeuksetta karismaattisia esiintyjiä, jotka tekstivalinnoillaan ja eleillään huomioivat yleisön sielun- ja älynmaisemia. Harkinta ja spontaanisuus ilmehtivät lavalla käsi kädessä, tosin siellä täällä pilkistivät myös patetian poikaset.
Toiselta planeetalta ovat ne ajat, kun Porvoon runolavoille uskaltauduttiin vain umpikännissä sopertamaan spiraalinmuotoista minää mystisillä kuvilla ja psyykepieruilla höystettynä.
Tuukka Hämäläisen isännöimässä Porvoon historian toisessa Poetry Slamissa (ensimmäinen pidettiin vuonna 2006 ravintola Timbaalissa) oli kiintoisaa myös huomata, että nykyrunoilijain esiintyvä polvi ei esikuviaan peittele. Teemu Hirvilammea löytyi muualtakin kuin rivien välistä, eikä Daniil Harmsia saati Monthy Pythonia pidetty kaapissa väkisin.
Taide kehittyy ja kaunistuu periytyessään. Kun esiintyjä tajuaa, että hänen muistissaan tai kehossaan on jotain mitä ilmaista muille, lavakarisma muodostuu kuin itsestään.
Pisteet ulkopaikkakuntalaisille esiintyjille, jotka joensuulaista Ilkka Tahvanaista lukuunottamatta olivat helsinkiläisiä, ja piiskaa niille porvoolaisille kulttuuri-ihmisille, jotka jättivät tulematta tilaisuuteen siksi, että esiintyjät eivät olleet porvoolaisia. Toivottavasti porvoolaisetkin joskus oppivat näkemään, että elävä runous voi olla samanaikaisesti hauskaa ja älykästä.
Mutta sittenkin on pakko kysyä, miksi ihmeessä kaikki esiintyjät olivat miehiä?
Terveisin Mark.