Menin tammikuun 7. päivän aamuna 2022 tavalliseen tapaan kello kuudelta – olen aamuihminen – keittiöön kahvinkeittoon täysjyväsämpylä jo nautinnollisena mielessäni. Aamiainen on minulle päivän tärkein ateria.
Samassa kännykkäni näytölle alkoi ilmestyä erikoisia viestejä kirjoittajakollegoiltani. Olimme edellisenä iltana julkaisseet Researchsquare-esijulkaisutietokannassa käsikirjoituksen otsikolla Possible toxicity of chronic carbon dioxide exposure associated with mask use, particularly in pregnant women, children and adolescents – a scoping review. Käsikirjoituksessa todetaan kirjallisuusyhteenvetoon tukeutuen, että melko pienilläkin hiilidioksidiannoksilla, joita kasvomaskin käyttäjä hengittää sisäänhengityksen mukana takaisin, voi maskia pitkään käytettäessä olla merkittäviä haitallisia vaikutuksia raskaana oleville, lapsille ja nuorille.
Kollegani kertoivat kiihtyneinä sähköpostiviesteissään, että esijulkaisumme oli poistettu tietokannasta jo muutama tunti julkaisemisen jälkeen.
Researchsquare väitti ensin sivustollaan meidän kirjoittajien itse määränneen julkaisun poistettavaksi. Kiistimme väitteen Researchsquarelle lähettämissämme sähköpostiviesteissä sekä poistetun dokumentin kommenttikentässä. Tämän jälkeen saimme Researchsquarelta sähköpostiviestin, jossa todettiin: ”Päätoimittajamme oli huolissaan esijulkaisun soveltuvuudesta julkiseen jakoon ennen kuin vertaisarviointi on tehty, ja tästä syystä poisti tekstin.” Esijulkaisujen tietokannan tarkoitushan kuitenkin on, että kollegat tiedeyhteisössä voivat tutustua käsikirjoituksiin ennen vertaisarviointia, koska ilmestymiseen tieteellisessä aikakauslehdessä voi mennä useitakin kuukausia.
Esijulkaisun poistaminen on tiedeyhteisössä erittäin epätavallista. Kyseinen käsikirjoituksemme on ollut tammikuun 20. päivästä lähtien luettavissa toisessa esijulkaisutietokannassa.
Vastaani on viimeisen puolentoista vuoden aikana tullut useita muitakin samankaltaisia tapauksia, joissa koronatoimia kriittisesti käsitteleviä tieteellisiä käsikirjoituksia on syytä ilmoittamatta esimerkiksi suljettu pois tieteellisen aikakauslehden arviointimenettelystä.
Saksan hallitus ja sen lähellä toimivat, hallituksen linjaa myötäilevät tutkijat väittävät, että Saksan koronapolitiikka seuraa tieteellistä näyttöä. Heillä ei kuitenkaan ole vakuuttavia todisteita näkemystensä tueksi. Itse väitän, että asia on aivan päinvastoin: koronapolitiikka erkaantuu Saksassa yhä enemmän tieteellisestä näytöstä.
Hallitus ja hallituksen linjaa suosivat tahot syyttävät linjan kyseenalaistajia tiedevihamielisyydestä, fasistisesta toiminnasta ja pyrkimyksistä lakkauttaa demokratia, vaikka itse asiassa syytösten esittäjien omassa toiminnassa on havaittavissa juuri näitä piirteitä. Psykologiassa tällaista kutsutaan projektioksi.
Professorikollegani Mattias Desmet Gentin yliopistosta Belgiasta kutsuu ”joukon muodostumiseksi” (mass formation) ilmiötä, jossa ihmiset mukisematta luopuvat vapaudestaan ja antautuvat pelolle ja ahdistukselle. Desmet haluaa tietoisesti välttää massapsykoosin käsitettä, sillä psykoosi on kliininen termi, eikä massapsykoosia diagnoosina tunneta missään diagnostisessa mallissa. Vallitseva poliittinen narratiivi, jota empiiriseen näyttöön perustuvat argumentit eivät pysty muuttamaan, muistuttaa silti psykoottista potilasta, jonka käytökseen rationaalisilla argumenteilla ei ole vaikutusta.
Toisaalta näen myös vastavuoroisen patologisoinnin vaaran; yksi totalitaaristen valtioiden strategioistahan on psykiatrisoida vastustajia. Entinen liittokansleri Angela Merkel esimerkiksi vihjaili, että koronatoimia kritisoivien tulisi hakeutua psykologin pakeille. Kohtalon ivaa Merkelin kannalta, että olen itse paitsi toimenpidekriitikko myös psykologi.
Saksa vuorottelee koronatoimien voimakkuutta mittaavan tiukkuusindeksin ensimmäisestä sijasta Fidzin kanssa. Baijerin osavaltiossa tuli voimaan päiväkotilasten testauspakko yhden vuoden iästä alkaen. Saksassa laajemmin otettiin käyttöön terveydenhuoltohenkilöstön rokotuspakko maaliskuusta 2022 alkaen. Lapsia – joille tämä sairaus ei ole minkäänlainen riski – alettiin rokottaa. Ravintoloihin sisäänpääsylle tuli 2G+ ‑vaatimus, eli asiakkaalta vaaditaan joko rokotus tai sairastettu tauti sekä negatiivinen testitulos. Stuttgartin yliopistossa otettiin tapahtumatilojen ovilla käyttöön lukulaitteet, joilla opiskelijoiden 3G-status voidaan tarkastaa[1].
En olisi koskaan voinut uskoa mahdolliseksi, että näin absurdit toimet voisivat toteutua runoilijoiden ja ajattelijoiden maaksi kutsutussa valtiossa.
Maassamme vallitsee lamauttava, dystooppinen ilmapiiri, ja samalla liittopresidentti julistaa meidän elävän kaikkien aikojen parhaimmassa Saksassa. Lausunnoillaan hän jakaa yhteiskuntaa kahtia. 2G-säädöksen (rokotettu tai parantunut) lieveilmiöitä saattoi joulun alla seurata synnyinkaupungissani Siegenissä: kauppojen edustoille syntyi jonoja, sillä jokaisen sisäänpääsylupa oli skannattava mobiilisovelluksella. Myymälöissä on väliseiniä, jotka siirretään sivuun vasta, kun 2G-lupa on saatu tarkastettua. Miten tästä kaikesta tuleekin mieleeni se, kun englannintunneilla luin George Orwellin Vuonna 1984 -romaania?
Elokuussa 2020 Saksan opetus- ja tutkimusministeriö julkaisi vuoteen 2030 sijoitetun tulevaisuusvision, jossa käsitellään Kiinassa käytössä olevan yhteiskunnallisen pisteytysjärjestelmän soveltamista Saksassa. Visio on esitetty arvotutkimuksen luvussa 5.5 (Szenario ”Das Bonus-System”). Vaikka näistä visioista kerrotaan ministeriön sivuilla, niistä puhuminen johtaa salaliittoteoreetikoksi stigmatisoitumiseen.
Perheissä koronaan suhtautuminen on muodostunut uskonasiaksi. Myös oma perheeni on riitaantunut, eikä asiallinen keskustelu tunnu enää onnistuvan. Hyvää on se, että olen saanut tutustua uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin. Rinnakkaisyhteisöjä muodostuu.
Olen pettynyt siihen, miten tiedotusvälineet Saksassa käsittelevät koronatilannetta. Sosiologiaan erikoistuneen toimittaja-kirjailija Marcus Klöcknerin käyttämä termi ”zombijournalismi”, joka on myös hänen teoksensa nimi (Zombie-Journalismus. Was kommt nach dem Tod der Meinungsfreiheit? Rubikon, 2021), on mielestäni hyvin osuva. Voidaanko enää ylipäätään puhua journalismista, kun journalistit ovat jo lähes kahden vuoden ajan kutsuneet kaikkea koronatoimiin kohdistuvaa kritiikkiä hölynpölyksi, poliittisesti äärioikeistolaiseksi ja antisemitistiseksi? Kun journalistisessa aineistossa esitetään perätysten väitteitä, jotka ovat keskenään täydellisessä ristiriidassa – luottaen vain viestin tunnepohjaiseen voimaan – voidaan pikemminkin puhua journalismin poissaolosta. Minua kauhistuttaa, että valtaosa saksalaisista ei pidä tätä enää edes tavattomana.
Muissa maissa hallitusta kritisoiva journalismi on vielä mahdollista. Esimerkiksi brittiläisen GB News -uutiskanavan lähetyksissä voi avoimesti keskustella maskien toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Lähetyksissä pääsevät ääneen myös toimittajat ja tutkijat, joiden mielestä koronadystopian mallintajien ennusteet olivat täysin vääriä ja että niiden tekijät tulisi asettaa vastuuseen. Ääneen saa sanoa senkin, että sulkutiloista on ollut enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Saksassa toimittajien näkemys sen sijaan vaikuttaa ennalta muodostuneelta: koronatoimien vastaisia mielenosoituksia määritellään automaattisesti ”natsimarsseiksi” ja osallistujamäärät ilmoitetaan todellista pienempinä. Jos koronatoimien vastainen mielenosoitus kielletään, vaikka sen vastamielenosoitus sallitaan, tiedotusvälineissä hurrataan.
Olen pettynyt siihen, että tällainen on Saksassa mahdollista. Psykologian ammattilaisena tunnistan tiedotusvälineiden päivittäisessä toiminnassa propagandan ja aivopesun elementtejä. Poliitikot ja journalistit puhuvat taukoamatta siitä, että rokottamattomien olo tulisi tehdä ”tukalaksi”. Miksi? Siksikö, että rokotuksistaan itse päättävät kansalaiset tiedostavat demokratian suomat oikeutensa? Hyökkäykset hallituksen linjan kriitikoita vastaan ovat vailla eettistä ja tieteellistä pohjaa. Tukalaa pitäisi pikemminkin olla näillä demokratianvastaisilla hyökkääjillä.
Mauttomuuden huippu oli epäilemättä Spiegel-lehdessä 16.7.2020 julkaistu kolumni, jossa maskien käyttöä vastustavat ihmiset esitettiin potentiaalisina murhaajina. Ei siis ole yllättävää, että Saksan mediassa huomiotta jätetään jo menneisyydessä influenssan yhteydessä sekä nyttemmin COVID-19:n aikana tehdyt satunnaistetut tutkimukset, jotka kyseenalaistavat maskien käytön hyödyn. Nämä tutkimuksethan eivät sovi median valtavirran populistiseen konseptiin. Myös haitat jätetään käsittelemättä: maskien joukkokäyttö esitetään täysin vaarattomana.
Maskipakko on toimenpide eli interventio, jota Saksassa kutsutaan ”pandemian vastaiseksi suojakilveksi”. Interventiotutkijana kysynkin, miksi maskien käytöllä ei ole vaikutusta poliitikkojen niin ihannoimiin ilmaantuvuuslukuihin. Valtionjohto ei ole missään vaiheessa teettänyt maskimääräysten kustannus-hyötyanalyysiä, vaikka säännöllisen maskien käytön mahdollisista laajamittaisista vahingoista on selkeitä viitteitä.
Edellinen on vain yksi esimerkki Saksan korona-ajan torjutusta tieteellisestä diskurssista. Poliitikot ovat yksipuolisesti lukinneet näkemyksen, joka esitetään kansalaisille ”oikeana tieteenä”. Tiede on jatkuvassa liikkeessä, joten jonkin näkemyksen julistaminen ”oikeaksi tieteeksi” on tieteenfilosofisesti katsottuna väärin. Ei ole olemassa lääketieteellistä toimenpidettä, joka sopisi kaikille.
Toinen absurdiuden huippu on se, että Robert Koch -instituutti, Saksan terveysministeriön alaisuudessa toimiva kansanterveyden alan tutkimuslaitos, typisti koronan sairastaneiden ihmisten ”parantunut”-terveysstatuksen kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen mielivaltaisesti ja käytännössä yhdessä yössä. Todistus koronasta parantumisesta tulee voimaan vasta kuukauden pituisen odotusajan jälkeen, eli käytännössä statuksen voimassaolo lyheni viidestä kuukaudesta kahteen kuukauteen.[2]
Lisäksi voidaan mainita myös Itävallassa voimaan tullut, järjettömältä tuntuva rokotuspakko. Maaliskuun puolivälistä alkaen ihmisten tulisi antaa poliisin tarkastaa rokotusstatuksensa, ja voimassa olevan rokotustodistuksen puuttuessa kärsiä rangaistus. Tämä ei tuo mieleen vapaata demokratiaa vaan lähinnä poliisivaltion: pimeä keskiaika 2.0. Rokotuspakosta saatetaan olla luopumassa, mutta lausunnot ovat toistaiseksi olleet ristiriitaisia[3].
Tämä on ensimmäinen kerta, kun ilmaisen subjektiivisen näkemykseni helmikuun 2020 jälkeisistä tapahtumista, ja tuntuu melko kummalliselta, että teen sen suomalaiselle yleisölle. Mutta mikäpä ei olisi kummallista näinä aikoina? Kriittinen asenteeni koronatoimenpiteitä kohtaan muodostui luettuani epidemiologian professori John Ioannidisin artikkelin, jossa hän luonnehti pandemiapolitiikkaa ”evidenssifiaskoksi” – päätökset pohjautuvat riittämättömään tietoon. Sittemmin olen syventynyt aihepiiriin lukuisten tieteellisten artikkeleiden kautta, ja myös itse kirjoittanut aiheesta tieteellisiä journalistisia artikkeleita, omalla nimelläni.
Anonyymin kritiikin ajan pitäisi viimeistään nyt olla ohi. Se, että omalla nimellä kirjoittamiseen tämän päivän Saksassa liittyy nyt varjopuolia, ei kerro hyvää ajankohtaisesta tieteellisestä keskustelusta eikä yhteiskunnan tilasta. Miten muuten pitäisi suhtautua siihen, että erittäin arvostettu kollegani, professori ja tohtori Andreas Sönnichsen menetti yleislääketieteen professuurinsa Wienin lääketieteellisessä yliopistossa ilmaistuaan kriittisiä koronakantoja? Tuomitsen kollegani irtisanomisen jyrkästi, enkä muuttaisi sanaakaan siitä, mitä yhdessä Sönnichsenin kanssa vastikään ilmestyneeseen kriittiseen julkaisuun kirjoitimme.
Myös toinen kollegani, professori ja tohtori Christian Schubert Innsbruckin yliopistosta, rikkoi Innsbruckissa tammikuun 8. päivänä 2022 järjestetyssä mielenosoituksessa pitämässään puheessa useita tabuja ilmaistessaan selkeästi vastustavansa tieteelliseen näyttöön perustumattomia rajoitustoimenpiteitä. Ihailen hänen rohkeuttaan tuoda mielipiteensä julki niin suuren yleisön edessä.
Kummatkin mainitsemani kollegat ovat korostaneet, etteivät he olisi koskaan voineet kuvitella puhuvansa itävaltalaisen FPÖ:n kaltaisen oikeistokonservatiivipuolueen tilaisuudessa. Estradin vaihtumiseen lienee vaikuttanut se, että vihervasemmistolaiset, niin sanotut ”hyvien ihmisten” puolueet koettavat pakottaa ihmisiä ottamaan rokotukset rajoittamalla niistä kieltäytyjien vapauksia.
Olen itsekin aina sijoittanut itseni poliittisesti juuri vihervasemmistolaiseen kenttään; olin 1980-luvulla rauhanliikkeen jäsen ja mukana vastustamassa asevarustelua. Sain jo tuolloin kokea, millaista on, jos esittää ei-toivottuja kantoja. Kun 1980-luvun rauhanliikkeen näkemyksissä ja Neuvostoliiton politiikassa alkoi näkyä yhtäläisyyksiä, tekivät valtamediat päätelmän, että pasifistit toimisivat yhdessä Neuvostoliiton kanssa. Tähän liitettiin väite siitä, että yksilö on aina osa jotakin laajempaa kokonaisuutta. Eli että kaikki pasifistit olisivat Neuvostoliiton liittolaisia. Näen retoriikassa yhtäläisyyksiä korona-ajan journalismin kanssa.
Tammikuussa 2022 Berliinissä Bellevuen linnassa järjestettiin keskustelutilaisuus otsikolla ”Viha ja väkivalta pandemian aikana”. Tilaisuudessa Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier luonnehti hallituksen koronatoimia vastaan protestoivia ihmisiä ”valtionvihollisiksi”[4] ja dehumanisoivalla tavalla ”muiksi”:
”Maassamme on olemassa suuri järkevä enemmistö, ihmiset, jotka osoittavat ottavansa vastuuta toisistaan! Miljoonat, tätä emme saa unohtaa, noudattavat määräyksiä. Mutta – ja sen takia me olemme täällä tänään – lisäksi ovat olemassa ne muut”, Steinmeier sanoi.
Tämä pöyristyttävä halveksunta kohdistuu kansalaisiin, jotka demokraattisessa yhteiskunnassa vetoavat oikeuteensa vastustaa hallituksen kantoja, samalla kun hallitus omii itselleen oikeuden yhteen ainoaan, kaiken kattavaan totuuteen. Määräyksiä, jotka todistettavasti perustuvat yksipuoliseen tieteelliseen näkökulmaan, on demokratiassa voitava kyseenalaistaa.
Nykyinen liittokansleri Olaf Scholz väittää, ettei saksalaisessa yhteiskunnassa ole minkäänlaista koronapoliittista jakolinjaa. Hänen mukaansa hallituksen linjan kriitikot ovat vain äänekäs, radikaali vähemmistö. Kuitenkin joka maanantai sadattuhannet ihmiset protestoivat hallituksen koronatoimia vastaan.
Maassa vallitsee jatkuva epävarmuus. Hallituksen lyhytjänteisten päätösten takia kansalaiset eivät voi suunnitella tulevaisuuttaan. Epidemiologisesti kyseenalaisten sääntöjen noudattamatta jättävä kansalainen pelkää joutuvansa leimatuksi. On ilmeistä, että koronatoimenpiteiden perusta on poliittinen, ei epidemiologinen. Päättäjät ja media korostavat toimenpiteiden vaihtoehdottomuutta, vaikka pelkästään Saksan politiikan vertaaminen muihin maihin todistaa vaihtoehtojen mahdollisuudesta.
Isoäidilläni on ollut vaikutusta siihen, että nykyään ajattelen ja toimin valtavirrasta poikkeavalla tavalla.
Toisen maailmansodan aikaan hän asui pienessä kylässä, jonka lähellä sijaitsi metallinjalostusyritys. Yritys käytti työvoimanaan venäläisiä pakkotyöläisiä. Iltaisin nämä venäläiset onnistuivat pääsemään leiristä kylään, ja he olivat nälkäisiä. He seisoivat isoäitini talon edessä. He vain seisoivat, kerjäämättä. Kristilliset arvot omaksunut isoäitini ei ollut mikään kapinallinen. Mutta hänen mielestään ketään, edes sotavankeja, ei saisi näännyttää nälkään. Yhdessä vanhimman tyttärensä kanssa hän lähti viemään jokaiselle kinkkusiivun ja palan leipää. Venäläisten auttaminen oli tietenkin ankarasti kiellettyä, ja koska kylän pahimpana pidetty natsi asui näköetäisyyden päässä, isoäiti pani oman turvallisuutensa vaakalaudalle.
Isoäiti tarkkaili vankeja ojentaessaan heille ruokaa. Yhden miehen kädet olivat hennot ja sileät, hänellä oli pyöreät silmälasit. Tuo mies ei ole ruumiillisen työn tekijä, vaan muusikko tai taiteilija, ajatteli itsekin harmonia soittava nainen.
Kun sota päättyi, vapautetut pakkotyöläiset kulkivat kylän läpi ja tunkeutuivat asukkaiden koteihin ryöstelyaikeissa. Miesten saapuessa isoäitini talon kohdalle hän näki, kuinka silmälasipäinen mies pidätteli muita ja sanoi heille jotakin venäjäksi. Miehet jatkoivat matkaansa. Isoäitini talo oli ainoa, joka säilyi koskemattomana.
Tehtyä ei voi selittää tekemättömäksi, isoäiti sanoi minulle, kun 18-vuotiaana kuuntelin hänen kertomustaan. Hän toivoi, että jos Saksaa vielä joskus uhkaisivat pimeät ajat, myös minä tekisin voitavani.
Lokakuussa 2020 kävin usean vuoden jälkeen isoäitini haudalla ja pyysin häneltä neuvoa. En olisi aikaisemmin uskonut, että tulisin kohtaamaan Saksassa näin synkkiä aikoja. Hautausmaalta poistuttuani mieleni valtasi yhtäkkiä ajatus: ”Älä pelkää.”
Kiitos, isoäiti, että olet rinnallani.
En osaa sanoa, mihin tämä kaikki päättyy. Aion kirjoituksillani kuitenkin edelleen vaatia moniarvoista, näyttöön perustuvaa keskustelua ja tieteellisesti perusteettomien koronamääräysten poistamista. Aion myös vaatia paluuta perustuslain rajoituksettomaan noudattamiseen, ja yritän vastustaa sellaisia yksipuolisia lähestymistapoja, jotka eivät nojaudu tietoon ja tieteeseen. Mikäli vallanpitäjät vapaassa demokratiassa tekevät artikkelieni vuoksi elämästäni vaikeaa, kuten kollegoilleni on käynyt, tulen entistä vakuuttuneemmaksi siitä, ettei näyttöön perustuvalle argumentoinnille löydy päteviä vasta-argumentteja. Vallanpitäjät uhkailevat ja toteuttavat uhkauksiaan siksi, että heillä on siihen tänä päivänä tarve ja mahdollisuus.
Rakas isoäiti, sinulle minä voin sanoa, että tein sen, minkä kykenin.
Saksalainen luonnontieteiden tohtori Oliver Hirsch toimii talouspsykologian professorina soveltavien tieteiden korkeakoulussa, erikoisaloinaan perusteet ja menetelmät (tietojenkäsittely ja tilastointi, tutkimusmenetelmät, biopsykologia).
[1] Sebastian Ostritsch Twitterissä: ”Yliopistollani tuotiin lukulaitteet tapahtumatilojen oville. Niillä on tarkoitus testata opiskelijoiden 3G-status (rokotettu, parantunut tai testattu). Valvontavastuu on annettu dosenteille. Ulkopuolinen yritys tekee pistotarkastuksia. Tämä on dystooppinen painajaisuni.”
[2] Parantuneen status täyttää Saksan 3G- ja 2G-vaatimuksen (toim.huom).
[3] Itävallan rokotuspakko päätettiin laittaa toistaiseksi hyllylle (9.3.2022, toim.huom).
[4] Steinmeierin lausunto ei ollut hänelle itselleen eduksi. Valtionvihollinen-nimitystä on nimittäin natsiaikaan käytetty mm. homoseksuaaleista (ks. SS:n virallisen Das Schwarze Korps-lehden artikkeli vuodelta 1937) (toim.huom).