Tue riippumatonta kulttuurijournalismia! Särön numero Kuvittele itse! (nro 55–56), josta tämäkin teksti löytyy, on myynnissä verkkokaupassa 18 euron hintaan (sis. postikulut). Voit myös maksaa verkkolehden vapaaehtoisen lukumaksun (2,50 euroa).
Yhdysvaltalaisen Georgian yliopiston englannin kielen emeritusprofessori Coleman Barks povasi vuosituhannen alussa, että aika voisi olla kypsä suufimystikko Jalaladdin Rumin uudelle esiinmarssille. Ja jos sosiaalisesta mediasta voi jotain päätellä, Barks osui ennustuksessaan oikeaan, sillä ainakin omilla Facebook- ja Instagram-tileilläni Rumi-lainauksia tulee vastaan harva se päivä.
Lähes 800 vuotta elämänsä jälkeen Rumi siis elää yhä. Hänen runoistaan kootut teokset ovat bestsellereitä etenkin anglosaksisessa maailmassa ja tuovat kaoottisessa ajassamme lohtua monille.
Ehkä Rumin menestysreseptin salaisuus piilee siinä, että hän halusi levittää ympärillensä valoa. Hän pyrki elävöittämään ja auttamaan ihmisiä nousemaan uudelle tasolle, sanoi Barks.[1] Professorin mukaan Rumin sanoma sisältyy kaikkien uskontojen ydinoppeihin, mikä selittää osaltaan sitä, että tämän hautajaisissa oli mukana jokaisen uskontokunnan edustajia.
Jalaladdin Rumi syntyi vuonna 1207 historiallisen Suur-Persian alueella Balkhin kaupungissa, joka sijaitsee nykyisen Afganistanin pohjoisosassa. Hänen on kerrottu tanssiessaan sanelleen runojaan kirjureille, jotka kirjasivat niitä persiaksi, turkiksi, arabiaksi ja kreikaksi. Jälkikäteen Rumi muokkasi tekstejä.
Rumi polveutui pitkästä linjasta lainoppineita, teologeja ja mystikoita. Hänen isänsä oli niin ikään teologi, ja tämän kuoltua Rumi otti hoitaakseen heimon vanhimman eli šeikin tehtävät. Hän johti avoimesta linjasta tunnettua islamististen uskonoppineiden yhteisöä Turkin Konyassa ja sai jo varhain mainetta hurskaana oppineena.
Runsaat kolme ensimmäistä vuosikymmentään Rumi eli enemmän tai vähemmän puhdasoppista elämää, mutta kaikki muuttui vuonna 1244. Tuolloin hän kohtasi elämänsä merkityksellisimmän henkilön, vaeltelevan mystikon Shams-i Tabrizin. Miesten tapaaminen oli molempien elämässä käännekohta. Shams oli etsinyt toverikseen hengellistä vertaistaan ja löysi sellaisen Rumista.
Näin Shams kuvasi kohtaamisen merkitystä elämäkerrassaan: ”Olin vettä, joka kupli itseksensä, pyöri ja alkoi löyhkätä. Sitten Mawlanan [Rumin] olemus törmäsi minuun ja vesi alkoi juosta. Hän on muodoiltaan kaunis ja puhuu kauniita sanoja, mutta siihen ei pidä tyytyä. Niiden takana on jotain, mitä hänestä tulee etsiä”.[2]
Myös Rumille kohtaaminen oli uudelleensyntyminen. Professori Coleman Barksin välittämän version mukaan Rumi kadotti hetkeksi tajuntansa, kun miehet ensi kertaa tapasivat. Tämä johtui siitä, että Shams esitti Rumille profeetta Muhammedin ja molempien tunteman suufimystikon Bastamin välisiä eroja koskeneen kysymyksen, joka iskostui mestarin tajuntaan niin voimallisesti, että tämä pyörtyi.
Kun Rumi tuli tolkkuihinsa, miehet vetäytyivät kahden kesken kolmeksi ja puoleksi vuodeksi mystisiin keskusteluihin – sobbeteihin. Sen jälkeen Shams katosi. Hänen katoamisensa syistä ei ole tutkijoiden piirissä päästy yksimielisyyteen. Barks esimerkiksi uskoo teoriaan, jonka mukaan Rumin mustasukkaiset seuraajat murhasivat Shamsin, kun taas toisten mielestä tämä jatkoi vaelluksiaan omasta vapaasta tahdostaan.
Siitä sen sijaan vallitsee konsensus, että Rumin myöhemmät runot kumpusivat hänen ja Shamsin välisestä suhteesta. Rumi kaipasi Shamsia palavasti ja tuli heidän yhteisten vuosiensa ansiosta pysyvästi muuttuneeksi. Shamsin seurassa entisestä kirjan- ja lainoppineesta sukeutui täysiverinen mystikko ja tämän poismenon jälkeen myös runoilija.[3]
Rumin ja Shamsin välisen suhteen tarkasta luonteesta kiistellään yhä – myös Suomessa. Esimerkiksi Rumin runoja suomentanut islamintutkija, professori Jaakko Hämeen-Anttila totesi Rumi-kirjassaan Rakkaus on musta leijona, että suhde ei voinut olla ruumiillinen, vaan sen täytyi olla ainoastaan henkinen. Hämeen-Anttila perusteli näkemystään sillä, että Shams oli Rumin kohdatessaan jo kuusissakymmenissä.[4] (Rumi puolestaan lähenteli neljääkymmentä). Sen sijaan Hämeen-Anttilan kirjaa arvioinut kriitikko Pekka Toikka oudoksui tulkintaa. Hän ei ollut lainkaan vakuuttunut Hämeen-Anttilan ja muiden islam-tutkijoiden näkemyksestä, jonka mukaan suhde ei olisi voinut sisältää myös aistillista puolta.[5]
Toikan kanssa samoilla linjoilla on ollut muun muassa amerikkalaiskirjailija Kittredge Cherry. Hän huomautti, ettei asiassa ole vedenpitäviä todisteita suuntaan eikä toiseen.[6] Ja yhtä lailla huomionarvoinen lienee se näkökulma, että vaikka Rumin runoissa voi nähdä selvää homoeroottisuutta, niiden lukeminen sateenkaariprisman läpi saattaa pitää sisällään jälkijättöistä projisointia. Ehkä Rumin luokitteleminen nykyisten seksuaalisuuskategorioiden mukaan typistää käsitystämme hänestä ja hänen sanomastaan.[7]
Professori Coleman Barks jätti osaltaan miesten välisen suhteen luonteen avoimeksi. Hän tyytyi toteamaan, että Rumin ja Shamsin suhde on yksi maailmankirjallisuuden suurista mysteereistä. Mutta olipa se mitä hyvänsä, on selvää, että Rumin kolmetuhatta runoa sisältävä teos Divani Shamsi Tabriz syntyi kahden toisiaan syvästi arvostaneen ja rakastaneen miehen unio mysticasta, josta Rumi koko sen jälkeisen elämänsä ajan ammensi.
”Sen, mitä sain Shamsilta, sitä annan teille”, hän totesi itse.[8]
Kirjasta osia kääntänyt Barks sanoi, että jos jossain voimme nähdä häilyväisen Shamsin hahmon, niin juuri tässä teoksessa. Barksin mukaan Shams oli luonteeltaan niin villi ja omalaatuinen, ettei tämä olisi voinut soveltua edes vapaamielisyydestään tunnettuun Rumin yhteisöön. Siksi heidän täytyi tehdä kahdenkeskinen irtiottonsa, jonka hintana saattoi olla Shamsin henki ja palkintona Rumin runous.
Barks käänsi Divani Shamsista kahdeksan vuoden aikana noin kuudenneksen ja sanoi oppineensa työnsä aikana, ettei Rumin runoja voi selittää. Niihin pitää astua sisään ja asettua asumaan, Barks sanoi.
Elämänsä loppupuolella Rumi laati suufilaisuuden merkkiteoksen Masnavin, jota on pidetty Koraanin jälkeen merkittävimpänä islamilaisuuteen kuuluvana kirjana. Wikipedian mukaan kirja on käytännönläheinen ja selväjärkinen, kun taas Divani Shamsi on mystiikkaan taipuvainen korkeaveisu rakkaudelle ja siitä humaltumiselle.
Rumi kuoli vuonna 1273, mitä ennen hän tuli vakuuttuneeksi, että Shams oli muuttunut osaksi häntä. Hän katsoi Shamsin kanavoivan runojaan hänen kauttansa ja merkitsi tämän usein niiden tekijäksi.
Eräässä haastattelussa professori Hämeen-Anttila vertasi Rumin tarjoilemaa hengellisyyttä valkean paperiarkin värjäämiseen: ”Jos värittää ympäriltä kaiken muun ja jättää keskelle tyhjän tilan, keskus nouseekin selvästi näkyviin, vaikka siihen ei ole lainkaan kajottu. Mitä valkea kuvaa? Vaikea sanoa, koska siinä ei ole mitään ja silti se erottuu kirkkaasti.[9]
Hämeen-Anttilan vertaus tuntuu osuvalta kuvaukselta Rumin maailmaan, jossa liikutaan uskon ja kieltojen tuolla puolen, ei tunnisteta rajoja oikean ja väärän välillä, ei opita kirjoista, pidetään kämmenellä sataa aurinkoa ja saadaan tieto suoraan Jumalalta. Rumin hautapaateen on kirjoitettu: Älkää etsikö häntä täältä, vaan kaikkien häntä rakastavien sydämistä.
Rumin runot ovat olleet merkityksellisiä myös itselleni. Silloin tällöin olen uppoutunut niihin kääntämällä niistä muutamia. Ohessa yksi suomennoksistani, Muukalainen itselleni, joka on peräisin Nevit Erginin ja Will Johnsonin kirjasta The Forbidden Rumi. Tekijät kokosivat siihen Turkin viranomaisten aikoinaan kieltämiä Rumin runoja. Syystä tai toisesta kyseiset säkeet olivat näiden islamin portinvartijoiden mielestä liian arveluttavia, minkä vuoksi ne jäivät pois Turkin hallituksen tuella muutoin kootusta laitoksesta.[10] Kukin voi pohtia viranomaisten motiiveja tykönään.
Runossa voi nähdä yhtymäkohtia vaikkapa Leonard Cohenin säkeisiin. Cohen, omanlaisensa mystikko hänkin, lauloi usein niin ikään rakkauden kaikkivoipaisuudesta ja vieraantuneisuuden tuntemuksista. Rumi vaikuttaa toteavan runossa, että ihmisen todellinen minuus löytyy vasta, kun hän oppii rakastamaan ja sen ansiosta muuttuu niin perustavanlaatuisesti, että kokee tulleensa muukalaiseksi itselleen.
Rumin runot ovat näennäisten paradoksien maailma, johon uskaltautuvan on antauduttava ajattomuuden arvoitukselle. Professori Barksin mukaan Rumin runoihin eivät päde painovoiman lait, ja niistä puuttuu tyystin ego. Ne ovat kutsuja arvoituksellisiin leikkeihin, joille ei ole järjellistä selitystä, Barks sanoi.
Persiaa ja turkkia osaamattomana olen hyödyntänyt käännöksessä englanninkielistä versiota, ja luonnollisesti jotain tällaisessa käännöksessä joutuu kadoksiin. Toivottavasti kuitenkin myös jotain olennaisesta on säilynyt. (Ja kuten Hämeen-Anttila on huomauttanut, myös Barks ja monet muut Rumi-kääntäjät ovat joutuneet tukeutumaan apukäännöksiin).[11]
Ehkä viimeinen sana on syytä antaa Rumin inspiraation lähteelle, Shamsille. Hänen merkitystään Rumille kun on mahdotonta aliarvioida. Professori Hämeen-Anttilan mukaan Shamsin kaipauksesta syntyneet runot muodostivat myöhemmän persialaisen lyriikan selkärangan, jonka vaikutuksilta eivät ole voineet välttyä edes modernistit.[12]
Ja näin Shams sanoi Rumille sekä Rumista: ”Olen huomattavasti onnellisempi kanssasi kuin paikassa, jossa olisin saanut omaisuutta ja aseman. Jos joku antaisi minulle omaisuutta ja aseman, mutta ei ymmärtäisi sanojani, mitä mukavaa siinä olisi? Mawlanan [Rumin] sanoissa ei ole lainkaan tekopyhyyttä, seremoniallisuutta eikä tulkintaa. Jokaisena päivänä opin hänen tilastaan ja teoistaan jotain, jota ei ollut olemassa eilen”.[13]
Viittaukset:
- [1] Käyttämäni Coleman Barksin teokset ovat: Rumi: The Big Red Book, HarperOne, New York 2010; Rumi: The Book Of Love, HarperCollins, New York 2003 ja Rumi: Soul Fury, HarperOne, New York 2014.
- [2] Olen suomentanut sitaatin yhdysvaltalaisen New Yorkin osavaltion yliopiston uskontotieteiden professorin William C. Chittick kirjasta Me & Rumi – The Autobiography of Shams-i Tabrizi, Fons Vitae, Louisville 2004, s. 187. Teos pohjautuu iranilaisen tutkijan kokoamiin käsikirjoituksiin, joita Rumin ja Shamsin keskusteluja seuranneet kirjurit aikoinaan kirjasivat. Käsikirjoitukset päätyivät eri puolilla Turkkia sijainneisiin kirjastoihin ja kyseinen tutkija (jonka nimeä ei teoksessa mainita) julkaisi niistä osan 1900-luvun lopulla teoksessaan Maqalat-i Shams-i Tabrizi, jossa Shams tuli ensimmäistä kertaa näkyviin ilman Rumin tuomaa suodatinta. Chittick käänsi näistä käsikirjoituksista osan englanninkieliselle yleisölle.
- [3] Rumin runoja suomentanut islamintutkija, professori Jaakko Hämeen-Anttila on sanonut, että Shamsin saapumisesta alkaen Rumia on voitu pitää islamilaisen maailman yhtenä tärkeimmistä mystikoista. Hämeen-Anttila, Jaakko, Rakkaus on musta leijona, Basam Books, Helsinki 2022, s. 249.
- [4] Hämeen-Anttila, s. 263. Voitaneen pohtia, mahtoiko Hämeen-Anttilan kategoriseen tulkintaan vaikuttaa osaltaan se, että hän sai kirjaansa varten tarvitsemansa alkuperäismateriaalit Iranin Islamilaisen Tasavallan edustajilta (Hämeen-Anttila, s. 265). Iran noudattaa šaria-lakia, minkä nojalla homoseksuaalisuudesta voidaan tuomita kuolemaan. Maan johto tuskin olisi halunnut nähdä maailmankuulun persialaisen runoilijan seksuaalista suuntausta kyseenalaistettavan.
- [5] Toikan arvio kirjasta löytyy Kiiltomadosta (19.6.2002): kiiltomato.net/critic/mawlana-jalaladdin-rumi-rakkaus-on-musta-leijona
- [6] qspirit.net/rumi-same-sex-love Kiistassa on samankaltaisia piirteitä kuin yhdysvaltalaisrunoilija Walt Whitmanin seksuaalisuutta koskevassa keskustelussa. Whitman kirjoitti myös miesten välisestä rakkaudesta, mikä aiheutti polemiikkia kansallisrunoilijan seksuaalisesta identiteetistä. Aiheesta on kirjoittanut muun muassa Betsy Erkkila kirjassaan Walt Whitman’s Songs of Male Intimacy and Love, University of Iowa Press, Iowa City 2011. Yhtymäkohdat Whitmanin ja Rumin välillä huomasi myös professori Coleman Barks, joka totesi Rumin ja Whitmanin puhuvan usein samankaltaisella äänellä. Barks, Rumi: The Big Red Book, s. 10
- [7] Tätä näkökantaa on edustanut muun muassa Ramesh Bjonnes kirjoituksessaan Rumi and Shams as Gay Lovers, thewildreed.blogspot.com/2013/08/ramesh-bjonnes-on-rumi-and-shams-as-gay.html
- [8] Barks, Rumi: The Big Red Book, s. 193
- [9] www.terve.fi/artikkelit/jaakko-hameen-anttila-jumala-on-mysteeri
- [10] Johnsonin ja Erginin kirjan runoissa Rumi muun muassa julistaa olevansa oman aikansa profeetta Muhammed, eikä mikään eilisen teeren poika. Lisäksi hän sanoo olevansa tuhannen päissään riehuva Mooses, hullu mielipuoli, jonka paikatun kaavun alla mylläsi Jumala itse, kieltäytyvänsä ottamasta vastaan kenenkään neuvoja ja että Muhammed suutelisi hänen silmiänsä, jos näkisi hänen kalpeat kasvonsa.
- [11] Hämeen-Anttila, s. 264
- [12] Hämeen-Anttila, s. 249
- [13] Chittick, Me & Rumi – The Autobiography of Shams-i Tabrizi, s. 223
Piditkö artikkelista? Maksa halutessasi vapaaehtoinen lukumaksu (2,50) täällä.