Jouko Sirola: I Elintasokilpailu on muuttunut yhä epätoivoisemmaksi. Samalla tätä meidän määrättömän hyvien, dynaamisten ihmisten yhteiskuntaamme ollaan yhä selvemmin ja voimakkaammin jakamassa kahtia. Toisaalta ovat kyvykkäät kokoomuslaiset, siloposkiset, hyvin toimeen tulevia lapsiaankin ahkerasti kilpailuttavat, kuolemaan asti salonkikelpoiset. Toisaalta taas liberaalit vihreät, jotka ajavat kaupunkilaisparemmiston ja muiden fiksujen ihmisten oikeuksia, kävelykatuja, baarien aukioloaikoja ja jokaisen linnun […]
Koskinen R: Satakunta ikäluokkani miestä seisoi rivissä puolapuiden edessä. Kävelimme yksitellen pitkän pöydän eteen. Lääkärin jälkeen kulmakarvansa valkoiseksi värjännyt ylikersantti kysyi harrastuksiani. Vastasin kirjoittaminen. Neljä väkästä takin kauluksessa värähtivät, kun kysyjä tokaisi: ”Kirjoittaminen. Mitä helvettiä? Pelleilettekö?” Illalla kaivoin omaa osuuttani ojasta, johon seuraavalla viikolla laskettiin tietoliikennekaapeli rannikkotykkien räiskyessä kunniaa. Suomessa ei vielä katkota sormia tai […]
Eija Mäkinen: Tänään pukeudun punanuttuun ja tonttulakkiin ja käytän niiden varjolla härskisti hyväkseni Särön blogia nostaakseni esiin blogiystäväni SusuPetalin. Kuten kaikki tiedämme, suurten kustantamoiden markkinointikoneiston ja megamainosten tykityksessä on vaikeaa saada valokeilaan omakustanteita, olivatpa ne miten persoonallisia tai koskettavia tahansa. Siksi vetoan teihin, Särön ystävät ja avustajat: sukeltakaa SusuPetalin sivustolle ja tutustukaa massiiviseen mainospläjäykseen. Ette […]
Särötiedote: Vastaanotamme edelleen kaikenlaisia juttuja Särön Suomi-numeroon, aina 15.12. asti. Tutustu aineiston lähetysohjeisiin täällä. Yhteystiedot löytyvät täältä. Siis kaikki kiinnostaa: artikkelit, esseet, pikkujutut, runot, proosa (novellit ja lyhytproosa), kuvitus, sarjakuvat ja senssi-ilmoitukset. Kyllä – seuraavaan Säröön tulee senssipalsta!
Veera Antsalo: Yksi mieleenpainuvimpia lukukokemuksiani on Amélie Nothombin Vaitelias naapuri (Les Catilinaires, 1995) Tässä Nothombin viidennessä romaanissa ja ensimmäisessä suomennetussa teoksessa eläköitynyt opettaja muuttaa vaimonsa kanssa maaseudulle viettämään rauhallisia eläkepäiviä. Idylliseen maalaiseloon hiipii kuitenkin painajaismainen sävy kun pariskunnan epämiellyttävä ja juro naapuri Palamède Bernardin tuppautuu kylään joka päivä neljästä kuuteen, istuutuu aina samaan tuoliin ja […]
Matti Itkonen: Vuonna 1936 ilmestyi Arne Sörensenin mielenkiintoinen teos Nykyajan ihminen. Se suomennettiin 1937. Jo tuolloin, yli 70 vuotta sitten, Sörensen kuvasi tekniikan paulomaa ihmistä jotenkin tulevaa enteillen. Kohti tekotodellisuutta ojentautuva ihmisyys vaikuttaakin saavan jokseenkin ajattoman luonnehdinnan: Mutta me, jotka nykyään elämme, voimme puhtaasti tilastollisestikin todeta, ettei ihminen ollut ylivoimaisesti ratsionalistinen luomus. Hän tahtoi […]
Tuukka Hämäläinen: Juna Turkuun. Luen Paul Austeria ja loppumatkasta kuuntelen Rushin Presto-albumin (1989). Aurinko pilkahtaa marraskuisen pilvimassan lomasta juuri levyn päättyessä. Turkuun tullessa hämärtää jo, radan vierellä on lunta. Café Artissa hyvät kahvit, mutta sehän onkin paahtimo. Tilaa ja fiilinkiä olisi, miksei sielläkin järjestettäisi runotilaisuuksia. Saavun pääkallopaikalle puolitoista tuntia liian aikaisin. Tilaisuuden piti olla Brysselin […]
Särön laajentunut toimitus avustajakuntineen on kahmimassa maailmaan ensi vuoden alussa tuplasuurta uutta Säröä. Samalla numerointijärjestelmä uudistuu juoksevaksi: tekeillä on Särö 17-18. Aineistoa Suomi-teeman ympäriltä on jo runsaasti, mutta lisää mahtuu mukaan. DL 15.12.2010. Eikä teemaan tarvitse väkisin tarttua.
Särötiedote: Berliinin residenssissä on vapaana yksi huone (yhdelle asukkaalle) 30.11.-7.12.2010. Residenssin käyttö edellyttää Särö ry:n jäsenyyttä ja näyttöä kirjallisesti tai taiteellisesti määrätietoisesta työskentelystä tai alaan liittyvästä opiskelusta. Residenssiin hakija voi nyt poikkeuksellisesti saada Särön jäsenyyden välittömästi. Residenssin nettisivut täällä. Tiedustelut: Mark Mallonilta p. 041 535 6065 tai mark.mallon(at)gmail.com.
Särötiedote: Keskiviikkona 17.11. klo 18-19:30 Kirjailijatalo Villa Kivessä ovat esiintymässä kirjailijat Tiina Raevaara ja Jyrki Vainonen. Haastattelijana Jouko Sirola. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Kivi-talo Säätiön kanssa. Vapaa pääsy. Villa Kivi, Linnunlauluntie 7, 00530 Helsinki.