Hyvä lukija, tämän numeron aiheita ovat parapsykologia, okkultismi, uskonnollinen toiseus, taikausko ja shamanismi – ja mustaa magiaakin tutkaillaan varovaisesti. Tarkkailtavina ovat myös taiteen, filosofian, esoterian ja uskonnon rajoilla eläneet hahmot, kuten Johann Wolfgang von Goethe ja Jakob Böhme.
Aineisto on ammennettu ennen kaikkea suuresta tuntemattomasta, jonka kartoittaminen on tieteilijöiden ja salatieteilijöiden missiota. Osapuolet kulkevat rinnakkaista tietä välillä silmäillen toisiaan.
Hyvä lukija! Kenen puoleen turvaudut, jos yhtäkkiä näet unen, joka kertoo ystävääsi kohtaavasta vaarasta, mutta et osaa muotoilla unta sanoiksi, jotka antaisivat sille uskottavuutta? Mitä sinun pitäisi sanoa mikrobiologille, matemaatikolle tai fyysikolle, jonka mielestä tiede on jo selvittänyt 99 prosenttia olemassa olevien asioiden syistä ja seurauksista? Kenen puoleen turvaudut, kun olet vakuuttunut siitä, että etäinen sukulaisesi koettaa tappaa sinut voodoon tapaisilla keinoilla? Kenen kanssa lähdet ratkomaan näkyjä, jotka koit psykoosissa, ja jotka vuorenvarmasti sisältävät ratkaisun ulkopoliittisiin ongelmiin?
Koetko, että tämä maailma ei ole paras mahdollinen, uskoen samalla, että se on ainoa mahdollinen? Jos eläydyt eläimen tapaan kokea asioita, ratkeavatko ihmissuhdeongelmasi? Jos minuutesi yhdistyy sinuuteen, oletko kaksi ihmistä, vai oletko tavoittanut ulottuvuuden, joka on enemmän kuin kaksi ihmistä – vai oletko mielipuoli? Onko olemassa jokin viime käden taho, joka tietää, parantaako rukous?
Vastatessasi itse tai saadessasi vastauksen muualta, se ammentuu sala- tai muusta tieteestä, uskonnosta, elämänkokemuksesta ja lisäksi näiden seoksesta. Uskon, että vastaus näihin kysymyksiin löytyy ennen kaikkea taiteellisten tekojen, hulluuden ja hallinnan määrätietoisesta yhteistoiminnasta.
Ja uskokoon ken haluaa, että suurin harppaus ihmisyyden kehityksessä on tuloillaan: lankeaminen puolivillin eläimen sieluun, kommunikoiden puolin ja toisin.
Tutkimus tuntemattoman kartoittamiseksi etenee poukkoilevaa tahtia, ja tietääkseni tieteen hyvä kumppani, ellei jopa paras liittolainen, on se, mikä on ultraskeptikon mielestä helposti luokiteltavissa huuhaaksi. Luultavasti hän heittää shamanismin, aurannäkijät, vetten päällä kävelyn, homeopatian, antroposofian ja enkeliparantajan samaan kattilaan. Enkeliparantaja on helppo, mutta aiheeton pilkan kohde niin kauan kuin hän ei aiheuta harmia parannettavilleen. Tieteellisen ajattelun kovaa ydintä ympäröi vastaanottavaisuuden aura, ei pilkka.
Sitä paitsi: ei ole ihmistä, joka ei olisi taikauskoinen, ja erityisen taikauskoinen on hän, joka taikauskonsa kieltää.
Tieteellisen ajattelun lisääminen ei toki haittaisi puunhalaajaa, päin vastoin. Se motivoisi häntä halaamaan puita entistä lempeämmin ja varmemmin.
Hulluudesta ja kokeilumielestä ei ole hyötyä ilman hallintaa; laskelmoinnista ja päättelystä ei ole hyötyä ilman lapsellista kokeilumieltä.
Osapuolet! Kuunnelkaa, mitä toisillanne on sanottavaa.
Psykiatri C. G. Jungin mukaan psykoosiin ei pitäisi suhtautua pelkästään parannettavana asiana, vaan sen sisältöä on eriteltävä tutkimusmielessä, mytologisin valotuksin.
Kuuntelemiseen liittyy minulle eräs merkittävä seikka, johon palaan kohta.
Valokuvaaja Valentina Murabito sanoo haastattelussaan, että hän solmii työverkostonsa pelkästään kasvokkaisissa, sattumanvaraisissakin tapaamisissa, ei tietoverkon avulla. Särön periaate on sama: lehden tekijöitä ja yhteistyökumppaneita ei etsitä Googlella. Särö-yhdistyksen ylläpitämä Oder-residenssi toimii Särön tekijöiden ja taiteentekijöiden (vuoden 2020 keväästä alkaen myös Tieteentekijöiden liiton jäsenten) mainiona kohtaamispaikkana.
Syksyllä 2018 residenssissä vierailivat kirjallisuustutkija Päivi Mehtonen ja tietokirjailija-taiteilija Jyrki Siukonen. Niihin aikoihin valmistelin vaimoni, Särön toimitussihteeri Venla Saalon kanssa muuttoa Görlitziin, mutta emme olleet vielä löytäneet sieltä asuntoa. Görlitz oli kirjailija-filosofi Jakob Böhmen kotikaupunki. Mehtonen on Böhme-tutkija; minulle Böhme oli jokseenkin tuntematon hahmo ennestään. Siukonen, Mehtosen puoliso, löysi eräällä käynnillään Görlitzissä vapaan asunnon, johon Venla ja minä muutimme. Asunto sijaitsee sen hautausmaan vieressä, johon Böhme on haudattu vuonna 1624.
Asuinkadullamme, joka on vanhaa pyhiinvaellusreittiä, sijaitsee kahvila nimeltään Jeesus Leipomo.
Eräänä syysaamuna 2019 olin siellä kirjoittamassa runoa. Kirjoittaessani kuuloaistini on paitsi valpas myös monimutkainen. Leipomon kylmäkoneesta tai sen takaa kuului naksahdus tai kopsahdus. Koin, että ääni sisälsi nykyhetkensä lisäksi myös jotain kaukaista: joku ilmaisi itsensä ikään kuin sivuäänenä vuosisatojen takaa. Se oli kuin ajan onteloon puettu miehen korskahdus.
Oivalsin, tai hahmotin, että tuo fysikaalisesti syntynyt naksahdus tai kopsahdus toimi alustana, eräänlaisena matriisina, aikojen takaiselle toiselle äänelle, joka kumpusi jostain elävästä, ja joka sisälsi minulle tarkoitetun viestin. Juuri tämän viestin, jonka nyt kirjoitan.
Maailmat on rakennettu sisäkkäin, eikä niiden välistä yhteyttä aina kuule tai näe, mutta joskus kuitenkin.
Matriisista puhutaan tässä Särössä myös jäljempänä Böhme-artikkelin yhteydessä.
Valentina Murabito mainitsi haastattelunsa aikana lokakuussa 2019 muutaman kerran ystävänsä, berliiniläisen kirjailijan Thomas Knoefelin, joka oli vastikään julkaissut okkultismia käsittelevän teoksen, jonka parissa hän oli työskennellyt kymmenen vuotta. Knoefel oli ollut aiemmin tunnettu henkimaailmassa tekemistään äänityksistä. Kirjaansa varten hän oli perehtynyt voodoohun ja harjoittanutkin voodoon kaltaisia rituaaleja.
Murabiton aikomus oli tutustuttaa minut Knoefeliin, mutta marraskuussa syvää masennusta sairastanut Knoefel teki itsemurhan.
Olen täysin omien arvailujeni varassa kysymyksessä, johtivatko okkultismitutkimukset masennukseen, vai koettiko kirjailija päästä selvyyteen masennuksestaan tutkimalla rajantakaisia ilmiöitä – vai ovatko nämä kaksi asiaa toisistaan riippumattomia.
Knoefelin hautajaista palattuaan Murabito kertoi minulle, että hautajaisissa oli yksi hyvä puoli: vainajan ystävä- ja toveripiiri sai jälleen nähdä toisensa, ja ensimmäistä kertaa siten, ettei kenelläkään ollut kiire pois. Kaikilla oli aikaa. Hautajaiset johtivat elävien iloon.
Olkoon tämä aasinsiltana seuraavaan Säröön.
Ennen kesää ilmestyvässä Särössä selvitellään masennuksen – ja muiden mielen tilojen – sekä kirjoittamisen yhteyttä.