El Buenon paluu

”Idea, joka syntyy kuin tyhjyydestä kuiskaten, on hyvä, koska se ei synny henkilökohtaisesta vallanhalusta.” Pääkirjoitus on julkaistu Särön numerossa Hyvännäkijä (nro 42) joulukuussa 2020.

*

[dropcap]U[/dropcap]topia-aihe on ollut vaikuttimena Särön taustalla jo useamman vuoden ajan. Meidän on syytä kyetä näkemään nykyisyydessä ja tulevaisuudessa sijaitsevia, turvallisuudentunnetta antavia visioita. Visiot voivat olla olemukseltaan eteerisiä, teoreettisia tai konkreettisia, kuten vaikkapa kaupunkeja – tai nuotion ympärille kokoontuvia ihmisiä. Haaveilemisen sekä ennaltanäkemisen ja -tietämisen taito olisi uskallettava repiä internetistä takaisin todellisuuteen.

Tulevaisuuden kaupungin sanaton visualisointi vie yhteiskuntaa eteenpäin, kuten myös tyhjän talon kuvitteleminen kauas metsän reunaan.

Selatessani tätä Säröä ennen sen menoa painoon vahvistui käsitykseni siitä, että on olemassa pääpiirteittäin kahdenlaisia taideteosten ja muiden luomusten syntymätapoja.

Ensimmäinen tapa on seuraava: on idea, joka muovaa teoksen sellaiseksi, että teos on lopulta paitsi itsensä myös ideoijansa sanoma.

Toisella tavalla luotu teos syntyy ilman ideaa. Katsoja tai lukija menee sen sisälle ja häviää, koska hänen ideansa omasta itsestään muuttuu hieman. Ehkä valoisammaksi tai terävämmäksi, mutta kaiketi joksikin, mitä ei voi eikä tarvitse ymmärtää.

Entä utopia? Hahmottuuko utopia ja sen yhteisöllinen ominaisuus päättelyn seurauksena vai näynomaisesti?

[dropcap]L[/dropcap]okakuussa istuin Virossa bussissa matkalla kotiin Saksaan, ja torkahdin hetkeksi. Havahduin kuvitelmaan, että olin huoneessa, jonka ikkuna oli auki, ja ystäväni, Oriveden Opiston kirjoittajakoulutuksen vetäjä Reijo Virtanen, ilmestyi lähelleni ja kuiskasi jotain. Seuraavana päivänä hän kuoli Tampereella pitkäaikaisen sairauden päätteeksi. Unohdin sanat, jotka hän sanoi, mutta tunnelma jäi. Läsnäolo, huone jossain toisaalla. Hyvä tunne.

Ilman Oriveden Opistoa ei olisi minua kirjoittamassa tätä, koska Opisto avasi aikoinaan tieni kirjoittamiseen, ja ilman Reijo Virtasta tuskin olisi Säröä. Kirjojen ja kirjoittamisen lisäksi organisaatiot, eli yhteiseen tuleen puhaltavat ihmiset, olivat hänen sydäntään lähellä. Reijon ulkomaiset kirjoittajakoulutuskollegat kutsuivat häntä El Buenoksi.

[dropcap]H[/dropcap]yvännäkijä havaitsee tunnelman, joka toteutuu tulevaisuudessa tietyssä rajatussa tilassa, pihapiirissä, rakennuksessa, huoneessa, lammen ääressä. Tietyt teot, sanat, tietynlainen keskittyminen toimii tunnelman henkiinherättäjänä – silloin tulevaisuudessa.

Ne sanat kirjoitetaan nyt.

Hyvännäkijä ei katso taakseen löytääkseen selitystä olemassaololleen – ja siten muuttuen patsaaksi – vaan hän astuu ideaan. Idea, joka syntyy kuin tyhjyydestä kuiskaten, on hyvä, koska se ei synny henkilökohtaisesta vallanhalusta.

Oriveden opistorakennuksen miltei tyhjät tilat huhuilevat kirjoittajakoulutuksen järjestäjien perään. Kansainvälisen kirjoittajakoulutuksen verkoston Suomen osasto kaipaa intohimoista jatkajaa Reijon tilalle. Kirjoittajakoulutusta on Suomessa tänä päivänä kiitettävästi tarjolla, mutta erikoistuminen kansainvälisyyteen voisi olla avain Oriveden uudelle elämälle.

Nähdään nuotiolla.