Tue riippumatonta kulttuurijournalismia maksamalla verkkolehden vapaaehtoinen lukumaksu (2,50 euroa).
Yli 60 prosenttia suomalaisista kannattaa Euroopan yhteistä puolustusta ja puolustusteollisuuden vahvistamista, selviää Sitran ja EVAn toteuttamasta kyselytutkimuksesta.
Mietin, kumpuavatko vastaukset yksilöiden kriittisestä pohdinnasta vai siitä, että nykyinen keskusteluilmapiiri (vai pitäisikö sanoa: konsensusilmapiiri) saa sotilaallisen vallan priorisoimisen näyttämään tolkun ihmisen valinnalta?
Mielipiteet muodostuvat sosiaalisessa ympäristössä. Kyselyt eivät heijasta pelkästään ihmisten yksilöllistä näkemystä, vaan myös sitä, millaisia mielipiteitä pidetään kulloinkin hyväksyttävinä ja ”oikeina”.
Viime kuukausien Eurooppaa ja sen puolustusta koskevissa puheenvuoroissa on vedottu välttämättömyyteen, järkevyyteen ja loogisuuteen.
Saksalaiset yhteiskuntateoreetikot Max Horkheimer ja Theodor Adorno kirjoittivat jo vuonna 1944 ilmestyneessä teoksessaan Valistuksen dialektiikka, että valistuksen projekti on epäonnistunut. Järjen piti vapauttaa ihminen, mutta lopulta siitä tuli väline tehokkuuden, hallinnan ja yhdenmukaisuuden tuottamisessa.
Heidän mukaansa järki ei itsessään sisällä moraalia. Se on arvovapaa työkalu, joka voidaan valjastaa yhtä hyvin niin rauhan kuin sodankin palvelukseen. Olennaista ei ole se, onko jokin järkevää, vaan se, mitä järjellä perustellaan.
Eurooppalainen liberaali järjestys rakentui oletukselle, että yhteistyö on rationaalista. Kauppa on järkevämpää kuin sota. Demokratia ja oikeusvaltioperiaate leviävät vähitellen kaikkialle, koska ne ovat vakaita järjestelmiä.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, Donald Trumpin paluu Yhdysvaltain politiikan keskiöön ja autoritaaristen liikkeiden vahvistuminen Euroopassa ovat ravistelleet käsitystä yhteisestä rationaalisuudesta.
Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkijatohtori Annastiina Kallius totesi joulukuussa 2025 osuvasti, että eurooppalaiset liberaalit ovat unohtaneet oman haavoittuvuutensa. Pitkään jatkunut valta-asema on saanut meidät unohtamaan, että on muitakin tapoja ymmärtää maailmaa.
Ajattelimme, että järki riittää.
Ei riittänyt.
Horkheimerin ja Adornon mukaan rationaalisuuden tärkein ominaisuus on johdonmukaisuus. Se arvioi tehokkuutta, ennustettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, mutta ei sitä, ovatko tavoitteet moraalisesti oikein.
Siksi myös autoritaariset järjestelmät voivat olla rationaalisia.
Unkarinjuutalainen kirjailija ja Nobel-voittaja Imre Kertész kuvasi keskitysleirejä fordilaisen liukuhihnan kaltaisiksi järjestelmiksi: tehokkaiksi, kontrolloiduiksi ja loppuun asti suunnitelluiksi. Samat hyveet, joita moderni yhteiskunta arvostaa – kurinalaisuus, tehokkuus, tottelevaisuus – mahdollistivat myös äärimmäisen julmuuden.
Siksi kannattaa pysähtyä aina silloin, kun joku yrittää vedota järkeesi. Järkevästi toimiva ihminen pyrkii löytämään logiikan järjestelmän sisällä, ei järjestelmää haastaen. Ennen kaikkea hän luottaa oletettuun järjen universaaliin merkityssisältöön.
Jos seuraa julkista keskustelua sekä mediassa esillä olevien asiantuntijoiden puheenvuoroja, aseellisen puolustuksen vahvistaminen näyttää nyt olevan ennen kaikkea järkevää ja välttämätöntä.
Samalla sotilaallinen valta valuu yhteiskunnan osa-alueille, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä turvallisuuden kanssa, kuten kieleen, kulttuuriin, kansalaisyhteiskuntaan ja sosiaaliseen mediaan. Muun muassa tätä kutsutaan turvallistamiseksi. Turvallistamisen edetessä vaarana on, että vapaus, avoimuus ja demokratia alkavat kaventua niiden suojelemisen nimissä.
Lisää aseita, lisää puolustusmenoja, lisää kontrollia. Euroopan painopiste on muuttunut, ja muutos tapahtuu rationaalisuuden nimissä, lähes huomaamatta. Puolustukseen ja riippuvuuksien hallintaan liittyvät tavoitteet ovat nousseet etusijalle samalla, kun ilmasto-, sosiaali- ja hyvinvointikysymykset ovat jääneet taka-alalle. Ilmastokriisi sekä EU-kansalaisten köyhyys ja sosiaalinen eriytyminen muodostavat lähitulevaisuudessa Euroopan yhteiskuntarauhalle todellisia uhkia.
Siksi pelkkä järkeen vetoaminen ei riitä. Järki ei koskaan yksin kerro, mikä on moraalisesti tavoiteltavaa tai oikein.
Eurooppaan erikoistunut tutkija Timo Miettinen kommentoi taannoin Helsingin Sanomissa Sitran ja EVAn toteuttamaa kyselytutkimusta. Hän on yksi julkaisun kirjoittajista. Miettisen mukaan ”EU:lta ei odoteta pelkästään kirkasotsaisuutta, vaan aiempaa vahvempaa toimintakykyä”.
Jäin miettimään Miettisen käyttämää sanavalintaa kirkasotsainen. Sana on ironinen ja viittaa (usein nuoruuttaan) naiviin ja idealistiseen henkilöön. Vinoileva puhetapa Euroopan hyväuskoisuudesta on ollut viime aikoina suosittua, ja siihen on ollut helppoa lähteä mukaan.
Euroopan idealismille eli moraaliselle selkärangalle naureskelu on lyhytnäköistä ja vaarallista. Naureskelulla ohitetaan kriittinen kysymys: millaisen Euroopan haluamme säilyttää? Autoritaarista agendaansa ansiokkaasti ajavalla äärioikeistolla on tähän jo vastaus valmiina. Liberaaleilla alkaa olla kiire miettiä omaansa.
Piditkö artikkelista? Maksa halutessasi vapaaehtoinen lukumaksu (2,50) täällä.