Koneiden nopeutettu kuolema on kallis ansa

Ei ole pelkkää kultaisten aikojen muistelua, että ennen kodin koneet ja laitteet kestivät kauemmin. Teknologian kehitykseen uskova voi silti yllättyä tiedosta, että kasvava osa vaikkapa kodinkoneteollisuuden tuotekehitysresursseista käytetään koneiden kuoleman tarkan ajoituksen suunnitteluun. Hyödykkeiden tarkoituksellisesta laadunheikennyksestä luopuminen säästäisi esimerkiksi Saksassa kuluttajien ostovoimaa seitsemällä prosentilla, laskee kansantaloustieteilijä ja entinen pankkiiri Christian Kreiss kirjassaan Geplanter Verschleiss (”suunniteltu kuluminen”, 2014).

[dropcap]I[/dropcap]hmisten ja koneiden onnellisessa maailmassa insinöörit suunnittelisivat ja tehtailijat valmistaisivat koneita, jotka toimivat luotettavasti ja pitkään. Valitettavasti koneiden ostajien toive ei tänä päivänä juurikaan toteudu. Eikä aina insinöörienkään. He joutuvat suunnittelemaan ammattietiikkansa vastaisesti koneisiin heikkoja lenkkejä, loppuun kuluvia osia, jotka tekevät koko koneen käyttökelvottomaksi tietyssä määräajassa. Teollisuuden ja kaupan voitto kasvaa, kun pesukoneet, autot ja tietokoneet toimivat vain minimiajan eli takuun kattaman aikajakson.

Ennen korjattiin tai korjautettiin, mutta nykyään heitetään pois. Mekaanisten ja elektronisten tuotteiden elinkaaren pikaisesta päättymisestä kaatopaikalle ei voi syyttää pelkästään kuluttajaa, sillä koneita ja laitteita ei juuri enää voi ilman ammattilaistyökaluja itse korjata, ja korjauttaminen on liian kallista tai mahdotonta, koska varaosia ei koneiden lyhyen elinkaaren takia varastoida.

Planned obsolescence eli suunniteltu kuluminen (tai laskelmoitu vanhentuminen tai ohjelmoitu kuolema) -teeman tiimoilta on julkaistu lukuisia artikkeleita ja kirjoja, joista mainittakoon Ending the Great Depression through Planned Obsolescence (Bernhard London, 1932) ja The Waste Makers (Vance Packard, 1960 ja 2011). Ylen Ulkolinja käsitteli aihetta Laitteiden ohjelmoitu kuolema -dokumentissa huhtikuussa 2014. Saksalaiselta kansantaloustieteilijä Christian Kreissilta ilmestyi maaliskuussa 2014 teos Geplanter Verschleiss, joka käsittelee aihetta saksalaisten kuluttajien ja kansantalouden sekä teollisuuden näkökulmasta.

Kirjan mukaan suunnitellun kulumisen juuret yltävät sadan vuoden taakse Yhdysvaltoihin. Henry Fordin vuonna 1908 lanseeraama T-Ford oli malliesimerkki ”suunnitellusta kestävyydestä”, se oli tarkoitettu pitkäikäiseksi ja helposti korjattavaksi, ja varaosia oli helposti saatavilla. ”Koneen ikuisuus” oli Henry Fordin idealistinen filosofia, ja voitto oli hänelle toissijaista, kertoo Kreiss.

Fordin kilpailijalla General Motorsilla oli eri asenne: hienoisesti uudistettuja automalleja ajettiin markkinoille vuosittain, ja pitkäikäinen tekniikka ei ollut pelkästään toissijaista, vaan suorastaan vältettävää. ”Our big job is to hasten obsolescence”, tärkeä tehtävämme on ikääntymisen vauhdittaminen, kuvaili GM:n johto silloista toimintafilosofiaansa. Fordin markkinaosuus laski 1920-luvulla muutamassa vuodessa 60 prosentista 30 prosenttiin, ja vuonna 1927 T-mallin valmistus lopetettiin.

Toinen historiallinen esimerkki suunnitellusta vanhentumisesta ja varsin selkeästä kuluttajien petkuttamisesta on 1920-luvun Phoebus-hehkulamppukartelli. Philips, Osram, General Electric ja muutama muu hehkulamppuvalmistaja sopivat tuotteidensa yhtenäishinnoittelun lisäksi keskenään, että polttimoiden 2500 tunnin käyttöaikaa on lyhennettävä 1000 tuntiin. Käyttöaikojen ylityksestä valmistaja joutuisi maksamaan kartellille sakkoja, joiden pelossa polttimoiden ikää lyhennettiin käytännössä 750 tuntiin – vaikka niitä markkinoitiin 1000 tunnin iällä.

Seitsemän vuotta investointipankkiirina työskennellyt Christian Kreiss erittelee teoksessaan paitsi tuotteiden ohjelmoidun vanhentumisen yhteiskuntataloudellisia haittoja myös tukuittain esimerkkejä nykyaikaisista laitevalmistajista, jotka mitä ilmeisimmin harkitusti lyhentävät tuotteidensa elinikää; runsaasti mainintoja saavat muun muassa Applen tietokoneet, puhelimet ja musiikkisoittimet.

2000-luvun alussa Apple valmisti iPodeja, joiden noin 18 kuukautta kestäviä akkuja ei voitu niiden loppuunkulumisen jälkeen vaihtaa. Applea vastaan nostettiin Yhdysvalloissa ryhmäkanne, jonka jälkeen valmistaja pidensi tuotteiden takuuajan 18 kuukaudesta kahteen vuoteen. Apple on Kreissin siteeraaman Chip-lehden mukaan uusissa tuotteissaan luopunut kiinteistä akuista, mutta esimerkiksi taulutietokone iPad 1:n nopea kierto hoituu nykyään siten, että sen toiminta hidastuu tietyn ajan kuluttua merkittävästi käyttöjärjestelmien päivitysten myötä.

Musiikkisoitin iPod Shufflen tapauksessa Applen viesti laitteiden uusimiseksi parin, kolmen vuoden käyttövuoden jälkeen oli aikoinaan varsin selkeä: valmistaja tarjoutui vaihtamaan noin sadan euron hintaisen laitteen kiinteän akun sadalla eurolla. Saksalainen kuluttajalehti Stiftung Warentest, johon Kreiss useasti viittaa, kutsuu iPod Shufflen kaltaisten valmisteiden ostamista ”kalliiksi leikiksi kertakäyttöleluilla”.

Nokiakaan ei selviä kirjaa varten tehdyissä selvityksissä kritiikittä. Laitteiden ja ohjelmistojen yhteensopivuusongelmia on ilmennyt esimerkiksi Nokian N8-älypuhelimessa. Toisaalta Nokian 5140i-mallin outdoor-puhelin on esimerkki siitä, että pitkäikäisenä markkinoitu – ja kohtuuhintainen – puhelin myös kestää kauan, vaikkapa kymmenen vuotta ulkotyöläisten kourissa. Tähän tietoon johtaa yksi Geplanter Verschleiss -kirjan 427:stä lähdeviitteestä.

Klassinen nykyesimerkki suunnitellusta käyttöiän lyhentämisestä ovat tulostimiin asennettavat laskurit, jotka ennalta määrätyn tulostusmäärän jälkeen ilmoittavat koneen ”loppuun kulumisesta” – vaikka käyttöaikaa olisi vielä tuplasti jäljellä.

Koneiden ja laitteiden valmistajat puolustavat tuotteidensa lyhyttä elinikää sillä, että kuluttajien vaatimien alhaisten hintojen takia laadusta joudutaan tinkimään. Väitteellä ei ole Kreissin mukaan pohjaa. Elektronisen kulutushyödykkeen käyttöikää voisi keskimäärin lisätä kymmenellä vuodella yhden euron lisähinnalla, hän toteaa.

Der Spiegel -lehden (12/2014) haastattelussa Kreiss kertoo: ”Jokainen tuotekehitysinsinööri voi vakuuttaa, että koneiden käyttöikää suunnitellaan tietoisesti. Manin insinööri paljasti minulle, että heidän valmistamiensa kuorma-autojen elinajan voisi helposti kymmenkertaistaa.”

Suunnitellun kulumisen käytäntö on ansa, johon markkinavoimat ja teollisuus ovat itsensä ajaneet. Pitkäikäisiä tuotteita valmistava yritys tippuu lyhytjänteisissä kilpailuasetelmissa nopeasti kyydistä. Tarpeettomasti kasvavat jätevuoret sekä raaka-aine- ja työvoimaresurssien hukkakäyttö johtavat lopulta kaikkien osapuolten tappioon, väittää Kreiss.

Koneiden ja muiden hyödykkeiden keinotekoinen eliniän lyhentäminen aiheuttaa Kreissin mukaan saksalaisille kuluttajille yhteensä yli 100 miljardin euron vuosittaisen menetyksen. Saksassa joka neljästoista ostoksiin sijoitettu euro säästyisi, jos tuotteiden nopeasta kiertovaatimuksesta luovuttaisiin, laskee Kreiss. – Ja vaikka teollisuus ja mainosala muuta väittävätkin, huonojen tuotteiden myynnistä ei ole kansantaloudellisesti sen enempää hyötyä kuin että puolet kansasta laitettaisiin ojia kaivamaan ja toinen puolikas niitä jälleen täyttämään, hän jatkaa.

Jätevuorten kasvattamista syntymäviallisilla tuotteilla tuskin tullaan lopettamaan ilman lainsäädännöllisiä muutoksia, Kreiss tiivistää. – Kuluttajavalistuksella voidaan vaikuttaa ostokäyttäytymiseen ja sitä kautta hitaasti teollisuuden asennemuutokseen, mutta tie on vaikea, koska televisio ja muu media eivät yleensä uskalla esittää epäilyttävässä valossa valmistajia, joiden tuotteiden mainonnasta ne ovat pitkälti riippuvaisia. Toinen, nimenomaan tekniikan alan kuluttajajulkaisuja koskeva puute on, etteivät nämä juuri tee tuotteiden pitkäikäisyystestejä.

Ensiaskeleita parempien koneiden maailmaan ovat tuotteiden sertifioitu ”kestävyyssinetöinti” sekä nettisivustot, joihin kuluttajat tai kuluttajayhteisöt keräävät listoja pitkäikäisistä tuotemerkeistä. Ja silloin kun on mahdollista, kannattaa suosia alueellista yrittäjyyttä kansainvälisten ketjujen sijaan. Tehtailijat ja kauppiaat, jotka toimivat samassa elinympäristössä asiakkaiden kanssa, tuntevat enemmän vastuuta toiminnastaan, Kreiss toteaa. – Koneisiin ohjelmoitu kuolema viihtyy parhaiten anonyymeillä markkinoilla. On myös suositeltavaa, että tarkistamme asennettamme koneisiin, ympäristöön – ja rahaan – kunnioittavampaan, säästäväisempään suuntaan.


Artikkeli on julkaistu Särön numerossa Ihminen ja kone (nro 23-24). Voit ostaa numeron täältä.