Kulttuurilehti Särö ja Veijo Baltzar

Tekevätkö Suomen kymmenettuhannet kulttuuriyhdistykset ja eri alojen taiteilijat väärin vastaanottaessaan julkisia avustuksia, jotka ovat peräisin ”likaisista” veikkausvoittovaroista? Entä pitäisikö Särön tilaajien kokea huonoa omaatuntoa kärsimystä tuottavan järjestelmän ylläpitämisestä, josta on hyötynyt myös Veijo Baltzar? Ei tietenkään. Tällaisten johtopäätösten vetäminen olisi kuitenkin varsin helppoa.

*

[dropcap]N[/dropcap]äennäismoraalisessa nykyhetkessämme on tärkeää huomioida asioiden syy- ja seurausyhteydet. Erityisesti tämä pätee pahojen asioiden hyviin tai edes siedettäviin vaikutuksiin.

Otetaanpa esimerkki, johon saamme käyttää ihan luvallisesti natsikorttia, jippijai.

Autolehdissä hehkutetaan joskus, miten hienoa on kokeilla autonsa huippunopeutta Saksan vapaiden nopeuksien moottoriteillä.

Saako 200:n kilometrin tuntinopeudella ajamisesta nauttia?
– Ei, koska autosi päästöt lisääntyvät rajusti nopeuden kasvaessa jo yli sataan kilometriin tunnissa.
– Saa, varauksin, jos ajat kimppakyydillä, koska silloin liikutte vähemmän saastuttavasti kuin lentämällä.
– Ei, koska Autobahnit ovat Hitlerin luomuksia, ja jokainen asia minkä Adolf teki, perustui pahuuteen.
– Ei, jos ajat Volkswagenilla, Audilla, Porschella, Opelilla tai Saksan Kölnissä rakennetulla Fordilla, koska niiden tuotanto syntyi alun perin Hitlerin sotakoneiston tarpeisiin. Fiat ja Alfa Romeo pitivät Mussolinin joukkojen pyörät pyörimässä. Enzo Ferrarikin teki konepajatöitä fasistihallinnon avuksi. (Skoda, Citroen, Peugeot ja Renault saavat ehkä armon, sillä näitä valmistava autoteollisuus Tšekkoslovakiassa ja Ranskassa kärsi Hitlerin pakkovallasta.)

Toisen ihmisen hirveyksistä saadun hyödyn subjektiivinen kokemus on aina kyseenalaistettavissa moraalinäkökulmilla.

Ja tästä pääsemmekin kollektiivisen syyllisyyden jäljille ja Särön kyseenalaiseen yhtäläisyyteen ihmiskaupasta epäillyn kulttuurineuvoksen Veijo Baltzarin kanssa.

[dropcap]T[/dropcap]iedän, aasinsilta edelliseen vertaukseen kolisee kuin Jerusalemin kaupungin porttikongi Jeesuksen ratsastaessa siitä pääsiäisbileisiinsä. Mutta odottakaa vain, tässä tulee vielä huonompaa jeesust… etiikkasaivartelua.

Saammeko nauttia Särön lukemisesta – joka ainakin minulle on nautinto – koska tätä kanavaa ei olisi enää moneen vuoteen ollut olemassa, ellei sitä olisi rahoitettu ihmisten kärsimyksellä?

Särön, samoin kuin Veijo Baltzarin Drom-teatteriyhdistyksenkään toiminta, ei nimittäin olisi ollut mahdollista ilman Veikkaukselta saatua rahoitusta, valtion uhkapeliyhtiön voitoista kertyneitä avustuksia ja tunnustuspalkintoja.

”Veikkausvoittovarat” on käsitteenä hurjimpia kielen kuperkeikkoja. Rahat, jotka tulevat pelaajien kärsimistä tappioista, muuttuvat jopa valtionhallinnon juhlapuheissa kauniiksi voitoiksi. Suomalainen voittaa aina, vaikka häviäisi pelaamalla perheen ruokarahatkin, ja häviäjien tappiot ovat vain heidän oman addiktionsa syytä.

[dropcap]M[/dropcap]ittakaava on toki erilainen. Esimerkiksi vuonna 2013 Särö sai opetusministeriön myöntämän kulttuurilehtien laatupalkinnon, 10 000 euroa. Vuonna 2017 Särön julkaisijayhdistys sai 20 000 euroa kulttuurilehtiavustusta.

Drom-yhdistys on viimeisen viiden vuoden aikana saanut valtionavustuksia yli 120 000 euron verran. Nyttemmin Veikkaukseen yhdistynyt Raha-automaattiyhdistyskin on tuona aikana antanut Dromille erikseen vielä 54 000 euroa.

Dromin pyytämiin ja saamiin rahavirtoihin verrattuna Särö on kuin surkuteltava Romanian kerjäläinen, pahvikuppi ojossa lähimmän Alepan ovenpielessä, joulukuisessa räntäsateessa.

Määrä on silti sivuseikka. Se, ottaako esimerkiksi itseään myyvä ihminen palveluksestaan sata vai kymmenen tuhatta euroa, ei merkitse mitään muuta kuin mittakaavaeroa: kyse on joka tapauksessa itsensä myymisestä. Tässä Särö ja Drom ovat samanlaisia.

[dropcap]E[/dropcap]rot ovat aivan varmasti suurempia. Särölle päätynyt 20 000 euron avustus menee kiistatta hyvään tarkoitukseen. Särö ei ole käyttänyt saamiaan rahoja samanlaisten törkeyksien mahdollistamiseen kuin mistä Dromia epäillään.

Tämän lehden ja verkkosivuston kaltaisia intohimoisia tiedon, totuuden, taiteen ja kulttuurin levittäjiä ei ole ikinä liikaa. Ei varsinkaan tällaisena totuuden jälkeisenä aikana.

Silti ilmaisia lounaita ei ole. Yksi taloutensa tärviölle pelannut uhkapeliriippuvainen ihminen aiheuttaa läheisilleen ja yhteiskunnalle helposti moninkertaisen laskun Särön saamiin tukiin verrattuna.

Pelisaldo on kärjistettynä yhteiskunnalle näin ruma: tässä on +20 000 euroa Särölle, mutta vastaavasti varatkaapa jostain –65 000 euroa peliriippuvaisen Pirkon tai Penan kuntoutukseen ja perikunnalle lankeavien velkojen maksuun.

[dropcap]K[/dropcap]aikkia haittoja ei voi eikä pidä laskea rahalla. Kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särö lisää ihmisten henkistä hyvinvointia, mutta samaan aikaan se nauttii rahoista, jotka on saatu ihmisten henkistä pahoinvointia ja alemmuudentuntoa kasvattamalla.

Seura-lehden toimittaja Mikael Vehkaoja kertoi taannoin jutussaan, miten Suomen arvioidut 124 000 peliongelmaista ihmistä pärjäävät eritasoisen addiktionsa kanssa. Taloushuolet eivät olleetkaan pelaamisen pahin seuraus, vaan itsensä hallinnan menettämisestä koituva arvottomuuden tunne, häpeä, yksinäisyys ja katkeilleiden ihmissuhteiden kurimus.

”Viime keväänä valmistunut THL:n erikoistutkija Anne Salosen tutkimus vahvistaa tätä näkemystä suomalaisten ongelmapelaamisesta: pelaajien tunnetason haitat nousivat ensimmäistä kertaa koettujen taloudellisten haittojen edelle,” Vehkaoja kirjoittaa.

Todennäköisesti tästä 124 000:n ongelmapelaajan joukosta vain puolisentoista prosenttia pilaa taloutensa kokonaan.  Tällaisia ja lyhytaikaisiin talousvaikeuksiin ajautuneita ihmisiä voi olla ehkä 50 000.

[dropcap]J[/dropcap]os valtion pelimonopoli purettaisiin, ja tänne rientäisi liuta ulkomaisia nettikasinoita, vähentyisikö peliriippuvaisten määrä?

Ei.

Jos Särön julkaisija oikeamielisyyden puuskassaan päättäisi kieltäytyä vastedes Veikkaus-avustuksista, muuttuisiko maailma paremmaksi?

Ei.

Pitääkö Särön julkaisijan, tekijöiden ja lukijoiden kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että lehti on takavuosina ottanut vastaan ”likaista” Veikkaus-rahaa?

Ei tietenkään. Me kaikki olemme saaneet jossain muodoissa nauttia Veikkauksen avustusten avulla Suomeen syntyneestä uudesta hyvästä. Lasten ja vanhusten kerhoista, taidetapahtumista, elämyksistä ja vaikka mistä toiminnasta, jota ei muuten olisi luotu, ei ainakaan sellaisena kuin nyt.

[dropcap]O[/dropcap]lennaista on, että jokainen avustuksia vastaanottava toimija tietää ja tiedostaa, mikä on hyvien asioiden tukemisen kustannus. Kenen selkänahasta, hyvin- tai pahoinvoinnista tämä raha VOI olla pois. Ja että toisen voittovarat ovat aina toisen tappiovaroja, vaikka sen naamioisi millaisten korulauseiden taakse tahansa.


Kirjoittaja on Seura-lehden toimituspäällikkö, vastuualueenaan lehden tutkiva journalismi, yhteiskunnalliset ja politiikka-aiheet.