Viha mainitaan lehdissä nykyään usein. Esillä ovat olleet ainakin lapsiviha, eläinviha, ihmisviha, luokkaviha, herraviha ja naisviha. On vihapuhetta ja viharikoksia. Vihan mainitsija on aina vihaa vastaan.
Nosteessa on erityisesti naisviha, siis sana itse. Seksismi on katoamassa sen tieltä. Sovinismista puhuu nykyään enää tosi harva. Hyvin usein käytetään myös kevyempää muotoa naisvihamielisyys.
Naisviha-sanan yleistyminen liittyy suomalaisen feminismin räväköitymiseen viimeisten kymmenen vuoden aikana. Silti sanalla on riskinsä. Ei ole selvää, että sana tietystä railakkuudestaan huolimatta auttaisi feminismiä aina tehokkaimmin.
Naisviha ei ole vihaamista
Naisviha-sanalla ei juuri koskaan tarkoiteta sitä, että joku vihaisi yleisesti naisia. Sellainen vihaaminen onkin erittäin harvinaista. Kovan linjan rasistit voivat vihata mustia jollain yleisellä tasolla, mutta vastaavanlaisia naisvihaajia ei juuri ole. Sovinistitkin pitävät yleensä vähintään äidistään.
Sana ei välttämättä viittaa lainkaan tunteisiin.
”Olen itsekin vasta Me toon jälkeen todella ymmärtänyt, että naisviha on yhteiskunnallinen rakenne”, kirjoittaa Heini Maksimainen (HS 5.9.2023) ja jatkaa: ”Se on historian saatossa juurtunut ajattelutapa, jossa naiset nähdään vähempiarvoisina kuin miehet.”
Näin määriteltynä naisvihaan ei liity mitään dramaattista tai erikoista. Se on hyvin pitkälle tavanomaista seksismiä.
Samalla tavalla termiä käytti Maria Pettersson, jonka kolumni oli otsikoitu räväkästi ”Me kaikki olemme naisvihaajia” (HS 30.10.2022). Hän tarkoitti väitteellä sitä, että ”tiedostamattamme pidämme naisia monella tapaa huonompina tai arvottomampina kuin miehiä”.
Kumpikin kirjoittaja korostaa, että epätasa-arvoa levittävät asenteet ovat usein tiedostamattomia ja että niitä on monilla ja monenlaisilla ihmisillä. Kukaan ei olisi hämmästynyt, jos jutuissa olisi naisvihan sijasta puhuttu seksismistä.
Sanojen ’naisviha’ ja ’naisvihamielisyys’ suosio on luultavimmin peräisin englanninkielisestä maailmasta. Englannin kielen sana misogyny on yleistynyt voimakkaasti 2000-luvulla. The New York Timesissa kirjoitettiin vuonna 2019, että sexism (seksismi) ja chauvinism (sovinismi) ovat jo korvautuneet misogynylla. Samalla kun sanaa on alettu käyttää enemmän, se on lakannut olemasta tiukka syytös. Niin sanojen käy, kun niistä tulee suosittuja.
Misogyny ei sanakirjojenkaan mukaan viittaa nykyään vain naisten vihaamiseen vaan myös naisia koskeviin erilaisiin negatiivisiin ennakkoasenteisiin. Näinhän Helsingin Sanomien jutuissakin sanottiin naisvihasta.
Suomen ja englannin välillä on kuitenkin se ero, että suomenkielisessä sanassa on mukana loppuosa -viha. Misogynyn ’miso’ tulee kyllä muinaiskreikan vihaa tarkoittavasta sanasta, mutta tausta ei kuulu englanninkielisessä termissä.
Viha-loppuosa tekee sanasta pontevamman ja tuomitsevamman. Vihaaja ei voi olla oikeassa. Vihaaja ei voi olla rationaalinen. Vihaajat vihaa. Älä vihaa.
Naisviha-termi saattaa sokeuttaa
Kuulostaa epäilemättä suorapuheisemmalta puhua naisvihasta kuin seksismistä, joka on vielä sivistyssanakin. Mutta voiko viha-sana termin sisällä johtaa meitä harhaan?
Onhan paljon muutakin pahaa kuin viha. Naisia myös halveksitaan, häpäistään ja inhotaan, heille ollaan katkeria, kiukkuisia ja kateellisia, heitä pelätään ja heitä kohtaan ollaan ylimielisiä. Vihan käyttäminen jonkinlaisena yleissanana negatiivisista asenteista saattaa vaikeuttaa naisten alistamisen monimuotoisuuden ymmärtämistä.
Viha-sanalla viitataan yleensä pitkään kestävään tunteeseen. Jos suutahdan jostain ja kirjoitan ilkeän twiitin, taustalla on yleensä kiukkua tai vihaisuutta, ei vihaa. Suomen kielen sanat viha ja vihainen ovat harhaanjohtavan lähellä toisiaan. Englannin hate ja angry tai saksan Hass ja böse eivät kohtaa samaa ongelmaa. Niinpä suomalaisessa keskustelussa viha ja vihainen menevät helposti sekaisin. Naisviha-sana saattaa aiheuttaa sekaannusta myös tämän takia. Ihmiset voivat luulla, että naisvihaa kannattaa etsiä nimenomaan kiukkuisesta käytöksestä.
Lisäksi naisten väheksymistä ja alistamista voidaan tehdä myös jalojen tunteiden innoittamana. Ajatellaan esihenkilöä, joka päättää kehua alaisiaan omalle esihenkilölleen. Miespuolisia työntekijöitä hän kehuu työn jäljestä ja ammattitaidosta, naispuolisia työntekijöitä ystävällisyydestä ja empaattisuudesta. Esihenkilö arvostaa alaisiaan ja toivoo heille kaikille vain hyvää. Häntä kuitenkin ohjaavat tiedostamattomat ajattelutavat, joiden mukaan naisten tärkeimpiin tehtäviin kuuluu tukea muita ihmisiä emotionaalisesti ja naisia tulee arvioida sen mukaisesti.
Eikö tuntuisi hieman oudolta kutsua esihenkilön kehuja naisvihaksi tai edes naisvihamielisyydeksi? Kyse on silti epätasa-arvoa lisäävästä, naisten mahdollisuuksia heikentävästä ja seksistisiin asenteisiin perustuvasta toiminnasta. Vihasta puhumisen yleistyminen saattaa vaikeuttaa vastaavien ilmiöiden huomaamista ja kritisoimista. Ja jos esihenkilöä arvosteltaisiin naisvihasta, tämä olisi todennäköisesti hämmentynyt ja vastaisi että enhän minä naisia vihaa, juuri kehuin heitä.
Samalla naisviha ja jopa naisvihamielisyys vievät huomiota helposti siihen, mitä joku ihminen tuntee tai ajattelee tai mitä tämän päässä liikkuu. Usein olisi kuitenkin tärkeämpää keskittyä siihen, mitä on tapahtunut, kenen toimesta, ja millaista epäoikeudenmukaisuutta on ilmennyt.
Kate Mannen vaihtoehto
Käsitteiden käyttöä on analysoinut laajaa huomiota saanut teos, Kate Mannen Down Girl: The Logic of Misogyny (2017). Se kuuluu feministisen filosofian alaan.
Mannella on oma ehdotuksensa siitä, millä tavalla misogyny-sanaa ryhdyttäisiin käyttämään. Se on sen verran kaukana naisviha-sanan nykyisestä merkitysalasta, että kirjoitan hänen ajattelunsa kohdalla misogyniasta, en naisvihasta.
Manne paikantaa misogynian erilaisiin ympäristöihin joissa elämme, siis maailmaan, ei ihmisten päähän. Manne ei korvaisi seksismi-sanaa misogynia-sanalla, vaan hän haluaa kummallekin sanalle oman tehtävänsä. Ehdotus menee suurin piirtein näin: Seksismi on yhteiskunnan hallitseva ideologia. Se luonnollistaa sukupuolten epätasa-arvoa. Se esimerkiksi kertoo, että naiset ovat luonnoltaan empaattisia ja välittäviä. Se oikeuttaa ja rationalisoi naisten alistamista. Misogynia taas valvoo ja hallinnoi. Misogynian tehtäviin kuuluu rangaista niitä naisia, jotka uhkaavat vallalla olevaa järjestystä. Misogyniaa kohdistetaan esimerkiksi naisiin, jotka kieltäytyvät olemasta empaattisia tai alkavat kilpailla miesten kanssa samoista resursseista.
Seksismi on laki, misogynia on poliisi. Misogynia vartioi, että naiset pysyvät heille osoitetuilla paikoilla. Seksismi esittää järkevää, misogynia on usein avoimesti inhottavaa ja erityisesti moralisoivaa.
Soveltaakseni tätä äskeiseen esimerkkiin: esimiehen tapa jakaa kehuja sukupuolittuneesti olisi ennemmin seksismiä kuin misogyniaa. Mutta jos naisalainen valittaisi palautteen epätasa-arvoisuudesta ja saisi kuulla olevansa kiittämätön ilonpilaaja, se menisi misogynian puolelle.
Toimisiko Mannen ehdottama käsitteellinen jako? Suomeksi tai englanniksi? Ei aavistustakaan. Yksi hyvä puoli siinä kuitenkin on. Kun misogynia ei korvaa seksismiä vaan molemmilla on oma käyttötarkoituksensa, feminismillä on käsitteitä käytössä yksi enemmän.