Poliittinen ja ideologinen polarisaatio on puhuttanut viime vuosina tutkijoita Suomessa ja kansainvälisesti. COVID-pandemian aika lisäsi monissa maissa huolta ja keskustelua myös viestinnällisestä polarisaatiosta eli ihmisten välisestä vastakkainasettelusta ja jännitteistä.
Koronapandemian aikaan viestinnällinen polarisaatio näkyi erityisesti kärjekkäinä keskusteluina koronarokotteiden ja rajoitustoimien hyödyistä tai haitoista. Polarisoitunut viestintä oli näkyvissä niin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kuin journalistisessa mediassa. ”Rokottamattomien pandemiasta” muodostui poikkeusaikana toistettu ilmaisu, jota käytettiin niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Monet pandemian ajan poikkeuksellista viestintää arvioineet asiantuntijat ovat korostaneet moniäänisen vuorovaikutuksen merkitystä, joka ei kaikilta osin toteutunut.
Reilu media -tutkimushankkeeseen liittyvä media-analyysi selvitti, ilmenikö poikkeusajan valtamediassa kansalaisten kriittisten näkemysten ulos sulkemista ja mahdollisesti polarisaatiota vahvistavaa viestintää. Tutkimuksessa kysyttiin: miten viranomaisviestinnästä poikkeavia näkemyksiä esittävät valtamediassa kuvataan ja millaisia mielikuvia vaihtoehtoisista näkemyksistä rakennetaan?
Media-analyysin aineistona olivat journalistisen uutismedian sisällöt koronapandemian aikana, jolloin viestinnällinen polarisaatio oli esillä erityisesti viranomaisten pandemiaviestintään luottavien ja siihen epäröivästi suhtautuvien välillä. Aineisto rajattiin Yleisradion, Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Ilta-Sanomien mediasisältöihin aikajaksolla 1.1.–31.12.2021. Seurannassa olivat sisällöt, jotka kuvasivat ja tulkitsivat kansalaisten pandemian hallintaan ja viranomaisviestintään epäröivästi suhtautuvien näkemyksiä. Hakuun sopiviksi sisällöiksi listattiin noin 70 artikkelia tai ohjelmaa. Hauilla ei löytynyt sisältöjä, joissa viranomaisten pandemiaviestintään epäröivästi suhtautuvien äänet olisi tulkittu ilman näkemysten oikaisua tai vastakkainasettelua. Analysoitavaksi aineistoksi valittiin Yleisradion Pandemiankieltäjät-televisio-ohjelma sekä 14 uutismedioiden lehtiartikkelia, joissa käsiteltiin rajoitustoimiin ja koronarokotuksiin epäröivästi tai kriittisesti suhtautumista.
Analyysissa median roolia tarkasteltiin filosofi Bart Brandsman (2017) polarisaatiomallissa, joka merkitsee ajatusrakenteeseen pohjautuvaa vastakkainasettelua. Mallissa näkemyksiltään vastakkaiset osapuolet voidaan nähdä yllyttäjinä, jos he kokevat olevansa moraalisesti oikeassa ja pyrkivät näkyvyyteen. Tunnedynamiikka tekee vastapuolten keskustelun vaikeaksi, eivätkä faktat ratkaise kiistakysymyksiä. Menetelmänä käytettiin kehysanalyysia, jolla haettiin vastauksia kysymyksiin, miten erilaisia näkemyksiä esittävät kuvataan ja millaisia mielikuvia vaihtoehtoisista näkemyksistä rakennetaan.
”Kultteihin hurahtaneet” ja ”ymmärtämättömät”
Tutkimuksessa voitiin tunnistaa pandemian alkuajan mediasisällöistä viestinnällistä polarisoitumista vahvistavia elementtejä, kuten dialogisuuden puute, puhujakategorioilla oikeuttaminen, ihmisten luokittelu sekä ääri-ilmaisujen käyttäminen. Lisäksi aineistossa esiintyi valittuun moraalikoodiin perustuvaa faktan konstruointia, joka voi lisätä ihmisten välistä vastakkainasettelua. Polarisoituneesta ajatusrakenteesta kertoivat kielteiset stereotypiat, asioiden esittäminen mustavalkoisina ja retoriset sanavalinnat.
Ihmisten luokittelu ja määrittely ulkopuolelta aiheuttavat ihmisten välisiä viestinnällisiä jännitteitä. Media-aineistossa polarisoivaksi polttoaineeksi voitiin luokitella leimaavat ja stereotyyppiset ilmaisut kuten: ”salaliittoteoreetikot”, ”disinformaation levittäjät”, ”kultteihin hurahtaneet” ja ”ymmärtämättömät” sekä yleistävät luokittelut kuten ”rokote- tai tiedevastaiset”.
Aineistosta poimitut ilmaisut, sanavalinnat, symbolit ja kuvat aktivoivat vaaran, moralisoinnin ja mitätöinnin tulkintakehyksiä. Nämä tulkintakehykset rajoittavat yleisölle tarjottavaa ymmärrystä tilanteiden monimuotoisuudesta. Moralisoinnilla luotu kahtiajako stigmatisoi toisia, jotka eivät seuraa käytäntöperiaatteita. Tällöin myös viestintäilmapiiri muuttuu sellaiseksi, että hankalista aiheista vaikeneminen on tapa pysyä ”oikeassa olevien” joukossa.
Aineistosta oli löydettävissä määrällistä moniäänisyyttä, kuten yleisökyselyitä ja erilaisia näkemyksiä esittävien haastatteluita. Näiden käsittely johti aineistossa kuitenkin vaihtoehtoisten tai epäilevien näkemysten oikaisemiseen tai mitätöimiseen. Tilanne herättää pohtimaan journalismin aktiivista osallistumista tiettyjen näkökantojen valintaan ja toisten syrjintään.
Vaihtoehtojen mitätöinti voi rapauttaa median luottamusta, jos media pyrkii samalla esiintymään neutraalina toimijana. Vaikka valtamedian keskeisenä tehtävänä on todenmukaisen tiedon välittäminen, sen ei pitäisi toteutua erilaisia näkemyksiä, saati huoliaan esittäviä kansalaisia mitätöimällä. Näin vaikuttaa kuitenkin tapahtuneen esimerkiksi koronarokotejulkisuudessa, jossa epäilevät kansalaiset usein liitettiin tiede- ja rokotevastaisuuteen, mikä ei tutkimusten valossa ole perusteltavissa.
Näkökulmat kapenevat poikkeusoloissa
Koska medialla on valtaa määritellä käytävää keskustelua ja sen näkökulmia, yleisö omaksuu diskriminointia sen julkaisemasta puheesta (van Dijk 2008). Siksi valtamedian toteuttama leimaaminen, stereotyyppien käyttäminen ja moraalisesti oikeassa olevaan asemaan asettuminen voivat edistää identiteettipuheella vahvistettua polarisaatiota.
Sananvapauden puolustaminen kuuluu vahvasti journalismin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Median yhteiskunnallisesti määritelty rooli vallankäytön valvojana ja demokraattisen keskustelun ylläpitäjänä ei kuitenkaan toteudu, jos vaihtoehtoiset näkemykset joutuvat leimatuiksi ja mitätöidyiksi. Median rooli vallan vahtikoirana on vaarassa vaihtua rooliksi kansalaisten portinvartijana. Uutismediat ovat sitoutuneita noudattamaan Journalistin ohjeita ja Julkisen sanan neuvoston periaatteita. Neuvoston asettamien journalistin ohjeiden mukaan jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava, eikä vähemmistöjä pidä esittää alentavasti tai halveksuvassa valossa.
Erimielisyys kuuluu demokraattiseen keskustelukulttuuriin, ja yksiäänisyyteen taivuttaminen johtaa pahimmillaan autoritaariseen ajatteluun. Yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi on osattava elää ja toimia polarisaation kanssa (Brandsma 2017), mikä tarkoittaa vaihtoehtoisten näkemysten sietämistä ja ihmisiä leimaavan viestinnän välttämistä. Suomen mediakulttuuria käsittelevän selvityksen mukaan mediassa tulisi miettiä, kenelle ja kenen näkökulmasta sisältö on tuotettu, ketkä jäävät näkymättömiin ja millaisissa rooleissa erilaisista taustoista tulevat ihmiset esitetään (Kanerva ym. 2022).
Poikkeusoloissa kansalaisten epävarmuutta voidaan pyrkiä hallitsemaan faktoilla, mutta luottamuksen ja yhtenäisyyden rakentamisessa epävarmuuden ja erilaisten näkökulmien sietämisellä on keskeinen merkitys. Jos media noudattaa liian kuuliaisesti hallinnollisten mediainfojen agendaa, kuten kriisin aikana usein tapahtuu, se saattaa osaltaan lisätä ihmisryhmien ja eri tavoin ajattelevien välistä polarisaatiota. Poikkeusajan ei pitäisi johtaa median näkökulmien kapeutumiseen tai valtaapitävien myötäilyyn.
Kuvattu tutkimus on osa Media-alan tutkimussäätiön rahoittamaa ja Tampereen yliopistossa toteutettavaa ”Reilu media. Vaientamisesta kunnioittavaan moniäänisyyteen” -tutkimushanketta (2021–2024). Hankkeessa tarkastellaan kansalaisten mediaosallistumisen mahdollisuuksia ja kehitetään keinoja moniäänisen mediasisällön tuottamiseksi. Tutkimus koostuu media-analyysista, journalistien ja kansalaisaktiivien yhteistoiminnallisista työpajoista sekä mediasisältöjen tuottajien haastatteluista.
Alkuperäinen artikkeli: Mäkinen, Maarit. 2023. Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät? Vaihtoehtoiset äänet journalistisessa mediassa COVID-19-pandemian aikana. Media & viestintä, 46(3), 51–67. https://doi.org/10.23983/mv.137062.
Lähteitä
Brandsma, Bart. 2017. Polarisation: Understanding the dynamics of us versus them. BB in media. the Netherlands.
Van Dijk, Teun A. 2008. Discourse and Power. Hampshire: Palgrave Macmillan.
Fletcher, Richard, Alessio Cornia ja Rasmus Kleis Nielsen. 2020. “How polarized are online and offline news audiences? A comparative analysis of twelve countries.” The International Journal of Press/Politics 25 (2): 169–195. https://doi.org/10.1177/1940161219892768
Kanerva, Anna, Emmi Lahtinen ja Katja Oksala-Särelä. 2022. Näkökulmia mediakasvatuksen ja medialukutaitojen yhdenvertaisuuteen. Helsinki: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI).
Kantanen, Helena ja Merja Koskela. 2022. Poikkeuksellinen pandemiaviestintä. Teoksessa Poikkeuksellinen viestintä, toimittaneet Merja Koskela ja Helena Kantanen. Helsinki: ProCom.
Reunanen, Esa. 2022. ”Poliittinen polarisaatio ja journalismi: neljä medialuottamusprofiilia”. Media & viestintä 45(4): 22–45. https://doi.org/10.23983/mv.125625.
Toimittajat ilman rajoja. 2020. ”Lehdistönvapaus vaarassa koko maailmassa: Korona kiihdyttää sananvapautta uhkaavia kriisejä”. Luettu 20.4. 2021. https://www.toimittajatilmanrajoja.fi/post/lehdist%C3%B6nvapaus-vaarassa-koko-maailmassa-korona-kiihdytt%C3%A4%C3%A4-sananvapautta-uhkaavia-kriisej%C3%A4.