Uuden masennustiedon äärellä

Kaikki eivät masennu kovistakaan kokemuksista, toiset kärsivät jatkuvasta alavireisyydestä. Ajankohtainen tutkimusprojekti pureutuu eri näkökulmista masennuksen riskitekijöihin ja siltä suojaaviin tekijöihin. Tapasimme projektin tutkijat Tellervo Korhosen ja Maarit Piirtolan Särön taiteilija- ja tieteilijäresidenssissä Frankfurt an der Oderissa. Haastattelu on julkaistu ensi kerran Särön Alakulo-numerossa (nro 40–41) kesäkuussa 2020.

*

[dropcap]M[/dropcap]asennus on noussut Suomessa johtavaksi syyksi työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen. Tilastollisesti kliininen masennus on viime vuosien aikana yleistynyt Suomessa, erityisesti naisilla. Ei ole varmaa, onko kyse todellisesta masennuksen yleistymisestä vai siitä, että masennus tunnistetaan ja tunnustetaan nykyään helpommin kuin ennen; tabu masennuksen ympäriltä on vähitellen hellittänyt.

Oder-residenssissä vierailleet Helsingin yliopiston dosentit Tellervo Korhonen (FT) ja Maarit Piirtola (FT) kertoivat Särölle Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimushankkeesta, jonka toteuttavat yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Helsingin yliopiston ja HUS:n tutkijat. Hankkeessa selvitetään useiden tutkimusaineistojen avulla masennuksen olemusta ja riskitekijöitä elämänkaarinäkökulmasta. Millainen vaikutus geneettisillä tekijöillä ja lapsuuden olosuhteilla on tunnistetuihin masennuksen riskitekijöihin? Eroaako vaikutus sukupuolten välillä? Mitkä tekijät vaikuttavat masennusoireiden ja -häiriöiden sukupuolieroihin elämänkaaren aikana? Miten tunnistaa depressioon sairastumisen riski jo nuoruusiässä?

Masennus on Korhosen ja Piirtolan mukaan monimuotoisempi sairaus kuin yleensä ajatellaan.

”Masennuksen eri asteet levittäytyvät erittäin laajalle skaalalle, jonka toisessa päässä on hoitoa vaativa kliininen masennus, toisessa päässä lievemmät, ohimenevät alakulot. Yleisin muoto on niin sanottu unipolaarinen masennus, joka on meidän tutkimaamme ’perinteistä’ masennusta. Masennuksella on muitakin muotoja: Dystymiaksi kutsutaan oirekuvaltaan lieväasteista, mutta pitkäaikaista masennusta. Se ei välttämättä vaadi hoitoa. Bipolaarinen masennus tunnetaan kansanomaisemmin maanis-depressiivisyytenä, eli maanisten jaksojen jälkeen henkilö putoaa syvään masennusjaksoon”, Piirtola kuvaa.

”Masennuksella on myös taipumus uusiutua. Jos henkilö sairastuu siihen kerran, on hyvin mahdollista, että jossakin vaiheessa hän sairastuu siihen uudelleen.”

Korhosen ja Piirtolan mukaan tutkimuksesta saatava tieto, kuten se, millaiset tekijät ovat todennäköisimmin masennuksen puhkeamisen taustalla ja millaisiin ihmisiin ne vaikuttavat voimakkaimmin, voi parhaassa tapauksessa auttaa terveydenhuollon henkilökuntaa ja esimerkiksi opettajia tunnistamaan masennuksen riskin nykyistä varhaisemmassa vaiheessa.

Miksi juuri naiset?

Siitä, miksi nimenomaan naiset kärsivät masennuksesta aiempaa enemmän, ei ole varmuutta. Tutkijat esittävät kaksi hypoteesia, joiden paikkansapitävyyttä ei ole vielä varmistettu: On ensinnäkin mahdollista, että naiset altistuvat masennusta aiheuttaville tekijöille elämänsä aikana miehiä useammin.

”Luulen, että kulttuurimme on naisia kohtaan melko vaativa”, Korhonen sanoo. ”Naisilla voi tietyssä elämänvaiheessa olla oman uransa lisäksi vetovastuu pienten lasten, kodin ja iäkkäiden vanhempien hoitamisesta.”

Toisen, sensitiivisyyteen liittyvän hypoteesin mukaan naiset ovat keskimäärin miehiä herkempiä reagoimaan masennuksen riskitekijöihin, kuten eri elämänvaiheiden ja kriisitilanteiden aiheuttamaan kuormitukseen.

”Miesten masennus voi jäädä huomaamatta jo masennuspotilaiden täyttämien itsearviointilomakkeiden kysymystenasettelujen vuoksi”, Korhonen huomauttaa. ”Masennus voi esimerkiksi ilmetä miehillä useammin aggressiivisena käytöksenä ja päihteiden käyttönä, mutta naisilla itkuisuutena. Jos lomakkeessa kysytään, kuinka usein itket, tämä ei ole välttämättä miesvastaajalle lainkaan oleellinen kysymys, eikä hänen masentuneisuutensa näin ollen tule riittävästi ilmi.”

Mikä altistaa masennukselle?

Yksi tutkimushypoteeseista on, että masennukselle geneettisesti alttiit henkilöt reagoivat vastoinkäymisiin ja kriisitilanteisiin masentumalla tilanteissa, joissa muut reagoisivat toisella tavalla tai eivät ollenkaan. Tätä hypoteesia tutkijat selvittävät kaksosaineiston avulla. Aineisto koostuu tuhansista suomalaisista kaksospareista, joiden elämää on seurattu jopa 35 vuoden ajan.

”Tutkimuksemme kannalta erityisen kiinnostavia ovat kaksosparit, joista vain toinen kaksonen sairastaa masennusta”, Piirtola kertoo. ”Sellaisia pareja, etenkään geneettisesti identtisiä, ei ole paljon, mutta riittävästi tutkimuksen kannalta. Niiden avulla voimme sulkea pois masennukseen vaikuttavia geneettisiä tekijöitä, jolloin havaitsemme paremmin ympäristötekijöiden vaikutuksen.”

Tutkijat selvittävät parhaillaan muun muassa erilaisten traumaattisten elämäntapahtumien itsenäistä yhteyttä masennukseen.

Siihen, onko luovilla ihmisillä suurempi vaara sairastua masennukseen, tutkijat eivät pysty antamaan varmaa vastausta.

”Ehkä herkkyys, luovuus ja älykkyys altistavat masennukselle”, Korhonen pohtii. ”Näin voisi ajatella lukuisten taiteilijaelämäkertojen perusteella. Toisaalta taiteilijat puhuvat mielenterveysongelmistaan kenties avoimemmin kuin monet muut, jolloin käsitys taiteilijoiden masennusalttiudesta vahvistuu.”

”Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi sai Seitsemästä veljeksestä elinaikanaan murskakritiikkejä, joihin Kivi reagoi masentumalla. Lapinlahden sairaalan potilasasiakirjoihin Kivelle kirjattiin kolme diagnoosia, jotka olivat ’kirjailijan loukattu ylpeys’, ’näivetystauti’ eli aliravitsemus sekä ’juoppohulluus’. Masennus ei ehkä kuulunut sen ajan diagnooseihin.”

Mikä suojaa masennukselta?

Tekijöitä, jotka suojaavat henkilöä masennukselta, kutsutaan resilienssitekijöiksi. Käytännössä ihmisellä voi olla geneettinen alttius masennukseen ja hän voi kohdata paljon vastoinkäymisiä, mutta ei silti sairastu masennukseen, mikäli resilienssi on vahva.

”Miksi yksi sodan kokenut traumatisoituu ja toinen ei? Miksi toinen identtisistä kaksosista masentuu, toinen ei? Resilienssitekijöitä ovat esimerkiksi hyvä sosiaalinen tuki ja turvallinen lapsuus, joista ihminen saa henkisiä voimavaroja eri elämänvaiheisiin. Myös merkityksellisyyden kokeminen työssä tai muulla elämänalueella voi olla resilienssitekijä.”

Tutkijoiden mukaan vastoinkäymiset ovat elämässä myös tarpeellisia, jotta niistä oppii selviytymään. Toisaalta, jotta vastoinkäymisistä oppii selviytymään, tarvitaan resilienssiä.

Onko masennuksesta hyötyä?

Vaikka masennus voi olla vakava tila ja pahimmillaan kuolemaan johtava sairaus, se voi joissakin tilanteissa olla myös pelastus.

”Se pakottaa ihmisen lepäämään ja suojautumaan uusilta rasituksilta. Hoito on tietysti vakavissa tapauksissa tärkeää, koska vakavan masennuskauden aikana itsetuhoajatukset ovat yleisiä. Monesti vakavasta masennuksesta toipuneet ihmiset ovat sanoneet, että suljetulle osastolle joutuminen pelasti heidän henkensä”, Korhonen kertoo.

”Maailmanmeno on niin hurjaa ja kuormittavaa, että voitaisiin myös kysyä, onko sitä seuratessa normaalia olla masentumatta.”