Tuorein säröläinen, journalismin ja yhteiskuntatieteiden opiskelija Anne Mölsä, on parhaillaan Yhdysvalloissa kahdeksan viikon tutkimus- ja kokemusmatkalla. Mölsän reitti kulkee New Yorkista New Orleansiin ja itärannikkoa pitkin takaisin NYCiin. Matkaväline on Greyhound-bussi ja majoitus järjestyy tuttavien ja couchsurfing.org -sivuston avulla. Blogin lukijoille hän lähettää seuraavanlaisen kirjeen.
Anne Mölsä:
“Aavekaupungin anarkistipyöräilijät
Voi juma tätä Jenkkilää. Mitä pidemmälle reissu etenee, sitä hämmentävämpiin paikkoihin huomaan joutuvani. Nyt olen purkanut pakkaukseni couchsurfing-emäntäni Lizzien kotiin Jacksonissa, Mississippissa. Lizzie on hauska tyyppi, kiintoisa yhdistelmä biologia, muusikkoa ja kuvajournalistia. Han on myos innokas näyttamään minulle kaupunkinsa monia puolia.
Yhtenä iltana kävimme pyöräilemässä Jacksonin keskustassa aktivistiryhman kanssa, joka toivoo lisää pyöräilijoitä ja kävelijöitä kaupunkiin. Iltapyöräilyllämme ymmärsin, miksi. Jacksonin keskusalueella elää 170 000 asukasta, mutta keskustassa ei näkynyt yhtäkään, YHTÄKÄÄN jalankulkijaa tai pyöräilijää meidän lisäksemme. Pelkkiä citymaastureita. Ihan kuin olisi ajellut aavekaupungissa.
Täällä on myös eräs aika häiritsevä katu, Farish street nimeltään. Se on periaatteessa oikein viihtyisä paikka: kapea tie, jonka varrella on puita ja penkkeja ja matalia villin lännen tyylisiä rakennuksia. 1900-luvun puolivälissä Farish street oli mustan väestön bilekatu, mutta nyt lähes kaikki liikehuoneistot ovat tyhjillään. Ikkunat on rikottu ja lattioilla lojuu romua. Seinissä on kuluneita maalauksia tanssivista ihmisistä.
Joissain rakennuksissa asuu ilmeisesti kodittomia, mutta muuten katu on kuollut. Tai ei aivan: yksi baari, Peaches, on viela pystyssä. Se ei ilmeisesti ole juuri muuttunut 60-luvulta. Saksofoni soi stereoissa, mustat ihmiset juovat keskipäivän olutta lattiaan pultatuilla baarijakkaroilla ja seinillä on kuvia puuvillapelloilla puurtavista afroamerikkalaisista
tyoläisistä. Mutta ulkona hylätyllä kadulla ei liiku muu kuin tuuli.Mitä tapahtui? Osaan vain arvailla. Kävimme eilen tapaamassa Lizzien 90-vuotiasta isoäitiä, ja yritin kysellä, miksi kaupunki on muuttunut niin autioksi ja vaaralliseksi, mutta ei mummo osannut vastata.
Välillä minua surettaa tämä maa. Ihmiset ei uskalla kävellä kadulla, vaan linnoittautuvat autoihin ja murtosuojattuihin taloihin. Valvontakamerat tarkkailevat kulkijoita jopa paikallisbusseissa. Milloin ihmiset lakkasivat luottamasta toisiinsa? Milloin tästä maasta tuli niin fucked up, että pelkkä pyörällä ajo käy anarkiasta?”