Porvoossa jaettiin 5. helmikuuta kaikille suomalaisille kaunokirjallisille teoksille avoin, kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin nimeä kantava tunnustus. Sanomalehti Uusimaa, Porvoon kaupunki, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen arvostelijain liitto ja Finlands svenska författareförening antaa vuosittain tämän palkinnon, jonka voittaja sai tällä kertaa 20 000 euroa.
Marja Kyllöselle Runeberg-palkinto on ”valtava meritointi”, joka kannustaa jatkamaan. Erityisesti hän arvostaa sitä, että kaikki kaunokirjallisuuden lajit sekä ruotsinkielinen kirjallisuus ovat mukana kilpailussa.
Vainajaiset on Kyllösen kolmas romaani. Se kertoo lapsettomuudesta, katkeruudesta ja osattomuudesta. Pari vuosikymmentä sitten kustantaja hylkäsi käsikirjoituksen, ja Kyllönen kertoo antaneensa ensin periksi, mutta silti toivo iti: ”Tiesin, että käsikirjoituksen syvä ydin on hyytävän hyvä.” Ympärillä olevat ihmiset työnsivät häntä eteenpäin, ja jo eläkkeelle jäänyt aiempi kustannustoimittaja halusi tavata ja piti toivoa yllä. Hän sanoi, että teos täytyy saada julki, vaikka omakustanteena. Kyllönen kutsuttiin myös lehtihaastatteluun, johon piti tulla useampi ”kadonnut kirjailija”, mutta hän olikin ainoa, joka rohkeni tulla kertomaan tilanteestaan. Lopulta Teos-kustantamo otti hänen romaaninsa huomaansa.
Kyllösen takaraivossa hautuu jo seuraava romaani, josta hän ei kuitenkaan halua vielä puhua sen enempää. Muille käsikirjoituksensa takaisin saaneille Kyllönen antaa sen neuvon, ettei pidä mustasukkaisesti vaalia tekstiään vaan kannattaa avautua siitä ihmisille: ”Puhu, puhu, puhu!”
Kirjailija Johanna Hulkko, kirjallisuustoimittaja Camilla Lindberg ja kriitikko Vesa Rantama kuuluivat tänä vuonna palkintoraatiin. Taiteilijaprofessori Helena Sinervo, kriitikko Teemu Korpijärvi ja pohjoismaisen kirjallisuuden väitöskirjatutkija Kaneli Kabrell valitsivat kymmenen ehdokasta noin 240 teoksen joukosta.
Vesa Rantama ylistää Kainuusta alun perin kotoisin olevan Kyllösen kieltä. Hän kutsuukin Vainajaisten ainutlaatuista aiheiden ja tyylien yhdistelmää Kainuu-gotiikaksi: ”Se on minusta todella omaperäinen avaus, etenkin kun kirja on kerrottu aiheelle sopivalla, murteista ja kansanperinteestä ammentavalla rytmisellä kielellä, jollaisen luominen on todella työlästä.” Kyllönen osaa ilmaista kielellään erityisen tarkasti esimerkiksi vuodenajalle ominaisia ilmiöitä ja maaseudun muutoksia. Hänen kielensä on myös ruumiillista, kuten tässä elokuun kuvauksessa: ”(…) päivisin maito piimi nisiin ja pääläreihin, raatokärpäset pesivät elävään lihaan ja haavat raottuivat kuin itarat ovet ja loukot.”