Tuukka Hämäläinen:
Kirjoittaja hehkuttaa South Parkia ja ohjaa DVD-hankintojen pariin.
Aloin seurata jenkkiläistä South Park -animaatiosarjaa joskus viidennellä luokalla, joka tapauksessa silloin kun sitä ryhdyttiin Suomen telkkarissa näyttämään. Sarja sai samantien kyseenalaisen maineen alatyylisenä, sisällöttömänä vessahuumorina. Näin ei kuitenkaan koskaan ollut, vaikka alkusarja kieltämättä onkin simppelimpää kuin nykyinen materiaali.
Parkin esittäminen lopetettiin Suomessa jossakin välissä, mutta maailmalla se on jatkunut tauotta kaikki nämä vuodet. Sarjan 14. tuotantokausi käynnistyy Yhdysvalloissa 17.3. Pitkään jatkuvat tv-sarjat tuppaavat yleensä löystymään ja kääntymään onnettomaksi sisäpiirihuumoriksi, kuten esimerkiksi Simpsoneille kävi jossakin vaiheessa.
Hiljattain täytin 23 vuotta, seurattuani täten South Parkia n. 12 vuotta. Sain synttärilahjaksi sarjan 11. tuotantokauden DVD:llä. Olin kyllä jaksot katsonut jo netistä, sillä South Park Studiosin sivustolla (www.southparkstudios.com) saa katsoa sarjan kaikki jaksot ilmaiseksi, tosin ilman tekstityksiä. DVD-julkaisut ovat mielenkiintoisia myös sarjan luojien Trey Parkerin ja Matt Stonen kommenttiraitojen vuoksi – ne ovatkin ainoat kommenttiraidat joita olen jaksanut kuunnella.
Okei, olen hieman innostunut aiheesta. Tämä selvä – mutta miksi?
Kuinka selittää South Park sitä katsomattomalle ihmiselle?
South Park on kehittänyt oman sisäisen universuminsa, jossa on oma rationaalisuutensa. Logiikassa puhutaan mahdollisista maailmoista ja niiden suhteesta (tai ”läheisyydestä”) aktuaaliseen maailmaan. Sanoisin, että South Parkin maailma on hyvin lähellä aktuaalista, mutta siten kuitenkin erillinen, että sarjan kautta sen tekijät pystyvät ottamaan kantaa monimutkaisiinkin ihmisen ja yhteiskunnan ongelmiin.
Hetkinen, enkös nyt puhunutkin jostain humoristisesta animaatiosarjasta? Tuohan kuulosti kirjallisuuskritiikiltä! Eikös se nyt ole vain jotain komediaa?
Kyllä ja ei! South Park on hauska – itseasiassa Monty Pythonin ohella hauskinta komediaa mitä löytyy – mutta tämä ei ole sarjan ainoa ulottuvuus. Ylenpalttisen, päällekäyvän huumorin on tarkoitus rikkoa jää, avata katsojan mieli uusille ideoille. En tarkoita huumorin olevan vain välinearvossa, sillä toki tekijät pyrkivät myös viihdyttämään, mutta 3. tuotantokauden jälkeisestä sarjasta on hankala löytää jaksoa, jossa ei jonkinlainen kannanotto tai viesti piileskelisi.
South Park kyseenalaistaa myös jatkuvasti sen, mitä pidämme hauskana ja mitä taas loukkaavana. Ohjelman tekijät pyrkivät jatkuvasti ylittämään rajan, niin että jossakin kohtaa jaksoa katsojaa alkaa pikemminkin ällöttää tai vähintäänkin hekotusten lomassa joutuu välttämättä miettimään, mitä hauskaa nähdyssä muka on. Sama efekti kuin Peter Jacksonin palkitussa splätter-leffassa Braindead (1992), jota pidän yhtenä parhaista komedioista juuri sen kyseenalaisuuden vuoksi.
Yksi syy South Parkin arvon ja laadullisen tason säilymiseen saattaa sisältyä sen poikkeukselliseen tuotantotapaan. Sarjaa tehdään 6-7 jaksoa viikottain, keväisin ja syksyisin. Yhden vuoden reilusta kymmenestä jaksosta muodostuu tuotantokausi. South Park Studios on suuri kollektiivi animaattoreita, käsikirjoittajia ja graafikoita, jotka kaikki työskentelevät lähes vuorokauden ympäri tuon kuutisen viikon urakan ajan. South Parkin jaksot kirjoitetaan yleensä parissa päivässä ja toteutetaan toisessa parissa. Tämän vuoksi Park pysyy häkellyttävän ajankohtaisena, eikä huumori pääse kääntymään liian sisäsiittoiseksi tai ylenmääräisen hiotuksi – karkeus säilyy.
Robert Arpin toimittamana ilmestyi 2007 artikkelikokoelma South Park and Philosophy (Blackwell), jota voin lämpimästi suositella aiheesta kiinnostuneille tai sellaisille, joille on epäselvää kuinka pop-kulttuuri ylipäätään voisi käsitellä filosofisia aiheita. (Tämän ei toki Pythonin Elämän tarkoituksen jälkeen pitäisi olla kenellekään ongelma…!)
South Parkin huikein saavutus on ehdottomasti 11. tuotantokauden ”Imaginationland” -jaksot, jotka yhdistettiin jälkeenpäin myös erikseen myytäväksi elokuvaksi. Näissä kolmessa episodissa South Parkin pikkukaupungin pojat onnistuvat pääsemään kulttuurin yhteiseen mielikuvitusmaahan, joka joutuu pian terroristi-iskun kohteeksi. Käsittämättömän monitasoinen elokuva onnistuu paitsi viittaamaan sataankunta leffaan ja kirjaan, kritisoimaan Yhdysvaltojen terrorinvastaista sotaa ja ottamaan kantaa fiktion suhteesta reaalimaailmaan. Loppujen lopuksi pojat päätyvät johtopäätökseen, että kuvitteelliset hahmot ovat itseasiassa reaalisempia kuin me ihmiset.
Lopuksi mainostettakoon, että vaikka Suomessa sarjaa on julkaistu vasta 9 tuotantokautta, täysin vastaavia on briteissä julkaistu jo 12 kautta, jotka ovat muuten samaa aluekoodia kuin pohjoismaisetkin DVD:t (2) ja niissä on jopa suomenkielinen tekstitys! Joten jos missasitte Jimin kahdessa viikossa tuhlaamat uudet jaksot, niitä voi ja kannattaa tilata, eikä jäädä odottelemaan turhaan suomalaisjulkaisua, jota pitkitetään ties mistä syystä.