Runeberg-palkintoehdokkaat 2023 on julkistettu. Mutta mitä tarkoittanee esiraadin painottama kirjallisuudellisuus?
FILI: kiinnostus suomalaista kirjallisuutta kohtaan ulkomailla kasvaa.
Humoristiset ja innostavat lasten tietokirjat tarjoavat lukuelämyksiä ja herättävät kiinnostusta tieteeseen. “Tiedeinstituution toimintaperiaatteista pitäisi kertoa jo alakoulussa”, Laajarinne kommentoi Särölle.
Syksyn toinen kaikille avoin runoklubi pidetään 19.11. Esiintymispakkoa ei ole, vaan paikalle voi tulla myös vain kuuntelemaan ja katsomaan.
Itseoppineiden taiteilijoiden tuotanto jää usein piiloon suurelta yleisöltä. Hankkeen tavoitteena on nostaa esille uusia nykykansantaiteen tekijöitä ja löytää samalla uusia matkailukohteita.
Uudet tilat tarjoavat mahdollisuuksia elävän kirjallisuuden pienille yhteisprojekteille.
Kieli muuttuu jatkuvasti, välillä onkin kiinnostavaa kääntää katse sanojen etymologiaan.
Ulkokirjalliset asiat eivät vaikuta voittoon, vaan taito.
Esittelyssä kolme festivaalia, joiden ohjelmistoissa on kansainvälisiä draamoja ja dokumentteja.
Frankfurt an der Oder kutsuu kirjailijoita ja taiteilijoita! Kiinnostaisiko sinua siirtää työpisteesi kahden viikon ajaksi Saksan itäreunalle, Puolan viereen? Särön Oder-residenssi tarjoaa rauhallisen työtilan satavuotiaan talon ylimmässä kerroksessa.