Pyhtään runotapahtuman teemana alakulo ja puolalainen kirjallisuus

Stockforsin ruukin rosoiset seinät todistivat lauantaina 1.8. runouden ääntä. Pyhtäällä järjestetyssä kaikille avoimessa kirjallisuustapahtumassa, Rautaparran runoillassa, puolalaisen kirjallisuuden suomentaja Tapani Kärkkäinen kertoi 50-päiselle yleisölle puolalaisesta sosialismin ajan underground-kirjallisuudesta ja nyky-Puolan poliittisista asetelmista. Kärkkäinen on myötävaikuttanut siihen, että puolalainen kirjailija Olga Tokarczuk päätyi suomalaisten luettavaksi hyvissä ajoin ennen kirjallisuuden Nobel-palkintoaan 2018. 50-vuotisen kirjailijanuran tehnyt Anita Konkka […]

Tsekki lähestyy. Sitten tulevat parapsykologia ja teollisuus.

Särö toivottaa lukijoilleen mukavaa siirtymistä syksyn tunnelmiin! Kesän aikana Särön toimitusväki on valmistautunut lomailun ohessa tuleviin lehtiin ja projekteihin. Haastattelimme heinäkuun helteissä Ruotsinpyhtäällä kirjailija Daniel Katzia, aloitimme Tsekki-numeron kokoamisen ja ideoimme ensi vuoden numeroita. Tsekin jälkeen suuria teemojamme ovat muun muassa yliluonnollisuus ja teollisuus. Varsinkin yliluonnollisuus-numeroon otetaan mielellään jo aineistotarjouksia vastaan: kaikki parapsykologian, okkultismin, alitajunnan, […]

Kulkijat, kulkurit: maanpakolaisuus mielenmaisemana. Särö 34 kohta kaupoissa.

Kulkijat, kulkurit -Särössä ovat esillä Parnasson vuoden 1967 lyriikkakilpailun voittajat Simo Lyly, Leevi Lehto ja Jarkko Laine. Julkaisemme kirjoittajien 50 vuoden takaisen tuotannon ohella myös heidän uudempaa runouttaan. Maanpakolaisuutta runoilijan mielenmaisemana käsitellään artikkelissa, jossa kerrotaan myös kiinalaisen Bei Daon runoudesta. Saksanjuutalaisen Rose Ausländerin runoutta ja neuvostoliittolaisen Osip Mandelstamin proosaa on tarjolla tuoreina käännöksinä. Jukka Laajarinne […]

Maaliskuussa taas Säröä. Yliluonnollisuusnumeron deadline huhtikuussa.

Särö toivottaa lukijoilleen, ystävilleen ja tukijoilleen onnellista ja menestyksekästä vuotta 2018! Uusin Särö (nro 33) lienee saavuttanut useimmat tilaajansa joulun alla. Seuraava Särö on jo työn alla, ja ilmestyy lukijoille maaliskuussa. Numerossa Osip Mandelstamin ja Rose Ausländerin runoja sekä pohdintaa kasvin sielusta. Syvähaastattelussa kirjailija Tiina Lifländer. Tiedoksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tämän- ja tuonpuoleisen rajasta: […]

Yliluonnollisuus, laiva ja Uuden Itämaan paluu

Särö palaa kesätauolta! Tauon aikana on puurrettu uusien ideoiden ja teemojen parissa. Ideoista mainittakoon Verkkosärö, josta enemmän projektin virallisen julkistamisen yhteydessä. Teemoista varmistuivat ”yliluonnollisuus”, ”laiva” sekä ”Porvoo ja Uusi Itämaa”. Viimeksi mainitusta huomautettakoon, että Uusi Itämaa on Särön lanseeraama muunnos maakunta Itä-Uusimaan nimestä. Mainittu alue — kaakkoiseen Suomeen laajennettuna — on Särön synnyinseutua. ”Yliluonnollisuus” ja […]

Vilja-Tuulia Huotarinen Särön runotiimiin

Särö on saanut toimitukseensa oivan vahvistuksen: kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen astui maaliskuussa 2017 Särön toisen runovastaavan saappaisiin. Huotarinen toimii vastaisuudessa runojen pyydystäjänä, kun taas Särössä kymmenisen vuotta runovastaavana toiminut Markku Aalto jatkaa runojen ruotijana. Runoutta julkaistaan seuraavan kerran loppukeväällä ilmestyvässä Särössä numero 33. Runotarjoukset voi lähettää molemmille osoitteisiin ja . Särössä julkaistuista runoista maksetaan pieni […]

Särö tiedottaa: Mummolaakso ry:n kirjoituskilpailu käynnissä

Vanhempien lesbojen ja bi-naisten järjestö Mummolaakso ry järjestää kirjoituskilpailun, joka kannustaa tallentamaan lesbojen ja biseksuaalien naisten arjen historiaa varhaisista ”pioneeriajoista” 2000-luvulle. Järjestö haluaa saada kirjoituskilpailulla näkyviin eri sukupolvien muuttuvia tapoja elää naista rakastavana naisena Suomessa. Kirjoituskilpailu avattiin lesbohistoriallisessa muistelutyöpajassa 18.3. Helsingissä, ja se on osa Mummolaakson muistelujen teemavuotta. Kilpailu on auki vuoden loppuun asti ja […]

Peter Sandströmille Runeberg-kirjallisuuspalkinto 2017

Runeberg-kirjallisuuspalkinto 2017 on myönnetty Peter Sandströmille romaanista Laudatur. ”Laudatur on lennokkaan hauska, aseistariisuvan haikea ja kieleltään juurevan notkea yllätysten romaani. […] Laudatur on tutkielma ajasta, aikojen päällekkäisyyksistä ja niiden loputtomiin vaihtelevasta temposta. Se on tutkielma kielestä ja hiljaisuudesta, ihmisen kosketuksista toisiin ihmisiin ja maailmoihin.” Palkintoraatiin kuuluivat sen puheenjohtaja, kirjailija Tero Liukkonen, runoilija Tommi Parkko ja […]

Särön uudessa Oder-residenssissä vielä vapaata talvella.

Särön vasta-avatussa taiteilija- ja kirjailijaresidenssissä Frankfurt an der Oderissa on vielä vapaita aikoja tammi- ja helmikuussa. Kolmihuoneisen residenssiasunnon erkkeri-ikkunasta avautuu kaunis näköala Puolan ja Saksan Oder-rajajoelle. Frankfurt an der Oder sijaitsee tunnin junamatkan päässä Berliinistä.  Vierailujaksot ovat pääsääntöisesti vähintään kahden viikon mittaisia, mutta toiminnan alkuvaiheessa myös lyhyemmät vierailut ovat mahdollisia. Tiedustelut: , puh. 041 5356065.

Särö ja Robustos: Kirjoittajakurssi kahden maan rajalla.

Kustannusliike Robustos ja kirjallisuuslehti Särö järjestävät 20.–25.2.2017 raja-aiheisen kirjoittajakurssin Saksassa, Puolan rajalla. Kustantaja Heikki Savolan ja runoilija Mark Mallonin ohjaama kurssi pidetään Särön Oder-residenssissä Frankfurt an der Oderissa, tunnin junamatkan päässä Berliinistä. Suomesta vastikään Saksaan muuttanut kirjailija Stefan Moster kertoo vierailevana ohjaajana kirjoittamisen rajatiloista. Kurssilla kirjoitetaan proosaa, johon sulatetaan ympäristön historiallisia kerrostumia. Lisäksi tekstien välityksellä […]