Petri Pietiläinen: Kaverit puhuivat usein, miten villejä unia he näkivät esimerkiksi kuuluisan liskojen yön kuluessa. Itselläni ei niitä unia ole, mutta sikareiden ja kahvin aiheuttamia öisiä hallusinaatioita en haluaisi lopettaa; ei vaikka ei niitä oikein levollisiksi öiksi uskalla kutsua. Mielettömät unifantasiat seuraavat juosten toisiaan, ja lyhyiden valveillaolohetkien aikana pitäisi ottaa kynä käteen ja rustata näkyjä […]
Eija Mäkinen: Jäin kieltämättä nikottelemaan luettuani viikonloppuna Kotuksen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen) blogiin kirjoittavan Lasse Koskelan —> merkinnän. <— Hän kritisoi — ja mielestäni syystä — Suomen suurimman kustantamon toimintaa. Bulevardille pesiytynyt mammutti aikoo ensi keväänä julkaista peräti kolme (3) suomalaista kaunokirjallista teosta. Hetkinen? Missäs nyt mennään? Ja Koskela selvittää: valtaosa kevään uutuuksista on niin sanottuja […]
Anne Mölsä: Roskakorin kylkeen oli liimattu tarra, jossa käskettiin olla ottamatta sikainfluenssarokotetta. Viestissä ei ilmaistu, miksi. Olen tosin aiemmin kuullut monenlaisia selityksiä sille, että H1N1-rokotetteen hankkiminen ei kannata. Yleensä perustelu koskee joko rokotteen oletettua tehottomuutta, vaarallisuutta tai sitä, ettei sikainfluenssa oikeasti ole niin vakava tauti, kuin väitetään. Perustelut eivät vaikuta rationaalisilta. Sikainfluenssapiikki on tikattu jo […]
Särötiedote: Espanjalaisen ja itämaisen tanssin ja runouden ilta Pasilan kirjastossa Helsingissä 9.12. klo 17.30-19.30 Äänneasun seuraaminen ei vaikeuta vaan helpottaa runon kääntämistä. Flamenco ei ole espanjalainen tanssi. Mittaan kääntäminen ei ole vanhanaikaista vaan kuuminta hottia nyt. Iranilaiset eivät koskaan olisi ymmärtäneet Khaijamiansa ilman muiden apua. Suomalaista runoutta ei ole olemassakaan. Kääntäminen ei ole toissijaista runojen […]
Tiina Lehikoinen: Vuoden pimein aika alkaa olla käsillä. Valoa on vähän ja sateet kirjovat uomia ikkunaan. Tuulen lyömät ajatukset lakaisevat puistoja. Jotta pimeys ei saisi ylivaltaa maailmasta ja pahat henget pysyisivät loitolla, ihmiset ovat lanseeranneet juhlan nimeltä Joulu. Joulua juhlitaan nykyisin symbolisesti kristittyjen Jumalan pojan Jeesuksen syntymäjuhlana. Historiallisesti kyseessä on vanha pakanajuhla, jonka suomenkielinen nimitys […]
Sanna Saastamoinen: Kävin viikko sitten piirtämässä elävää mallia. Elävän mallin piirtäminen on kuvataiteilijalle lähes välttämätöntä taidon ylläpitämiseksi. Erityisesti nopeita asentoja, eli groquista piirtäessäni huomasin, kuinka mieli hoidetaan syrjään. Piirtäjän on oltava nopea, hahmotettava liike ja asento hetkessä sekä siirrettävä tämä havainto paperille jollakin välineellä. Vahva aivojen kontrolli on tässä haitaksi — on työskenneltävä suoraan selkärangasta. […]
Tiina Raevaara: Kirjailijan käyttäytymistä säätelevät lukuisat kirjoittamattomat säännöt, eräänlainen maan tapa. En tiedä miksi kirjailijan käytökselle ja työlle ylipäätään pitäisi löytyä sääntöjä tai dogmeja – ehkä luova kirjoittaminen ammattina on niin epämääräistä, että kirjailija kaipaa sääntöjä ja rajoja turvakseen. Olen päättänyt, etten keksi minkäänlaisia sääntöjä, joita minun tulisi noudattaa. Ja jotta tämä ei muuttuisi säännöksi, […]
Seija Kerttula: Pari päivää sitten julkistettiin 300-sivuinen raportti katolisten pappien seksuaalisesta väkivallasta Dublinissa – todella pahaa luettavaa peräti 46 papista. Raportista käy ilmi, miten Irlannin katolisen kirkon piispat ovat peitelleet tekoja ja lähettäneet lasten sarjaraiskaajapappeja uusiin seurakuntiin jatkamaan touhujaan. Poliisitkin ovat pelänneet pappeja niin paljon, etteivät ole tutkineet tapauksia. Jälkimmäinen ei tietenkään ole mikään ihme, […]
Maija Väisänen: Porvoossa on Talvisota. Virallisesti se alkaa ensi maanantaina. Mutta nyt on jo kuulunut etäistä pyssynpauketta, katukuvassa näkynyt lottien harmaita hameita ja sotilaiden lumipukuja. Mummoni lähti Karjalasta ensimmäisen kerran evakkoon 4-vuotiaana. Lapset kärryn päälle, lehmät mukaan ja menoksi. Nyt ei voisi kuvitellakaan, että joutuisi lähtemään. Mitä sitä ottaisi mukaan? Autoja jonoissa ulosmenoväylillä, itkeviä lapsia […]
Mark Mallon ja Seija Kerttula: Useimpien säröläisten työt ovat kasaantuneet viime päivinä niin sekavaksi rykelmäksi, että blogin aikataulukin on osin jäänyt noudattamatta. Ruuhkaa ja tukkoisuutta aiheuttavat Särön kasaamisen lisäksi kirjojen kirjoittamiset, käännöstyöt, omaisten sairastumiset, Särön talousasiat, ja ainakin allekirjoittaneen työttömyyskorvaushakemukset (pakko hakea Kelalta rahaa, ei tässä muu auta!) ja Särön nykäyksittäin kasvaneen verkoston valaiseminen. Kiirettää […]