Lähes 300-sivuinen runoteos snookerista ja vuorikiipeilystä? ”They said it couldn’t be done”, kuten Donald Trump sanoisi. Raisa Jäntin teokset eivät tosin ole aiemminkaan noudattaneet runoteoksen tyypillistä rakennetta ja pituutta. Esimerkiksi hänen edellinen runokokoelmansa Kolme (Puru-kollektiivi 2018) oli kolmesta erillisestä kirjasesta muodostuva kokonaisuus.
Yhteistä edellisen teoksen kanssa on myös pyrkimys nähdä kauneutta ja merkityksiä siellä, minne runous harvoin uskaltautuu. Kolmessa pohdittiin ihmisten ja muiden olentojen välisten rajojen häilyvyttä luonnontieteiden kielen kautta. Uusin teos puolestaan sukeltaa penkkiurheilun maailmaan. Teoksen nimi on peräisin kirjasta Golfin säännöt (Suomen Golfliitto ry 2019), kuten myös osioiden otsikot: ”’Vaarallisen eläimen tilanne’ syntyy, kun pallon lähellä on vaarallinen eläin […] joka voi aiheuttaa pelaajalle vakavia fyysisiä vammoja” (s. 278).
Teoksen suhde penkkiurheiluun ei ole vanhan harrastajan rakkautta lajiin vaan uutta innostusta, joka on syntynyt pikemminkin uteliaisuudesta:
Puhuja ottaa eläytyvän mutta kriittisen tarkkailijan roolin. Paperilla useimmat lajit vaikuttavat tylsiltä, mutta toisten ihmisten omistautuminen on yllättävän tarttuvaa.
Kuuluisan meemin mukaan jokainen ruumis Mount Everestillä oli joskus äärimmäisen motivoitunut ihminen. Vuorikiipeilyn kaltaisten extreme-lajien yhteydessä puhutaan usein ”rajojen ylittämisestä”, mutta Jäntin teoksessa muistutetaan, ettei ihmisruumiin rajoja voi ylittää; niitä päin voi kyllä mennä, mutta silloin seurauksena on vammoja tai jopa kuolema. Useissa runoissa kuvataan, millaisia muutoksia ihmiskehossa tapahtuu tuhansien metrien korkeudessa: ”Ensin jäätyvät sormet ja varpaat. / Hitaasti, ryömien, / kuolio kulkee raajoja pitkin. Sinut on jätettävä tänne.” (s. 6)
Teos on kirjoitettu koronapandemian aikana, kuten käy ilmi Jäntin Twitter-tililtä peräisin olevista lainauksista. 3.8.2020 päivätyssä twiitissä runoilija ilmoittaa hankkineensa Eurosportin, ja seuraavan päivän twiiteissä ollaankin jo syvällä pelin lumoissa: ”4 August 2020 8:32 / Joskus menen ihan flow-tilaan, ja saatan liikuttua syvästi jostain hienosta lyönnistä.” (s. 16.) Vaarallisen eläimen tilanne ei ole ainoa korona-aikana kirjoitettu runoteos, jossa tekstien kirjoitusajankohta on merkitty ylös: samaa keinoa käytetään esimerkiksi Pauliina Haasjoen Nausikaassa (Otava 2022). Kenties nopeasti muuttuvassa maailmantilanteessa kirjoittajat ovat halunneet antaa kontekstin ajatuksille, jotka pian niiden ylöskirjaamisen jälkeen saattaisivat näyttää jo vanhentuneilta.
Televisiosta seurattua snooker-ottelua kommentoivien twiittien lukeminen runokirjasta synnyttää useita etäännyttämisen kerroksia, mikä on varmasti tarkoituskin. Korona-aikana suorat ihmiskontaktit vähenivät, ja yhä suurempi osa maailmasta tuli luoksemme ruutujen välityksellä. Jäntin runot tarkastelevat myös penkkiurheiluun kuuluvaa outoa sosiaalisuutta: miljoonat ihmiset eläytyvät kollektiivisesti jonkin itseään suuremman äärellä, mutta viime kädessä kukin on yksin ruutunsa kanssa.
Nuori Voima -lehteen kirjoittamassaan esseessä ”En tahdo enää lentää” (31.10.2018) Jäntti ilmoitti lopettavansa lentämisen ilmastosyistä. Sen sijaan, että etsisi jatkuvasti uusia kokemuksia matkustelemalla, runoilija kertoo harjoittelevansa paikallaan pysymisen taitoa ja etsivänsä iloa ja merkityksellisyyttä arjesta:
Olisi houkuttelevaa lukea Vaarallisen eläimen tilannetta kuvauksena tällaisesta harjoituksesta tilanteessa, jossa arki on kutistunut vielä tavanomaistakin kapeammaksi.
Mikä urheilussa sitten koukuttaa? Ainakin selkeät säännöt, voiton ja tappion yksiselitteisyys, se että kaikilla kilpailijoilla on periaatteessa samat lähtökohdat – toisin kuin muualla yhteiskunnassa. Urheilu on myös yksinkertaisesti viihdyttävää: ”Pussitus on kaunis, mieluummin tätä katselee kuin videotaidetta” (s. 206). Myös penkkiurheilun eskapistinen ulottuvuus tuodaan ilmi. Puhuja uppoutuu täysillä seuraamiinsa lajeihin, mutta välillä ulkomaailma, varsinkin ekokatastrofi, tihkuu läpi: lumihuippuiset vuoret tuovat mieleen vuoristojäätiköiden sulamisen, ja viittaukset ”pallon halkeamiseen” ovat monitulkintaisia.
Vaarallisen eläimen tilanne on runoteokseksi harvinaisen pitkä. Se ei sinänsä ole ongelma, eihän sivumäärä kerro vielä mitään tekstin merkitystiheydestä, kokonaisrakenteesta tai subjektiivisesta kestosta. Lyhytkin kirja voi tuntua pitkältä ja päinvastoin, eikä kaikkien runoteosten ei tarvitse olla 70-sivuisia. Jäntin teosta olisi silti voinut hieman karsia; esimerkiksi päiväkirjamaiset pohdinnat apurahojen hakemisesta olisin jättänyt pois. Teos yrittää luoda yhteyksiä mitä erilaisimpien asioiden välille, ja usein onnistuukin siinä, mutta välillä ajattelu jää – urheilutermein – lähtökuoppiinsa: ”Penkkiurheilu muuttaa ihmisen toiseksi. Sosiaalinen media muuttaa ihmisen toiseksi. Hammassärky muuttaa ihmisen toiseksi. Apuraha muuttaa ihmisen toiseksi. Akun loppuminen muuttaa ihmisen toiseksi.” (s. 136.)
Puhuja kutsuu teosta ”esseerunoudeksi”, joka onkin osuva luonnehdinta. Teos on essee sanan alkuperäisessä merkityksessä ’yritys’ (essai). Runouden ja proosan keinoja yhdistellen se pyrkii valottamaan tarkastelemiaan aiheita eri näkökulmista, mutta runoudelle ominaisesti johtopäätökset jätetään avoimiksi. Vaikkei kokonaisuus aivan täysosuma olekaan, luen silti mieluummin riskejä ottavaa runoutta kuin ”laadukkaita” ja eheitä mutta yllätyksettömiä kokoelmia.