Etusivulle
Kirjallisuuskritiikki ei ole julkista palautetta kirjailijalle eikä kirjoittajan oman oppineisuuden esittelyä, vaan sen tulee ensisijaisesti palvella lukijaa, kirjoittaa kirjallisuuskriitikko Tero Tähtinen. Yksi nykykritiikin ongelmista on hänen mukaansa liiallinen varovaisuus ja taiteilijan käsittely silkkihansikkain.
Helsingin Sanomien kriitikko, esseisti Tero Tähtinen kertoo lauantaina 17.10.2026 Särön Välitilassa Helsingissä, kuinka kirjoitetaan selkeää, journalistista ja rohkeaa kirjallisuuskritiikkiä. Ilmoittaudu maksuttomaan tilaisuuteen ja tule keskustelemaan hyvässä seurassa.
Jo yhdenkin valokuvan katselusta voi saada eväitä oman elämäntarinan uudenlaiseen tarkasteluun, kirjoittaa valokuvaterapiakouluttaja ja psykoterapeutti Ulla Halkola valokuvan ja kaunokirjallisuuden yhteyksiä käsittelevässä tietokirjassaan.
Kirjallisuuskriitikoiden väitetään usein nostavan esiin tuttaviensa teoksia, mutta toisaalta heiltä odotetaan esteellisyysasioissa äärimmäisen korkeaa moraalia, kirjoittaa kriitikko, esseisti Vesa Rantama. Välitetäänkö Suomen kulttuuripiireissä esteellisyydestä? Milloin on syytä jäävätä itsensä, jos arvioitavana ei ole sukulaisen, sydänystävän tai työkaverin teos?
Euroopan getoissa ja keskitysleireillä vuosikymmeniä sitten eläneiden kirjoittajien runot voisivat yhtä hyvin olla eiliseltä, kirjoittaa toimittaja ja kirjailija Jussi Hanhivaara. Arvioitavana Timo Suutarisen toimittama ja suomentama runokokoelma Taivaan punalasin läpi – juutalaisia runoja.
Lars Sundin osin omaelämäkerrallisessa Pietarsaari-trilogiassa seurataan säveltäjä Alf Holmin elämää 1940-luvulta nykyaikaan. Taiteenteon houkutus säilyy vahvana läpi sukupolvien, vaikka arvot, mahdollisuudet ja valinnat muuttuvat, kriitikko Suvi Ahola kirjoittaa arviossaan.
Lauri Sipari on suomentanut klassikkonäytelmä Faustin onnistuneella ja iskevällä tavalla, kirjoittaa Pirkko Holmberg arviossaan. Vuosikymmenten varrella eri Goethe-suomentajat ovat ratkaisseet eri tavoin ydinkysymyksen siitä, onko tärkeämpää pitää huolta loppusoinnuista vai ilmaisun luontevuudesta.
Geneettinen kritiikki tutkii kirjoitusprosesseja ja tekstien alkuperää muun muassa käsikirjoitusluonnosten ja kirjoitusmenetelmien kautta. Kirjallisuustutkimuksen tuntemattomampaa haaraa valottavan artikkelikokoelman ytimessä on syvä arvostus luovaa prosessia, työn vaiheita, keskeneräisyyttä ja muuttuvia suuntia kohtaan, kirjoittaa Katariina Kärkelä arviossaan.
Kriitikko Suvi Aholalta kuoli isä, Kati-Annika Ansakselta saman ikäinen isoäiti. Ansaksen esseekokoelma Päätöstili (Avain, 2024) on sarja henkilökohtaisia, tunnustuksellisia tekstejä poisnukkuneesta läheisestä. Ahola pohtii arviossaan modernin kuoleman outoutta, työläyttä ja makaabereja puolia.
Jyri Vartiaisen kolmiosaisen, kaikkiaan lähes 600-sivuisen Kootut runot -teossarjan (ntamo, 2021–2024) perussävy tempoilee haudanvakavan apollonisen kontemplaation ja yllättävistä rinnastuksista kumpuavan viiston huumorin välillä, kirjoittaa Miikka Laihinen arviossaan.