Loiko Venäjä lännen?

Miten puhumme suomalaisuudesta, länsimaisuudesta ja ei-eurooppalaisuudesta? Kritiikki on julkaistu ensi kerran Särön numerossa Suomi-Utopia (30).

*

Karim Maïche: Mitäs me länsimaalaiset!
Suomi ja lännen käsite.
Into 2015. 230 s.
Tietokirja.

[dropcap]K[/dropcap]atsoin 282 minuuttia Fritz Langin huimaavan kaunista Die Nibelungen -elokuvaa (1924), joka huipentuu burgundilaisten ja kuningas Attilan hunnien väliseen taisteluun. Burgundilaiset (länsi) ovat hienostuneita, ritarillisia, persoonallisia – he ovat yksilöitä. Hunnit (itä) ovat villejä ja alkeellisia, ja nämä piirteet vaikuttavat heidän ainoilta ominaisuuksiltaan. Vain Attila on persoonallisuus (miten kätevästi tämä asettuukaan G.W.F. Hegelin historianfilosofian skeemaan, jossa itämailla ainoastaan despootti on vapaa…).

Kolmannessa valtakunnassa Die Nibelungenista tuli tärkeä elokuva. Se kuvitti kuvitelmaa, jossa Saksa oli idän bolsevistisia hunnilaumoja vastaan ristiretkeilevä länsi. Aatetta ja valtakuntaa tuettiin sanoin ja teoin, joita ei sitä ennen eikä sen jälkeen ole pidetty erityisen ”länsimaalaisina”. Kun propagandaministeri Joseph Goebbels tarjosi Fritz Langille filmiteollisuuden johtajan paikkaa, tämä otti jalat alleen ja päätyi todella villiin länteen, Hollywoodiin.

Sanotaan, että kirjoilla on kohtalonsa. Suomalais-algerialaisen tutkijan ja toimittajan Karim Maïchen kirjan Mitäs me länsimaalaiset! kohtalo on poikkeuksellisen suopea: suomalaisuuden ja länsimaalaisuuden käsitteisiin ja niiden yhdistelmään pureutuva teos ilmestyy täsmälleen samaan aikaan kuin ennennäkemätön pakolaisaalto saa monet punnitsemaan uudelleen edellä mainittujen käsitteiden merkitystä. Pinnalle on noussut jälleen asenteita ja tekoja, joita ei ole ennen pidetty erityisen ”länsimaalaisina”, eikä niitä sellaisina pidetä jälkeenpäinkään. Historia itse on Mitäs me länsimaalaiset! -teoksen paras markkinamies.

Kirjoilla on myös erilaiset lukijansa. Oma kokemukseni on lievä pettymys: tämän minä jo tiesin. Asian kiinnostavuudesta ja ajankohtaisuudesta huolimatta Mitäs me länsimaalaiset! uhkaa ajoittain kuivua sitaattikokoelmaksi; kirja pureutuu, mutta ei pure kovin syvään.

Karim Maїche käy läpi erilaisia ”lännen” ja ”eurooppalaisuuden” määritelmiä: myyttisiä, historiallisia ja maantieteellisiä, ja toteaa yrityksen turhaksi. Länsi on sitä mitä kulloinkin halutaan – ainakin se on joustava käsite. Maïche vyöryttää esimerkkejä historiankirjoituksesta, kouluopetuksesta ja julkisesta puheesta. Ne näyttävät – vastaansanomattomasti mutta hieman ennalta-arvattavasti – miten länsi pitää jatkuvasti konstruoida, jotta se olisi olemassa.

Herkullisimmillaan teksti on pitkässä lainauksessa vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen suomalaisesta tv-analyysista, jossa puhutaan eurooppalaisten ja afrikkalaisten joukkueiden eroista. ”Ranskan joukkuetta analysoitiin taktiikan ja strategian näkökulmista. Nigerian joukkueesta puhuttaessa korostettiin joukkueen fyysisyyttä, eurooppalaisia vaikutteita sekä maan jalkapalloliiton ja pelaajien välistä palkkariitaa”, kirjoittaa Maïche ja todistaa väitteensä suorilla lainauksilla. Tässä(kin) konstruktiossa eurooppalaiset ovat henkisesti luovia, afrikkalaiset passiivisia vastaanottajia, jotka kehtaavat vielä sekoittaa urheilun ja rahan…

”Rotuun pohjautuvan klassisen rasismin sijaan nykyisin puhutaan kulttuurieroista. Ihmisen käyttäytymistä selitetään yhä harvemmin geeneillä”, sanoo Maïche. Yleisellä tasolla väite ei pidä paikkaansa: oman havaintoni mukaan lähes kaikki on yritetty selittää geeneillä viimeisen parinkymmenen vuoden ajan muun muassa yhteiskunnallisen selityksen kustannuksella.

Klassinen maailmanhistoriallinen kertomus, jossa sivistyksen soihtua kuljetetaan antiikin Kreikasta Roomaan ja sieltä vielä lännemmäs, kunnes soihtu saapuu määränpäähänsä ja jää roihuamaan atlanttisen kulttuurin vartioimana, lienee edelleen hengissä. Kouluopetuksessa se ei enää ole virallisten tavoitteiden mukainen, mutta käytäntö saattaa olla toista. Todisteina tästä ovat muun muassa Maïchen analysoimat oppikirjasarjat. Uudelta tutkimustiedolta kestää yleensä parikymmentä vuotta päätyä koulukirjoihin.

Uutta tietoa on joka tapauksessa saatavilla. Maïchekin käyttää tällä hetkellä parasta suomennettua maailmanhistorian yleisesitystä, McNeillin & McNeillin Verkottunutta ihmiskuntaa. Siinä lännen kehitys nähdään osana laajaa euraasialaista kauppa- ja kulttuuriverkostojen muutosta; maailmanhistoriassa otetaan kerrankin sana maailma tosissaan (samansuuntaista kirjallisuutta alkaa itse asiassa olla nykyään paljon, esimerkiksi Janet Abu-Lugholdin ja Andre Gunder Frankin tutkimukset). Tämän sivilisaatiohistoriallisen näkökulman perusteellinen esittely olisi itse asiassa ollut riittävä, ajankohtainen ja tarpeellinen kirjan aihe.

Riveillä ja rivien välissä Maïchella on rohkeutta sanoa, että lännellä tarkoitetaan yhä useamminYhdysvaltoja ja sen poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia satelliitteja – kuten Suomea. Hegemonisesta asemasta johtuu tietty kansainvälisen politiikan retoriikka, joka ulottuu hämmästyttävän vahvana uutiskieleen saakka. Miksi Venäjä, Iran ja Irak aina ’uhoavat’?, kysyy Maïche. Se on hyvä kysymys; kuka on nähnyt uutisen, jossa Yhdysvallat tai Israel ”uhoaisivat”?

Yllätyksensä Mitäs me länsimaalaiset! säästää loppupuolelle. Se on vetoaminen tutkija Peggy Hellerin näkemyksiin lännen käsitteen synnystä. Kirjassa ei kerrota, kuka Peggy Heller on. Hellerin mukaan lännen käsite on syntynyt venäläisessä 1800-luvun filosofiassa ja historiassa: kun venäläisten ajattelijoiden on täytynyt hahmottaa Venäjä ja venäläisyys eurooppalaisena, mutta kuitenkin poikkeuksellisena eurooppalaisuutena (kielellisesti, uskonnollisesti ja sosiaaliselta rakenteeltaan), on synnytetty ”länsi” tarkoittamaan ei-venäläistä eurooppalaisuutta. Tämä on uutta tai ainakin tuoretta tietoa, ja antaa paljon ajattelemisen aihetta.

Monesta on puhetta. Jean Sibeliuksen ”suomalaisuus” tai ”läntisyys” tai ”itäisyys” mainitaan ohimennen, samoin Kalevalan. Molempien pohdiskelussa olisi ollut aineistoa kokonaiseen kirjaan, mutta onhan niitä toisaalta kirjoitettukin. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että Mitäs me länsimaalaiset! sisältää lähtökohtia vaikka kirjasarjan tarpeisiin. Peli on joka tapauksessa avattu.