Steampunkia futuurissa

Antti Salminen: Lomonosovin moottori. Poesia, 2014. 236 s. Romaani.

Lomonosovin moottorin kokeellisuus ja fragmentaarisuus eivät vähennä romaanin viihdyttävyyttä lainkaan, kirjoittaa Jukka Laajarinne. Kritiikki on julkaistu ensi kerran vuonna 2014 Särön numerossa Taide ja missio (26-27).

*

[dropcap]J[/dropcap]oskus käteen osuu mestariteos. Antti Salmisen romaani Lomonosovin moottori tuntuisi muutaman lukukerran jälkeen asettuvan tähän harvalukuiseen kategoriaan.

Jossakin lähitulevaisuudessa talousjärjestelmämme on romahtanut; sen mukana moderni elämänmuotomme. ”[S]uurimmalle osalle ihmisiä unet ovat tällä hetkellä parasta viihdettä ja paalusolmu monimutkaisinta teknologiaa. […] Kiitotiet ovat metsittyneet. Ihmisosaton maailma alkaa tulla hyvin toimeen.”

Novaja Zemljalle, paikalle, jossa kaikkien aikojen suurin ydinkoe on aikoinaan räjäytetty, perustetaan alkemistis-kabbalistinen tutkimusasema. Aseman väkeen kuuluu toinen toistaan kummallisempia outolaisia: merestä nousseita olentoja, golem, nekronauteiksi itseään kutsuvia elävältä haudattuja assistentteja ja tunkiossa palvelusväeksi kasvatettavia homonculeja. Igumeenin johtama luostarimainen yhteisö rakentaa Nikola Teslan (1856–1943), vaihtovirran keksijän ja hullun tiedemiehen, toteuttamatta jääneiden megalomaanisten visioiden pohjalta jotakin käänteentekevää: moottoria, joka mahdollisesti lopettaa kaikki sodat, mahdollisesti luo maailman uudelleen, mahdollisesti antaa vallan ohjata aurinkoa tai jopa koko universumia.

Teos on esitelty yleisölle kokeellisena romaanina. Tämä ohjaa kiinnittämään huomion teoksen pintarakenteeseen. Kirja koostuu 13:een kansioon lajitelluista 185 tekstifragmentista. Kukin kansio muodostaa oman tarinallisen kokonaisuutensa, ja fragmentit liittyvät toisiinsa ”kulmistaan”, kuten Salminen itse on asian ilmaissut.

Esipuheessa fiktiivinen toimittaja kertoo pyrkineensä järjestämään katkelmat kutakuinkin kronologisesti, minkä voi ottaa ehdotuksena lineaarisesti alusta loppuun etenevään luentaan. Fragmenttien lopussa olevat viitenumerot sen sijaan osoittavat tekstin sisäisiä kytköksiä ja tarjoavat vaihtoehtoisia etenemissuuntia. Sekä tekstin fragmentaarisuus että numeroiden paljastama viitteiden verkosto muistuttavat tapaa, jolla hyperteksti rakentuu.

Moottorin tekstilaji saattaakin olla internetissä poukkoilevalle nykylukijalle jopa tavanomaista romaanikerrontaa tutumpi ja luontevampi lähestyttävä.

Lomonosovin moottori on siis rakenteeltaan ajanmukainen teos, mutta kuinka kokeellinen se on? Fragmentaarisuus pitää sisällään kaksi piirrettä. Ensinnäkin kokonaisuus muodostuu pienistä, selkeästi erillisistä osista. Toisaalta kokonaiskuvaa romaanin käsittelemästä tapahtumasarjasta ei ole kirjoitettu auki – tekstin ulkopuolelle jää valtava määrä materiaalia, johon teos kuitenkin sujuvasti viittailee. Tekstikatkelmat ovat pirstaleita jostakin paljon suuremmasta.

Molemmat piirteet ovat nykyaikaisessa romaanikirjallisuudessa usein käytettyjä keinoja. Epälineaarinen sisäisten viitteiden verkosto ei myöskään kansien väliin painettuna ole järin tavaton. Itse asiassa jokainen romaani on tällaisia viitteitä pullollaan: tässä suhteessa Lomonosovin moottorin ainoa ero tavanomaiseen romaaniin on, että viittaukset on merkitty numeroina näkyville. Pintarakenteen tasolla kirja onkin – ainakin lukijan kannalta – paljon vähemmän kummallinen ja uutta luova kuin minkä ensivaikutelman se itsestään antaa.

Lomonosovin moottorin varsinainen pihvi ei olekaan rakenteessa, vaan siinä, mitä teos kätkee sisäänsä ja – mikä kenties vielä kiehtovampaa – ulkopuolelleen. Sivilisaation romahdus ei ole merkinnyt ainoastaan taloudellis-teknisiä muutoksia, vaan myös tieteellisen ajattelun taantumaa. Viktoriaanisella ajalla vaikuttaneen Teslan lisäksi tutkimusaseman teksteissä viittaillaan 1500–1700-lukujen luonnonfilosofeihin, tutkijoihin ja maagikoihin sekä vieläkin vanhempiin hermeettisiin teksteihin. Tieteellis-teknologiset keksinnöt sulautuvat symbolisiin tulkintoihin, konkreettinen unikuviin.

Kertomuksen aukkoisuus synnyttää arvoituksellisen ilmapiirin, kuvan maailmasta, jota ei vielä hallita eikä ymmärretä ja jossa on vielä paljon löydettävää. Mysteerin aura houkuttelee lukemaan, samoin Salmisen hallittu ja hyvin rytmitetty lause, absurdista huumorista puhumattakaan. Vaikka moniulotteisen ja ehkä monimutkaisenkin teoksen kunnolla ymmärtäminen vaatii lukijalta paljon, ei Lomonosovin moottori pakota lukijaansa pingottamaan: kirja onnistuu kaiken muun lisäksi olemaan hauska ja viihdyttävä.

Johan L. Piin väkevät, kohopainografiikan näköiset kasvi-, eläin- ja anatomiatutkielmat tukevat hämärää tunnelmaa. Tyylikäs ulkoasu ei ole pelkkä koriste vaan teoksen elimellinen osa. Vielä kun sen saisi kovakantisena.