Tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen on tutkinut tekoälyä jo 1990-luvulta lähtien. Uutuuskirjassaan Mitä tekoäly on? 100 kysymystä ja vastausta (Teos 2023) hän valaisee yleistajuisesti tekoälyn toimintaperiaatteita ja vaikutuksia.
Suurelle yleisölle tutuksi tullut ChatGPT on niin sanottu kielimalli, eli miljardeihin tilastollisiin parametreihin perustuva järjestelmä, joka tuottaa todennäköisyyksien pohjalta tekstiä jo annetun tekstin jatkoksi. Kielimalli ”louhii” valtavista tekstimassoista, kuten kirjoista, verkkosivustoista ja artikkeleista koostuvaa aineistoa ja muodostaa siihen ohjelmoitujen parametrien perusteella sopivat lauseet annettuun tehtävään tai keskusteluun.
Hieman kärjistetty kauhukuva tekoälyn vaikutuksesta kirjallisuuteen on, että kirjat syntyvät lähitulevaisuudessa miltei itsekseen ihmiskirjailijan – tai kenen tahansa – korkeintaan silotellessa tekstin pintaa ennen teoksen lähettämistä painoon. Toistaiseksi tarvitsemme vielä kirjailijoita, kustannustoimittajia ja kustantamoita, mutta tekoäly on jo työntänyt jalkansa kirjallisuusmaailman pyöröoveen.
Millä tavoin kirjailija voi tällä hetkellä hyödyntää kielimalleja kirjoitusprosessissaan?
Hannu Toivonen luokittelee kolme eri tapaa, joilla tekoälyä voi käyttää kaunokirjallisuuden tuotannon eri vaiheissa: Ensinnäkin se voi, kuten mainittu, tuottaa tekstiä kirjoittajan puolesta. Tämä voi olla houkutteleva vaihtoehto, jos kirjoittaja ei pidä teettämänsä tekstin rimaa korkealla.
– Toinen vaihtoehto on tekoälyn valjastaminen oman kirjoittamisen apuriksi. Määrätietoinen ja osaava kirjoittaja voi käyttää työkaluja apuna toteuttaessaan omaa näkemystään ja jopa rikkoa omia rajojaan kirjoittajana. Kielimalleista voi olla apua rutiininomaisessa tekstin muokkaamisessa, esimerkiksi aikamuodon tai kertojan persoonan vaihtamisessa, tai niitä voi pyytää myös tekemään tekstimuotoon puettuja tehtäviä. Kaunokirjallisessa kirjoittamisessa sellaisia voivat olla esimerkiksi aiheen, henkilöiden, juonen ja kohtausten ideointi ja luonnostelu sekä tekstin kommentointi. Ei tekoälyllä ole ihmisen näkemystä, mutta sen kommenteista voi silti olla hyötyä.
Toivonen uskoo, että Suomessa on jo paljon kirjailijoita, jotka käyttävät kielimalleja vaikkapa raakamateriaalin tuottamiseen, josta he seulovat ja muokkaavat sopivan sisällön tai vain ideoita omaan kirjoittamiseensa. Taustatyön tekemisessä kirjailijan kannattaa kuitenkin olla varovainen, koska kielimallit voivat keksiä omiaan.
Kolmas Toivosen määrittelemä tapa tekoälyn hyödyntämiseen on kokeellinen kirjoittaminen, jossa etsitään esimerkiksi uutta, tekoälyyn perustuvaa ilmaisua tai halutaan häivyttää ihmistekijää näkyvistä.
– Kirjailija voi antautua surrealismin hengessä koneen apuriksi editoimaan sen tuotoksista jotain mielenkiintoista.
Jos mainitut ominaisuudet sulautuvat tulevaisuudessa osaksi tekstinkäsittelyohjelmia, tekoälyn hyödyntämisestä kirjoittamisessa voi Toivosen mukaan tulla nykyistä helpompaa.
Kirjailijat uuden edessä
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajan ja kirjailijan Ville Hytösen henkilökohtainen näkemys on, että tekoälyn käyttö saattaa laiskistaa kirjailijaa. Mitä helpommaksi tekstinluonti tehdään, sen enemmän kirjailija joutuu puntaroimaan kysymystä siitä, antaako hän periksi tekoälyn tarjoamalle helpolle ratkaisulle vai näkeekö hän mieluummin vaivaa saadakseen aikaan persoonallisemman lopputuloksen.
– Tekoälyn avulla on jo luotu tuhansia tai kymmeniätuhansia heikkolaatuisia teoksia, joita Amazon joutuu poistelemaan valikoimistaan huonon palautteen takia. Ongelmana lienee, että kirjoittajat, jotka eivät ole vihkiytyneet kirjailijan ammattiin, tehtailevat ala-arvoista kirjallisuutta kuin liukuhihnalla. Koska tekoäly louhii teoksia aiemmin kirjoitetun pohjalta, koneavusteisesti luotujen teosten heikko laatu saattaa pidemmällä tähtäimellä jopa heikentää tekoälyn kehitystä. Syntyy ikään kuin itseään syövä käärme.
Toivonen on Hytösen kanssa samaa mieltä siitä, että heikon kirjallisuuden tuottamisesta on tekoälyn myötä tullut hirvittävän tehokasta.
– Optimistisesti voi ajatella, että kielimallit demokratisoivat kirjoittamista, sillä niiden avulla kaikkien on helpompi saavuttaa jokin minimitaso. Toisaalta kustantajien ja muiden portinvartijoiden rooli hyvän kirjallisuuden erottelemisessa heikommasta tulee ehkä aiempaa tärkeämmäksi, jottemme huku roskaan, Toivonen sanoo.
Hytösen mukaan monet kirjailijat ovat tällä hetkellä takajaloillaan tekoälyn kehittymisen suhteen.
– Kirjailijakunnasta on kantautunut toisaalta skeptisyyttä ja naureskelua, mutta toisaalta osa näkee, että tekoälyn osaamistaso paranee tulevaisuudessa huomattavasti nykyiseen verrattuna. Osaa kirjailijoista tämä pelottaa ja osa suhtautuu kehitykseen positiivisesti. Tekoälykysymyksessä tuntuu hallitsevan sama jako kuin kaikessa muussakin: muutosvastarinnan ja tulevaisuuteen katsojien välinen kuilu, hän toteaa.
Hytönen ennakoi kilpailun kirjallisuuden kentällä kasvavan tekoälyn hyödyntämisen myötä. Hänen henkilökohtainen kantansa on, että teknologian aikaansaama muutos on väistämätön. Kirjailijan täytyy siis mukautua ja oppia käyttämään tekoälyä hyödykseen.
Lukijan asema
Voisiko kirjailijoiden huolta hälventää lähestymällä kysymystä toisesta suunnasta: millaista hyötyä tekoälystä voisi olla lukijoille?
– Tekoälyteksti saattaa jatkossa mahdollistaa uudentyyppisiä kirjallisuudenlajeja, joita on vielä vaikea kuvitellakaan, Hytönen pohtii. – Näitä voisivat olla äärimmäisen tarkkaan matemaattiseen mallinnokseen tai laskutoimitukseen perustuvat lajit tai erilaiset kielihybridit vaikkapa kokeellisen kirjallisuuden puolella.
Hytönen uskoo, että tekoäly alkaa pian tuottamaan eräänlaisia pastisseja ja yksinkertaista viihdekirjallisuutta.
– On kuitenkin toinen kysymys, onko lukija pidemmän päälle riittävän kiinnostunut koneen kirjoittamasta viihteestä. Käykö niin, että tekoälykirjojen teoksellisuus kyseenalaistuu alkuinnostuksen jälkeen, ja kirjoittajan persoonan merkitys korostuu? Autofiktiobuumi saattaa olla ikään kuin ennakoiva reagointi tähän trendiin. Ehkä tulemme huomaamaan, että lukijat haluavat tekstinsä taakse sittenkin oikean ihmisen ja hänen ajatuksensa.
Hannu Toivonen toteaa, että latteiden pastissien tuottaminen tietyistä genreistä on kielimalleilla ja muilla koneoppimiseen perustuvilla ohjelmilla tyypillistä, sillä ohjelmat perustuvat matkimiseen.
– Kirjoittajalle hedelmällistä voivat tällaisissa tapauksissa olla ohjelman tekemät mielenkiintoiset virheet tai se, jos tuotos on jollakin tavalla dadaistinen.
Nykyiset tekstiä tuottavat kielimallit toimivat työkaluina enemmänkin tekstiään muokkaavalle kirjoittajalle kuin sitä vastaanottavalle lukijalle. Kiinnostava kysymys erikseen ovat Toivosen mielestä mahdolliset lukijalle suunnatut tekoälytyökalut: mukana voisi olla esimerkiksi vuorovaikutusta hahmojen kanssa, personointia tai pelillisyyttä.
Ville Hytönen arvioi, että lukijoiden sijaan tekoälystä hyötyvät lopulta eniten globaalit mediajätit, jotka säästävät merkittävästi kuluja monessa portaassa ja saavat tekoälyn avulla koko maailmankirjallisuuden hyödynnettäväkseen ilmaiseksi.[1]
Ääninäyttelijät puolestaan kuuluvat hänen arvionsa mukaan ensimmäisiin häviäjiin. Hytönen uskoo, että äänikirjojen tekoälylukijat kehittyvät vielä tämän vuoden aikana niin tasokkaiksi, että pian ihmislukijan lukema teos on pikemminkin eksklusiivinen ylellisyystuote.
Tekijänoikeusongelmat
Millaisia eettisiä ongelmia ja vaaroja voi tulla vastaan, jos kirjailija käyttää tekoälyä apunaan kirjoitusprosessin aikana?
Ville Hytönen on Kirjailijaliiton puheenjohtajana ollut kysymyksen kanssa tiiviisti tekemisissä.
– Tekoälyteksti rakentuu aiemmin kirjoitetun tekstin perustalle. Sitä on louhittu ilmeisen oikeudettomasti kirjallisuudesta. Toki kirjailijakin luo oman tekstinsä kaiken lukemansa perusteella, mutta ongelmana tekoälyn hyödyntämisessä on, että sillä tienataan luvatta, hän toteaa.
Tienaajia ovat alaa hallitsevat mediajätit, mutta myös kirjailijat, jotka istuttavat teoksiinsa kollegoidensa kuvastoa tai ajatusrakennelmia.
– Kirjailijaliitossa on pohdittu datalouhintakysymystä siltä kannalta, pitäisikö tekoälyä alkaa pidemmällä tähtäimellä verottaa, sillä se hyväksikäyttää laajan kirjailijakunnan tekstejä, Hytönen sanoo. – Tekoälylle voitaisiin ajatella luotavan jonkinlainen tekijänoikeusjärjestöjen hallinnoima tekijänoikeusmaksu, joka tilitettäisiin järjestöjen kautta apurahamuodossa kirjailijoille. Verotusjärjestelmän luominen olisi pitkä tie, mutta se olisi silti harvoja mahdollisuuksia puolustaa kirjailijoiden asemaa tekoälyn väistämättömän kehityksen aiheuttamilta oheisvaikutuksilta.
Myös Hannu Toivosen mielestä tekijänoikeusongelma on otettava vakavasti. Jos kielimalli sattuu matkimaan yhtä teosta tai kirjailijaa, on pahimmillaan kyse plagioinnista.
– Toisaalta tässä tullaan aivan perusasioihin: mitä on kaunokirjallisuus? Toivonen kysyy. – Mikä rooli tietokoneohjelmilla voi siinä ylipäätään olla? Ajatus kokonaan koneella tuotetusta teoksesta on kiinnostava sekä teknisesti että kuriositeettina, mutta olisiko se kaunokirjallisuutta? Edellyttääkö kaunokirjallisuuden määritelmä tietoista kirjoittajaa, jolla on jotain sanottavaa? Kielimalleilla sanottavaa ei ole; ne on vain opetettu tuottamaan uskottavan näköistä tekstiä. Lukijana kokisin varmaankin tulleeni petetyksi, jos hyvän kirjan luettuani kävisi ilmi, että teksti olikin generoitu tietokoneohjelmalla.
Tekoälyn rajoittaminen ja sääntely on ajankohtainen kysymys. Hannu Toivosen mielestä joitakin sen käyttötapoja on syytä säännellä kansalaisten suojelemiseksi.
– Ongelmia voivat aiheuttaa esimerkiksi vinoutuneet kielimallit, jotka toistavat syrjiviä asenteita. Sääntelyn tulisi kuitenkin kohdistua itse kielimalleihin, ei niiden käyttöön esimerkiksi kaunokirjallisuudessa tai taiteessa. Tekoälyn käytön rajoittaminen on vaikeaa, koska mahdollisten rajoitusten valvominenkin olisi hyvin vaikeaa.
Tulevaisuus
Tekoälyn kehityksen muotoa ja vauhtia on mahdotonta ennustaa pitkällä aikavälillä, mutta jonkinlaista suuntaa voi varovasti arvailla.
Ville Hytönen ounastelee, että viiden vuoden tähtäimellä suuret mediajätit, kuten Google tai Amazon, voisivat hallita merkittävää osaa kirjamarkkinoista, jolloin kirjailijoiden ja kustantamoiden rooli kaventuisi huomattavasti. Hän ennakoi myös, että tekoälyn käyttö jakaa kirjailijakunnan kahteen leiriin: osa kirjailijoista käyttää tekoälyä luomaan juonia tai henkilöhahmoja, osa vannoo perinteisen mielikuvituksen puolesta.
– Jo edesmenneet merkittävät viihdekirjailijanimet, vaikkapa Barbara Cartland tai Sidney Sheldon, saattavat jatkaa tuotantoaan tekoälyn avulla, mikäli perikunnat katsovat näin, hän visioi.
Hannu Toivonen uskoo, että tulevaisuudessa sekä kirjoittajien että tekstien määrä kasvaa valtavasti tekoälyn hyödyntämisen myötä.
– Kilpailutekijäksi saattaa nousta massasta erottuminen, Toivonen sanoo. – Kirjallisuuden huippua olisivat näin ollen teokset, jotka poikkeavat selvästi tekoälyn avulla tuotetuista.
[1] ks. Suomen Kuvalehden artikkeli 28.9.2023: Lehti: Suomalaiskirjailijoiden teoksia käytetty luvatta tekoälyn opettamiseen – kustantamot yllättyivät.