Ylimielinen eläin hygieniateatterissa

Media kertoo koronaepidemiasta monesti vääristyneen tilastotiedon pohjalta. Epidemiasta selviytyminen typistetään tiedotusvälineissä usein yksilöiden moraaliseksi haasteeksi. Pakot, suositukset ja moraaliset velvollisuudet menevät uutisoinnissa suloisesti sekaisin.

Psykologian tohtori Heidi Toivonen haastatteli eri alojen asiantuntijoita koronaepidemiaan liittyvien toimenpiteiden ja koronauutisoinnin ongelmakohdista ja niiden seurauksista. (Kuvitus: Sanna Saastamoinen.)

*

[dropcap]G[/dropcap]oogle-haku sanalla Covid-19 tuotti elokuun 2020 lopulla 7,3 miljardia tulosta. Eri medioissa iltapäivälehdistä sosiaaliseen mediaan on eletty koronan, tuon latinan kruunua tai seppelettä tarkoittavasta coronasta nimensä saaneen viruksen, kruunaamaa vuotta. Mediaviidakossa suunnistaja törmää jatkuvasti ristiriitaisiin ja hämmentäviin tietoihin, polarisoitumiseen sekä loputtomaan kiistelyyn koronaan liittyvistä moraalisista, taloudellisista ja terveydellisistä näkökulmista. Valtamediassa tieteen, tutkimuksen ja asiantuntijuuden äänet tuntuvat usein katoavan politisoinnin ja yleisen kiistelyn alle, ja vielä vaikeampaa on löytää viidakosta katveita, joissa useampien asiantuntijoiden äänet keskustelisivat keskenään.

Verkko-Särö kokosi sähköpostin ja puhelimen päähän neljä eri alojen asiantuntijaa ja kysyi heiltä, mikä asia heitä on oman alansa näkökulmasta erityisesti häirinnyt koronaepidemiaan liittyvissä yhteiskunnallisissa toimenpiteissä ja uutisoinnissa, ja miksi. Haastateltaviksi suostuivat biotieteen dosentti Leena Valmu Helsingin yliopistosta, tietojenkäsittelytieteen tohtori ja tietohallinnon professori Francesco Lelli taloustieteen laitokselta Tilburgin yliopistosta Alankomaista, politiikan tutkimuksen tutkijatohtori Johanna Vuorelma Tampereen yliopistosta sekä valtiotieteiden maisteri, väestötiedettä tutkinut Petteri Sipilä Helsingin yliopistosta.

Tilastoharhoja tarinankerronnan tueksi

Tietojenkäsittelytieteilijä, tietohallinnon professori Francesco Lelli nostaa esiin huolensa siitä, että median uutisointi ja valtioiden päätöksenteko perustuvat enimmäkseen sellaisiin tutkimustuloksiin, joihin on aiheutunut vääristymää tiedonkeräämisen tavoilla.

”Koronaan sairastuneiden ja kuolleiden lukumäärät nojaavat otoksiin, jotka eivät ole satunnaisia eivätkä siten edusta aidosti koko väestöä,” hän selittää.

Suomen testauslinja on muuttunut kevään ja kesän aikana hyvin tiukasta seulasta väljempään suuntaan, ja tällä hetkellä testausta suositellaan kaikille oireisille matalalla kynnyksellä[1]. Testaaminen on kuitenkin koko ajan kohdistunut ihmisiin, joilla on koronan oireita. Äkkiseltään tämä vaikuttaisi järkevältä – miksi testata terveitä? Lelli huomauttaa, että tällainen otoksen rakentamisen tapa on siitä ongelmallinen, että testaus ei kohdistu koko populaatioon.

”On kaksi tapaa rakentaa otos, johon koronatestaus kohdistuu. Toisessa testataan vain oireisia, toisessa otokseen kuuluu myös oireettomia, eli se on aito satunnaisotos. Näin syntyvät tulokset voivat antaa aihetta aivan erilaisiin narratiiveihin mediassa. Jos testataan vain ihmisiä, joilla on oireita, ja yleistetään tältä pohjalta, voidaan helpommin rakentaa vaikkapa tarina siitä, että maassa pitäisi siirtyä takaisin lockdowniin.”

”Tieteellinen näkökulma on, että olisi ihanteellista testata aitoja satunnaisotoksia. Tämä tarkoittaa sellaista perusjoukosta eli Suomen populaatiosta otettua joukkoa, johon kuka tahansa suomalainen voi päätyä ja joka edustaa koko kansaa, ei pelkästään niitä, joilla on eriasteisia koronaoireita. Jos käytössä olisi rajaton testauskapasiteetti, silloin näin olisi mahdollista tehdä.”

Lelli huomauttaa, että tieteellisten periaatteiden mukaan tapahtuvan testaamisen ohella on olemassa toinen, yhteiskunnallisista syistä testaamista ohjaava periaate.

”Yhteiskunnallinen näkökulma on, että valtiolla on rajallinen kapasiteetti ja valtion täytyy pitää huolta ihmisistä. Vain oireisten testaaminen on tehokkaampaa julkisten resurssien käyttämistä. Jos käytettäisiin aitoa satunnaisotosta, saataisiin kuitenkin objektiivisempi kuva siitä, kuinka virus on jakaantunut väestössä.”

Lelli nostaa kiinnostavana esimerkkinä otannan suorittamisesta esiin Luxemburgin. ”He kokosivat hyvin laajan otoksen populaatiosta ja ottivat mukaan otokseen myös ihmisiä, joilla ei ollut koronatartunnan oireita[2],[3]. Näin varmistuneiden tautitapausten ja kuolleiden määrä edusti paremmin itse populaatiota. Esimerkiksi Hollannissa lähestymistapa on ollut ’jos sinulla on flunssaa vahvempia oireita, joita et saa kotikonstein hoidettua, mene sairaalaan ja sinut otetaan mukaan testattavaan otokseen’. Tästä seuraa vinoutta siihen, kuinka hyvin otos edustaa populaatiota eli itse kansaa.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) verkkosivut kertovat Suomen kasvattaneen tartuntojen testauskapasiteettia epidemian alkuvaiheiden muutamasta sadasta systemaattisesti nykyiseen noin 14 000 testiin päivätasolla. Ajankohtaiset ohjeet kehottavat koronaan sopivia oireita saaneiden hakeutumaan testeihin matalalla kynnyksellä.

”Jos testauskriteerejä madalletaan, on odotettavissa, että löytyy myös enemmän ihmisiä, joilla virusta ei ole”, huomauttaa Lelli. Professorin mielestä ei ole mitään järkeä siinä, että mediassa raportoidaan tapausmäärien kasvua pelkkinä lukuina samaan aikaan, kun testauskapasiteettia on kasvatettu. ”Tapauksia löytyy enemmän, koska testausta tehdään enemmän. Olisi järkevää arvioida uusien tapausten määriä suhteessa testauskapasiteetin kasvattamiseen.”

Lelliä mietityttää se, että valtiot antavat erilaisia ohjeistuksia perustuen vääristyneeseen tietoon. ”Tällaiset säädökset voivat olla enemmän ihmisten psykologisen rauhoittamisen ja heidän toimijuudentuntonsa tukemisen välineitä. Ne auttavat ihmisiä kokemaan, että he voivat tehdä jotakin: kun käytät kasvomaskia, hallitset itse terveyttäsi.”

VTM, väestöryhmien välisistä kuolleisuuseroista tutkimusartikkeleita julkaissut Petteri Sipilä pitää ongelmallisena sitä, että kansainvälisestä virusseurannasta uutisoitaessa on kärkenä ollut uusien absoluuttisten tapausmäärien läpikäyminen isoissa maissa, joissa nämä luvut ovat korkeita.

”Viime aikoina erityisesti päivittäisen uutisoinnin kohteina ovat olleet Yhdysvallat ja Brasilia. Vaikka tautitilanne näissä maissa onkin eittämättä vaikea, antavat väestömäärään suhteuttamattomat luvut helposti sen kuvan, että nämä olisivat viruksen pahiten koettelemat maat. Hyvän esimerkin tällaisen uutisoinnin harhaanjohtavuudesta tarjoaa tuoreeltaan Helsingin Sanomat[4], jonka artikkelissa kerrotaan koronakevään kuolleiden määrän Ruotsissa ensi kertaa ylittävän vuoden 1869 nälänhädän kuolleiden määrän vastaavalla ajanjaksolla. Näin varmasti onkin, mutta syy tähän ei ensisijaisesti ole viruksen aiheuttama kuolleisuus, vaan väestön 2,5-kertainen määrä aiempaan verrattuna,” huomauttaa Sipilä.

Entä mitkä maat ovat viruksen pahimmin koettelemia, jos katsotaan väestömäärään suhteutettuja lukuja?

”Väkilukuun suhteutettu koronakuolleisuus on toistaiseksi ollut korkeinta Euroopan maissa, joihin tauti iski pandemian alkuvaiheessa. Jos sivuutetaan lilliputtivaltiot San Marino ja Andorra, on kuolleisuustilanne huonoin Belgiassa, jossa kuolleisuus on yli 50 % korkeampi kuin paljon esillä olleissa USA:ssa ja Brasiliassa. Myös Italia, Espanja, Iso-Britannia ja Ruotsi ovat yhä näitä maita heikommassa tilanteessa kuolleisuusnäkökulmasta. Viime kuukausina tilanne on nopeasti huonontunut osassa Etelä-Amerikkaa, kuten Chilessä ja Perussa, jossa kuolleisuus on jo lähes Belgian tasolla. Sen sijaan viime aikoina paljon huomiota saanut Intian kuolleisuustilanne on yhä parempi kuin esimerkiksi Suomen ja paljon parempi kuin maailmassa keskimäärin. Intian osalta on kuitenkin esitettävä se varaus, että kuolemansyyn määrittelyssä saattaa olla puutteita.”

Sipilä jatkaa, että esimerkiksi Suomessa koronavirus ei toistaiseksi ole vaikuttanut kokonaiskuolleisuuteen toisin kuin Ruotsissa. Mitä tämä tarkoittaa?

”Muutosta kokonaiskuolleisuudessa vaikkapa vuodentakaiseen voi ajatella sitä kautta, että verrataan kuolleiden ikävakioitua määrää aiempaan samalla huomioiden väestörakenteessa vuoden aikana tapahtunut muutos. Koronakevään aikana Suomessa on kuollut joitakin satoja ihmisiä enemmän kuin viime vuonna, mutta sen selittävät väkiluvun kasvu ja osin väestön ikääntyminen. Ruotsissa vastaava kuolleisuus on ollut lähes 10 % korkeampaa vuodentakaiseen verrattuna.”

Tilastoharhaa koronasta raportointiin luo myös sen unohtaminen, että kuolleisuus painottuu vanhusväestöön. Suomalainen media on uutisoinut ahkerasti Italian taistelusta koronakriisin keskellä. Lelli toteaa, että muutamien tilastolähteiden perusteella vaikuttaa siltä, että Italiassa näennäisen korkean koronakuolleisuuden taustalla on ainakin väestön keskimäärin korkea ikä. Tilastojen mukaan ikääntyneelle väestölle tyypillisesti jopa 71,8 prosentilla kuolleista, joilta löydettiin koronavirusta, oli lisäksi ainakin yksi muu sairaus tai tila, joka olisi saattanut olla kuolinsyy koronan sijaan[5].

Sipilä huomauttaa, että vaikka jokainen elämä onkin sinällään arvokas, olisi kansanterveyden näkökulmasta relevanttia tarkastella asiaa myös menetettyjen elinvuosien tai elinajanodotteen näkökulmasta.

”Siinä vaiheessa, kun koronaan kuolleiden määrä Yhdysvalloissa ylitti Vietnamissa kuolleiden sotilaiden määrän, eli noin 60 000, asiasta reviteltiin otsikoita. Menetettyjen elinvuosien näkökulmasta vertaus on kuitenkin todella ontuva juuri kuolemansyiden hyvin erilaisten ikäjakaumien takia. Nyt koronakuolleita on yli kolminkertainen määrä, mutta menetetyissä elinvuosissa ollaan yhä kaukana sodan tappioista. Tämä siis siksi, että Vietnamissa kaatui etupäässä parikymppisiä nuoria ja koronan voimakas painopiste on ikävuosissa 80+.”

Koronan aiheuttamista taloudellisista kustannuksista voidaan esittää vasta arvioita, mutta ne tulevat olemaan suuret[6]. Jonkin verran myös valtamediassa on puntaroitu, onko koronaan ohjattu resursointi suhteetonta[7]. On kuitenkin vaikeaa löytää mielekästä kritiikkiä mediassa koronan ympärille rakennettua sirkusta kohtaan.

Biotieteen dosentti Leena Valmu toteaa: ”​Vaikka koronavirus aiheuttaa selvästi tavallista flunssaa ärhäkämmän taudin, ovat sen aiheuttamat kuolemat samalla tasolla kuin menehtyminen kausi-influenssaan. Tästä huolimatta influenssan yhteiskuntamme on valmis hyväksymään, koronaa ei. Molempia edellisiä virustauteja huomattavasti vaarallisempi kohtaaminen mikrobin kanssa on verenmyrkytys eli sepsis. Se tappaa vuosittain maailmassa yli kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin korona, ollen vastuussa joka viidennestä tautikuolemasta koko maailmassa. Sormessa oleva pieni haava, josta bakteerit pääsevät sisään, voi siis olla koronaa huomattavasti kohtalokkaampi, mutta silti kukaan ei ole kriittisesti vieressä valvomassa, ettemme mene haava sormessa tonkimaan puutarhamultaa.”

”Aiemmista pandemioista espanjantauti on ollut julkisuudessa esillä koronan vertailukohtana”, jatkaa Petteri Sipilä. ”Siihen kuoli eri arvioiden mukaan useita kymmeniä miljoonia ihmisiä viime vuosisadan alkupuolella[8]. Jälleen on paikallaan huomata erot ikäjakaumissa: espanjantautiin kuoli eri-ikäisiä ihmisiä ja valtavasti esimerkiksi 1. maailmansodan sotilaita. Hieman tuoreempia esimerkkejä influenssapandemioista ovat 1950 ja 1960-lukujen ”aasialainen” ja ”hongkongilainen”, joihin kuoli 1–4 miljoonaa ihmistä[9].” Tämän jutun kirjoitushetkellä koronaan kuolleita on maailmanlaajuisesti alle miljoona, 911 877 (Maailman terveysjärjestön luku)[10].

On siis perusteltua arvella, että koronan vakavuutta on mediassa yliarvioitu. Yhtä lailla voidaan kuitenkin esittää, että koronaan liittyvät numerotiedot itse asiassa aliarvioivat sitä: The Economist julkaisi heinäkuussa kansainvälisiä tilastovertailuja, jotka viittaavat siihen, että todelliset koronaan kuolleiden luvut ovat virallisia lukuja suurempia. Jutun mukaan useiden maiden virallisista tilastoista jäävät pois sellaiset henkilöt, jotka eivät antaneet ennen kuolemaansa positiivista koronatestitulosta, ja pandemia on myös keskittänyt terveydenhuollon toimenpiteitä koronaan sairastuneisiin tavalla, joka on epäsuorasti lisännyt kuolemia muuhun kuin koronaan[11].

Koronan vakavuutta on siis testauskäytäntöihin ja -kriteereihin, tilastojen esittämiseen ja kansainvälisiin vertailuihin liittyvien haasteiden vuoksi vaikea esittää todenmukaisella tavalla. Niin ylilyönnit kuin aliarvioinnitkin ovat mahdollisia, ja kontekstualisoinnin pulmat nostavat esiin myös moraalisia ja filosofisia kysymyksiä. Verenmyrkytys voi tuntua triviaalilta ja nälänhätä kaukaiselta ongelmalta verrattuna virukseen, joka näkymättömyydestään huolimatta on tullut etätyöpakkojen ja hygieniasuositusten myötä lähelle jokaisen suomalaisen arkea.

Draamallistettu korona ja yhteiskunnalliset tarinat

Suomalaisessa mediassa on harrastettu itsetyytyväisiä vertailuja länsinaapurin dramaattisilta näyttäviin kuolleisuuslukuihin. Tällaiset narratiivit ovat suomalaisille tunnetusti herkkua. Korona on kuin jääkiekko – ainakin Ruotsi täytyy voittaa. Esimerkiksi britannialainen media on nostanut Ruotsin toimintaa esiin sekä positiivisessa että negatiivisessa valossa, todeten hiljattain esimerkiksi, että Ruotsi saattaa saada laumaimmuniteettia korostavalla koronastrategiallaan viimeiset naurut[12].

Dosentti Valmu kritisoi sitä, kuinka suomalaisen median uutisoinnissa näkyy pelon kautta johtaminen. ”Yhteiskunta pelottelee ihmisiä median avustuksella ja media velloo viruksessa toitottaen asioita yhteiskunnan äänitorvena sen sijaan että toimisi kriittisenä äänenä”, kärjistää Valmu.

Yksi tavallinen mediassa nähty tarinatyyppi typistää koronan yksilön moraalia koskevaksi haasteeksi ja esittää, että yksilöt voivat omalla toiminnallaan ratkaista kriisin. Politiikan tutkija Johanna Vuorelman mukaan moralisoivan yksilödiskurssin houkutus piilee mahdollisuudessa palauttaa monimutkaiset ongelmat helposti hahmotettavalle tasolle.

”Tällainen moralisoiva puhe häivyttää hallinnollisen tahon vastuun ja sen seikan, että yksilöiden toiminta kaikkien ohjeiden mukaan ei ratkaise pandemiaa. Moralisoivaan diskurssiin liittyy esimerkiksi puhe ’kurittomista kansalaisista’. Media kirjoittaa, kuinka kansalaiset eivät enää jaksa noudattaa suosituksia, vaikka tautitapausten määrä ei korreloisikaan ihmisten lepsuilun kanssa.”

Todellakin: haulla ”koronakuri” löytyy runsaasti tuloksia, niiden joukossa Ylen heinäkuinen artikkeli, joka on otsikoitu ”Koronakuri höltyi äkkiä”[13]. Tähän juttuun on löydetty psykologian tohtori selittämään, miksi ihmiset eivät enää huomioi rajoituksia.

Vertailun vuoksi todettakoon, ettei italialaislähtöisen Lellin mukaan koronakuria vastaavaa käsitettä ole Italiassa ja italialaisessa keskustelussa olemassakaan. Hän kertoo, että keväästä saakka italialaisen median johtava narratiivi on ollut sen korostaminen, kuinka muu maailma katsoo ylöspäin Italian loistokkaita ponnisteluja taistelussa koronaa vastaan.

Keskustelu ”koronakurista” on osa laajempaa epäselvää uutisointia, jossa pakot, suositukset ja moraaliset velvollisuudet menevät suloisesti sekaisin. Tutkija Vuorelman mielestä on hyvin pulmallista, että julkisessa keskustelussa on hämärtynyt se, mikä on suositus ja mikä on määräys.

”Suomessa uskottiin keväällä, että valtion rajat on oikeasti suljettu. Monelle syntyi kuva, että Suomen valtion rajat on mahdollista laittaa kiinni. Lainsäädännön kannalta tämä ei kuitenkaan ole oikea tapa puhua. Samoin yli 70-vuotiaille annettu suositus kontaktien välttämisestä tulkittiin usein niin kuin kyseessä olisi ollut lakiin liittyvä määräys – kuviteltiin, että poikkeusoloissa on mahdollista määrätä ihmiset pysymään kotonaan.”

Vuorelma huomauttaa, että toimivan demokratian kannalta olisi tärkeää, että ihmiset tietävät, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Mutta eikö hyvän tarkoituksen eli ihmisten suojelemisen vuoksi pieni harhaanjohtaminen ole hyväksyttävää?

”Rajan hämärtämistä ei voi perustella sillä, että se tehdään hyvän tarkoituksen vuoksi”, Vuorelma vastaa. ”Samalla siitä luodaan käytäntöä, jota voi myöhemmin hyödyntää mihin tahansa poliittiseen tarkoitukseen. Hyvien ja pahojen tarkoitusten määrittely on poliittisen kamppailun kohde, ei sen yläpuolella.”

Tiedon ja tietämisen ongelmat: Hukkuva perspektiivi

Haastatellut kuvaavat koronaan liittyen erilaisia tiedon tuottamisen, jakamisen ja hahmottamisen kriisejä. Vuorelma ja Valmu peräänkuuluttavat monipuolisempaa ja runsaampaa tiedon ja asiantuntijoiden käyttämistä mediassa. Valmun mukaan media on kertonut kapeaa, draamallistettua tarinaa käyttäen tieteen asiantuntijoita hyvin rajallisesti.

”Suomi on yhden totuuden yhteiskunta”, toteaa Valmu. ”Keväällä mistään muusta kuin koronasta ei puhuttu, ja yhä edelleen syksyllä media on täynnä draamallistettuja koronatilastoja, Suomen osalta jopa ironisen matalia. Uutisointi onkin myös alleviivannut tietynlaista, usein lääketieteellistä, asiantuntijuutta. Mediassa esimerkiksi THL:stä on tehty jumalasta seuraava taho.”

Vuorelma nostaa esiin mediassa nähtyjen tiedon ja tietämisen reviirijakojen ongelmallisuuden. ”Asiantuntijoita on hyödynnetty mediassa hyvin kapeasti ja samalla on tehty tarkkaa reviirijakoa sen suhteen, kenellä on oikeus puhua mistäkin.” Vuorelma pitää tärkeänä kunnioittavaa suhtautumista ihmisten tiedonjanoon. ”Sosiaalisessa mediassa irvaillaan siitä, miten ihmisistä on yhdessä yössä tullut virologeja ja epidemiologeja. Demokratian perusajatuksen mukaan jokainen saa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaikkei olisikaan asiantuntija”, hän muistuttaa.

Vuorelma puhuu myös mediassa esillä olleen tiedon kapeudesta. ”Ihmisillä on vahva tiedonjano, mutta tieto koronasta on typistynyt dataan. Lähellä olevaa historiallista ja kulttuurista tietoa ei ole osattu hyödyntää. Datafikaation ilmentymä mediassa on ollut vahva.” Tällä Vuorelma tarkoittaa ihannetta siitä, että numeerinen data on korkeinta saatavilla olevaa tietoa.

”Kuitenkin vaikkapa espanjantaudin historialliset kuvaukset auttaisivat ymmärtämään esimerkiksi maskien käyttöön liittyviä kysymyksiä. Espanjantaudin aikaan 1900-luvun alkupuolella juuri kasvosuojukset kärjistivät yhteiskunnallista ilmapiiriä: Yhdysvalloissa väiteltiin kiihkeästi kasvosuojusten hyödyistä ja haitoista, ja kasvosuojuksia vastustaneet kansalaiset järjestäytyivät liittoumaksi ja puolustivat yksilönvapauksia”, kertoo Vuorelma. ”1900-luvun alkupuolen maskikeskustelu muistuttaa monelta osin koronapandemian maskiväittelyä. Tämä viittaa siihen, että kasvot peittävä suojus ei ole mikä tahansa suojaväline. Siihen liittyy vahvoja kulttuurisia ja poliittisia merkityksiä, jotka pitäisi ottaa huomioon koronalinjauksia laadittaessa. Näin voidaan ehkäistä yhteiskunnallisen ilmapiirin kärjistymistä, joka on saanut monissa maissa jopa väkivaltaisia muotoja.”

Leena Valmu toivoo kriittistä, asiantuntevaa ja eri näkökulmia hyödyntävää todellista tiedejournalismia, joka auttaisi ihmisiä ymmärtämään tiedettä yleensä ja koronaa erityisesti. Valmun mukaan kriisissä oleva ja tiedejournalismin alasajosta kärsivä Suomen mediakenttä on saanut koronasta jättipotin.

”Pandemian aikana tavalliset toimittajat ovat joutuneet uutisoimaan asioista, joista eivät ymmärrä paljoakaan. Koska media on epäonnistunut kertomaan asioita oikein, myös sitä seuraavilta ihmisiltä puuttuu ymmärrystä.”

Valmun mukaan uutisoinnissa esimerkiksi yksilöiden puolustuskykyyn liittyvät seikat ovat jääneet sivuun. Valmu selittää, että pystyäkseen tartuttamaan virusta täytyy tietenkin olla saatavilla ihmisen ympäristössä, eli ihmisen täytyy olla fyysisesti altistunut virukselle. Tämä ei kuitenkaan riitä.

”Sairastuminen edellyttää myös ihmisen oman puolustusmekanismin epäonnistumista. Keskustelua puolustusmekanismeista ei mediasta kuitenkaan löydy, koska kyseessä ei ole klassisen lääketieteen näkökulma vaan jotakin, joka on myös ihmisen korvien välissä.”

Valmu painottaa, että ihminen on sekä ruumis että mieli. ”Median tarinassa suojellaan nyt ruumista samalla kun tuhotaan mieltä. Olisi tärkeää ymmärtää, että ihminen itse ja hänen mielensä ovat tärkeimmät tekijät puolustautumisessa virusta vastaan. Nyt kaikki yhteiskunnalliset toimenpiteet ja uutisointi keskittyvät yritykseen estää viruksen tuloa lähelle ihmisiä, ja keskustelu ihmisten omista puolustusmekanismeista unohtuu”, toteaa Valmu.

Maskien takaa: Korona ja hygieniateatteri

Vuorelma mainitsee ranskalaisen Guy Debordin 1960-luvulta alkaen tunnetuksi tekemän termin spektaakkeliyhteiskunta.

”Debordin alkuperäisen teesin mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa ollaan visuaalisen kuvaston läpitunkemia, ja sosiaalisia suhteitamme määrittelee näyttäytyminen ja katsominen. Tietoa pandemiasta tulee sosiaalisen median kautta erilaisina visuaalisina spektaakkeleina ja meemeinä. Esimerkiksi kasvomaskeihin liittyy vahva visuaalinen kuvasto poliittisine merkityksineen, ja poliitikot ovat käyttäneet sitä hyväkseen.”

Esimerkkinä Vuorelma mainitsee, kuinka Donald Trump pyrki pitkään kuvautumaan vahvana johtajana nimenomaan olemalla käyttämättä maskia. Sittemmin Yhdysvaltojen presidentti on kuitenkin nähty myös maski kasvoillaan, nyt vedoten suojaan sonnustautumisen ”isänmaallisuuteen”[14].

Vuorelma puhuu koronaan liittyvästä ”hygieniateatterista” vertailukohtanaan vuoden 2001 terroristi-iskujen jälkeinen, paljon keskustelua herättänyt turvallisuusteatteri (security theater). Termin isäksi mainitaan usein amerikkalainen turvallisuusteknologi Bruce Schneier, joka tarkoittaa sillä toimenpiteitä, jotka pyrkivät lisäämään ihmisten turvallisuudentunnetta ilman, että millään tavalla oikeasti parantavat heidän turvallisuuttaan[15].

”Tutkimusten perusteella tiedämme, että oikein käytettynä maskit estävät viruksen leviämistä, mutta rajanveto tässä on vaikeaa”, toteaa Vuorelma. ”Mikä lopulta on maskien oikeaa ja mikä väärää käyttämistä? Tutkimuksen osoittamat hyödyt maskin käytöstä törmäävät myös siihen, ettei ihmisiä voida määrätä käyttämään maskeja oikein.”

Vuorelma huomauttaa, että maskien käyttöä voidaan tarkastella myös identiteetin rakentamisena ja identifioitumisena, johon liittyy kysymyksiä esimerkiksi siitä, kuka käyttää designer-maskia ja kenellä on pelkkä kotikutoinen maski. ”Maskikeskustelussa mennään vahvasti identiteetin rakentamiseen, josta on vaikea pysyä ulkopuolella. Sekä maskin käyttö että maskittomuus tulkitaan identiteettiteoksi.”

Valmun pohdinnat asettavat maskikeskustelun osaksi laajempaa vallalla olevaa näkökulmaa, joka korostaa ihmisen kuvitteellista kontrollia luonnon ylitse.

”Biologian lähtökohta on, että ihminen on eläin, ja kaikilla eläimillä on vihollisia. On normaalia, että me sairastamme tauteja ja kuolemme.”

Valmun mukaan tämä näkökulma on joutunut tabun asemaan ”ylimielisen eläimen” puheen vallatessa alaa. ”Ihminen ei edelleenkään näytä nöyrtyvän biologian edessä ja hyväksyvän ihmistä osana luontoa: yhtenä eläimenä, jonka normaaliin elämään kuuluvat virukset, sairastuminen ja kuolema. Ihminen kuvittelee pystyvänsä esimerkiksi maskipakolla ja rokotuksilla kontrolloimaan virusta. Samalla hän on kuitenkin jopa antanut virukselle etulyöntiaseman ylihygienisoimalla ympäristönsä.”

Corona, Quo vadis?

Kysymys tulevaisuudesta koronan maailmassa vie Valmun vakaviin pohdintoihin. Etenkin median keskustelu lähestyvästä koronan toisesta aallosta saa osakseen kritiikkiä.

”Toinen aalto ei ansaitse lainkaan sitä hässäkkää, mikä mediassa nyt on käynnissä. Suomessa ollaan saatu koronan niin sanottu ensimmäinen aalto hyvin haltuun johtuen esimerkiksi siitä, että Suomi on harvaan asuttu ja sijainniltaan eristyksissä oleva maa verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopan maihin. Lisäksi meillä on hyvä terveydenhuolto.”

Valmu haastaa kysymään, millainen meitä odottava ”uuden normaalin” tulevaisuus tulee olemaan. ”Onko maski uusi pysyvä vaate, joka kasvoilla ihminen tulee kävelemään elämänsä loppuun asti? Mutta entä sitten, kun parinkymmenen vuoden kuluttua huomataan, että hengitystä haittaamalla maski on merkittävästi tuhonnut puolustuskykyämme hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia vastaan?”

Kasvomaskien ohella median kestopuheen aiheena pitkin kevättä ja kesää on ollut sosiaalisen etäisyyden pitäminen. Valmu näkee, että läheisyyttä ollaan demonisoimassa.

”Ihminen on laumaeläin. Etenkin vanhusten yksinäisyys on ollut Suomessa valtava ongelma jo ennen koronaa. Nyt läheisyydestä on tehty paha asia, mikä sotii täysin ihmisen biologiaa ja mieltä vastaan. Ihmisen jättäminen yksin ja kauaksi muista ei ole oikea tapa hoitaa tilannetta.”

Näiden haastattelujen valossa vaikuttaa siltä, että tavallista uutisointia ja yhteiskunnan tiedottamista seuraava ihminen jää koronaa koskevassa tietämyksessään ja ymmärryksessään helposti katveeseen. Vain suomalaista uutisointia seuraava kansalainen operoi vääristyneen tilastotiedon varassa kuunnellen muutamia harvojen tieteenalojen asiantuntijoita, jotka pääsevät ääneen niissä muutamissa narratiiveissa, joita media kierrättää.

Tällä hetkellä syrjään jää kriittinen ääni, joka puhuu tarpeesta asettaa korona kontekstiinsa. Tämä ääni on vastapaino pelottelulle, liioittelulle, poliittisille agendoille ja pyrkimykselle esimerkiksi kohottaa Suomen profiilia erinomaisena koronatilanteen hoitajana. Jos eläisimme maailmassa, jossa sanomalehdet vähättelisivät koronaa, tieteen ja asiantuntemuksen äänien tehtävä olisi nostaa koronaa esiin ja alleviivata sen vakavuutta. Nyt tilanne on toisin päin.

Suomalainen media kertoo koronasta aivan eri painotuksin kuin monet ulkomaiset mediat. Sen maskikeskustelut, koronakurit, voitokkaat (mutta ontuvat) vertailut länsinaapurin koronatilanteeseen ja toisen aallon ankara rummuttaminen eivät ole yleismaailmallisia tai objektiivisia tapoja tarkastella koronavirusta. Mutta onko mahdollista tarkastella koronaa ja sitä koskevaa uutisointia kriittisten silmälasien läpi ilman, että asemoituu – tai joutuu asemoiduksi –taudin ja sen aiheuttamien inhimillisten kärsimysten vähättelijäksi? Onko olemassa tilaa tarkastella koronaa kontekstualisoiden ja kyseenalaistaen ilman, että samalla astuu moraaliseen jalkamiinaan?

Internetin aikakaudella nopeasti leviävää materiaalia koronasta on valtavia määriä, mutta klikkiuutisoinnin ja sosiaalisen median infokuplien keskellä on hyvin vaikea muodostaa koronasta kokonaisvaltaista kuvaa. Media on tärkeässä roolissa luomassa luottamusta yhteiskuntaan ja valtioon. Kuinka pitkälle kantaa luottamus yksipuoliseen ja dramatisoituun uutisointiin ja kuinka pian yleisö väsähtää seuraamaan koronan ympärille rakentuvaa jatkokertomusta?

Ehkä yhteiskunnan etu olisikin informoiduissa ja vastuullisissa kansalaisissa, jotka kykenevät esittämään kysymyksiä ja tutkimaan asioita eri näkökulmista.


Lähteet:

[1] THL. Tilannekatsaus koronaviruksesta. 28.8.2020. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta#testaus

[2] The Luxembourg Government. (2020). Participate in large-scale testing for COVID-19. https://coronavirus.gouvernement.lu/en/test-covid.html

[3] Research Luxembourg. (2020). Large Scale Testing https://researchluxembourg.lu/covid-19-taskforce/testing-strategy/

[4] Sippola, J. (2020). Ruotsissa alkuvuoden kuolemien määrä oli korkein 150 vuoteen – Grafiikat näyttävät Suomen ja Ruotsin kuolleisuuden eron. Helsingin Sanomat 20.8.2020. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006608207.html

[5] Istituto Nazionale di Statistica. (2020). 16 luglio 2020 Impatto dell’epidemia Covid-19 sulla mortalitá: Cause di morte nei deceduti positive a sars-cov-2. 16.7.2020. https://www.istat.it/it/files/2020/07/Report_ISS_Istat_Cause-di-morte-Covid.pdf

[6] Honkatukia, J. (2020). Pandemian vaikutukset kansantalouteen. Työpoliittinen aikakauskirja, 63(2). Työ- ja elinkeinoministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162308/TEM_tyopoliittinen_aikakauskirja_2_2020.pdf

[7] Hurri, J. 23.4.2020. Kommentti: Mikä on ihmishengen hinta? Koronasta tuli elämän ja kuoleman epäyhtälö. Taloussanomat. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006484010.html

[8] Tämän artikkelin mukaan ainakin 50 miljoonaa. Taubenberger, J. K. & Morens, D. M. (2006). 1918 Influenza: The mother of all pandemics. Emerging Infectious Diseases, 12(1), 15–22. doi:10.3201/eid1201.050979

[9] Honigsbaum, M. (2020). Revisiting the 1957 and 1968 influenza pandemics. The Lancet, 395(1024), pp. 1824-1826. doi:10.1016/S0140-6736(20)31201-0

[10]https://covid19.who.int/

[11] The Economist. (2020). Tracking covid-19 excess deaths across countries. 15.7.2020. https://www.economist.com/graphic-detail/2020/07/15/tracking-covid-19-excess-deaths-across-countries?utm_campaign=coronavirus-special-edition&utm_medium=newsletter&utm_source=salesforce-marketing-cloud

[12] Birrell, I. (2020). Why Sweden, pilloried by the whole world for refusing to lock down – with schools staying open and no face mask laws – may be having the last laugh. Daily Mail. 8.9.2020. https://www.dailymail.co.uk/news/article-8607731/Why-Sweden-pilloried-world-refusing-lock-having-laugh.html?fbclid=IwAR3xzuW5P-f8yO3t2biIppc85UiMhrXUr4gmkkbtk8G9tI_FwyHtKjXfAIk

[13] Vaara, K. (2020). Koronakuri höltyi äkkiä: turvaväleistä tingitään ja kaupasta haetaan pikkuostoksia – psykologi kertoo, miksi suojaus on niin helppo laskea. YLE Uutiset. 9.7.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11439038

[14] Reimann, N. (2020). Trump Calls Mask Wearing ‘Patriotic,’ Tweets Photo Wearing One. Forbes.com. https://www.forbes.com/sites/nicholasreimann/2020/07/20/trump-calls-mask-wearing-patriotic-tweets-photo-wearing-one/#36bc5c621cbe

[15] https://www.schneier.com/essays/archives/2009/11/beyond_security_thea.html

 

Lisää lähteitä:

[LIVE] Coronavirus Pandemic: Real Time Counter, World Map, News. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=NMre6IAAAiU

Jonsson, M. (2020). How do Luxembourg’s testing frequency and positive results compare internationally? RTL Today, 27.3.2020 https://today.rtl.lu/news/luxembourg/a/1489734.html

Jonsson, M. (2020). A graphic overview of confirmed cases to date as rate of new cases seems to slow. RTL Today, 24.3.2020 https://today.rtl.lu/news/luxembourg/a/1489110.html

Maailman Terveysjärjestö. https://www.who.int/ Maailman Terveysjärjestö haastaa ihmisiä tarkastelemaan koronaan liittyviä myyttejä ja ohjeistaa, kuinka raportoida esimerkiksi sosiaalisessa mediassa huomaamansa väärä tieto: https://www.who.int/campaigns/connecting-the-world-to-combat-coronavirus/how-to-report-misinformation-online?fbclid=IwAR0H-ryywcSnFGOV5lopJAjA5DRyidwoKmChkUOXijyov0qF4A_8K2eVjxc

Pilke, A. 23.4.2020. Mikä muuttuu, kun 10 000 suomalaista menee päivittäin koronatestiin? Kysyimme asiantuntijoilta, miten testien raju lisäys onnistuu. YLE Uutiset https://yle.fi/uutiset/3-11317685

Sosiaali- ja terveysministeriö. Koronavirustestauksen strategia. https://stm.fi/koronaviruksen-testausstrategia

Tilastokeskus. (2020). Tilasto-oppaat: Kotimaisen tilastotiedon opas. Tilastotietoa koronatilanteesta. https://guides.stat.fi/kotimaisentilastotiedonopas/tilastotietoakoronatilanteesta