Silminnäkijän havaintoja

Elokuvan harrastaminen on hyvin erilaista kuin kirjallisuuteen tutustuminen, ainakin jos on luonnostaan hyväuskoinen. Elokuvateatterissa katsoja on silminnäkijä, jopa kanssarikollinen, mukana samassa tilassa kuin elokuvan henkilöt. En maalaile elokuvateatterin pimeää syliä sen enempää, mutta tapahtumiin ja henkilöihin osallistuu toisin kuin selvästi yhden ihmisen – kirjailijan – rakentamaan maailmaan.
Helena Ylänen (1943–2018) kirjoitti vaikuttavimmista elokuvakokemuksistaan Särön numerossa Metsä ja toiseus (1 / 2008).

Cold War on Puola vuonna 2018

Paweł Pawlikowski voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon elokuvallaan Ida (2013) vuonna 2015. Hänen uusin elokuvansa, kolme Oscar-ehdokkuutta kerännyt Cold War (Zimna wojna, 2018), on edellistä elokuvaa henkilökohtaisempi, monikerroksisempi ja yllättävän ajankohtainen.